Osa 12. Jekaterinburg ja loppunäytös
Päräytimme illan lähestyessä junaamme kadoten pois Novosibirskin kartalta. Taas noin 12 tunnin junamatkan jälkeen pääsimme yhteen Venäjän suurkaupungeista, Jekaterinburgiin. Saatuamme allemme hämmästyttävän hyvässä kunnossa olevan menopelin, ajurimme alkoi suunnistamaan kohti loistohotelliamme. Kuski ei malttanut olla hirveän monta sekuntia hiljaa vaan suolsi jatkuvasti mutkikkaita sananparsia ulos suustaan innokkuudella suomalaisia turisteja kohtaan. Kun pääsimme perille, tutkailimme kohtuullisen huvittavasti ympärillemme: paikallinen moottoriturpa jätti meidät keskelle jotain lähiötä ja meitä ympäröi massiiviset kerrostalot. Vaihdoimme nopeasti katseita toistemme kanssa: ”Täälläkö se nyt on?”, kaikui äänettömästi välillämme. Hostelli oli merkattu yllättävän hyvin, sillä maininta siitä löytyi yhden rapun ovesta noin A6:n kokoisella printillä. Menimme kyseiseen asuntoon sisälle, jossa majatalon isäntä istui toimistossaan ja alkoi näpertelemään dokumenttejamme. Koska asunnossa ei ollut tilaa, hän antoi meille toisen asunnon, joka sijaitsi kokonaan eri rapussa. Kun sitten viimein pääsimme asuntoomme, huomasimme, että siellä oli jo joku. Kämpässä oli yksi lasitetuilla ovilla varustettu olohuone, makuuhuone, keittiö ja vessa. Joku täysin tuntematon kaveri nukkui olohuoneessa. Myöhemmin kun häärimme keittiössä, hän tuli sanomaan hyvää päivää ja ei sen koommin asuntoon enää palanut. Hyvin normaalia jälleen kerran. Kyseiseen hostelliin ei kyllä välttämättä tule mentyä toista kertaa. Hinta oli sen verran rapeaa luokkaa verrattuna aikaisempiin hostelleihimme, että sillä rahalla olisi ollut parempi saada hiukan laatuakin. Nyt se laatu ilmeni suihkusta tulevan veden muodossa: suihkussa oli kiva käydä virkistäytymässä, koska vesi oli ”lähes” läpinäkyvää ja näytti vedeltä, mutta haisi virtsan, hiusten ja röökinsavun sekoitukselta.
Lähdimme itsevarmasti pyörimään ympäri kaupunkia toivoen löytävämme jotakin ilman Lonely Planetin asiantuntevaa apua. Päädyimme käymään jälleen kerran kaupungin jääveistospuistossa, mutta sanotaanko näin, että ei makeaa mahan täydeltä, joten visiittimme jäi hyvin lyhyeksi. Viereisen risteyksen kulmauksessa oli kuitenkin Stolovaja eli neuvostoaikainen keittiö, johon suunnistimme pää kolmantena jalkana. Lämmin borshi ja blinit tekivät tehtävänsä, ja saimmekin aimo annoksen virtaa taas iltaa varten. Yhtäkkiä olimmekin TGI Fridaysissa istumassa mukavasti tuoreitten ja makeitten cocktailien äärellä. Hyvin omituinen tapa oli se, ettei ravintolassa saanut polttaa ellei sitten istunut tiskillä. Sebastian ystävystyikin tupakan äärellä baaritiskiin nojautuen paikalliseen kaveriin, joka kostautui täysin sujuvalla brittiaksentilla puhuvalta venäläiseltä! Hänellä olikin paljon sanottavaa ja kerrottavaa kaupungista, mutta koska hänellä oli omat suunnitelmansa illalle, sovimme tapaavamme huomenna koko konkkaronkka. Otimme toiset cocktailit ja lähdimme pyörähtämään Jekaterinburgin yöelämässä. Taas kerran totesimme face controllin, kun uuden ystävämme suosittelema yökerho antoi meille rukkaset. Sisään lappasi jatkuvasti porukkaa, mutta portinvartija läväytti meille ei-oota, ja sanoi ettei tänään ole asiaa. Liekö se puuttuvien kauluspaitojen tai väärin plankattujen kenkien, 180 astetta ja suunta seuraavaan yökerhoon. Ilta jatkuikin näppärästi siinä suomalaistrion voimin. Tapasin itse sattumalta paikallisen Denisin ja Sashan, jotka kuulivat suomen kielen ihanat sanat korvissansa, ja jälleen kerran ihmeteltiin, että mistä sitä ollaan kotoisin ja mitä ihmettä me teemme Jekaterinburgissa. Ei aikaakaan kun Denis kutsui meidät kolme huomenna avantouimaan, saunomaan ja viettämään iltaa. Neljältä oli lähtö huomenna, joten kerkesin luvata suostuvamme tähän hyvältä kuulostavaan suunnitelmaan.
Tanssijalkamme innokkuudesta johtuen, heräsimme seuraavana päivänä kello 17 jälkeen, mikä vesitti täysin avantouintisuunnitelmat. Koska meidän piti nähdä uusi ystävämme 19 aikaan jossain irkkupubissa, jouduimme heivaamaan avantouinnin kokonaan ja sitä myöhäistä herätystä kadun vieläkin. Istahdimme siis 19 jälkeen irkkupubiin jutustelemaan ja tutustumaan toisiimme. Kun aika oli tarpeeksi kypsä, olimme suuntaamassa kaupungin juuri avattuun upeaan yökerhoon. Tässä oli kuitenkin pirun omituinen este/hidaste: yökerho oli niin uusi, etteivät kaikki luvat olleetkaan vielä kunnossa. Sen vuoksi baarissa ei tarjoiltu mitään muuta alkoholia kuin olutta. Meistä kaikki eivät ole niin suuria oluen ystäviä, joten vähän arkailimme tämän suunnitelman toteutusta. Paikallinen ystävämme ilmoitti kuitenkin, että ei hätää, yökerhoon saa viedä omia väkevämpiä juotavia itse, mutta niistä pitää maksaa vähän ylimääräistä. Koska kello oli jo laulanut lauluansa siihen pisteeseen, ettei viinaa enää saanut, mietimme, että miten tämä meitä auttaisi. No kaupungissa olikin supermarketti, joka oli 24/7 auki. Sieltäkään ei viinaa saa, mutta sen supermarketin sisällä oli baari, joka on myös 24/7 auki ja sieltä saa viinaa. Hurautimme valkoisella rautaratsulla paikalle ja huomasimme massiivisen jonon supermarketin sisällä baarin edustalla. Konseptihan oli täysin looginen: porukka osti baarista esimerkiksi kaljaa, baarimikko avasi pullot, pullojen suut täytettiin nenäliinoilla hölskymisen estämiseksi ja sitten kaljat vain muovikassiin. Haimme pullollisen miestä väkevämpää ja vähän kyytipoikaa mukaan. Pääsimme ulos jolloin uusi ystävämme kuitenkin totesi: ”Meillä on kaksi vaihtoehtoa: joko me viemme tämän pullon ja mehut yökerhoon ja maksamme ylimääräisen maksun tai sitten juomme sen pullon taksimatkan aikana nelisteen tyhjäksi ja juomme vain kaljaa.” Hän yritti vielä tarjota taksikuskillemme vitsillä juotavaa, mutta kuski ilmoitti, ettei hän voi juoda, koska on nauttinut jo hiukan portviiniä. Tämä kuulosti kohtuullisen arveluttavalta ja jotenkin aloin epäilemään tämän paikallisen Tommi Mäkisen ajotaitoja…
Narautimme pullon matkan aikana tyhjäksi yllättävän nopeasti. Saavuttuamme yökerhoon kohtasimme taas ongelmia. Portinvartija ilmoitti taas meille, että tänään ei ole mitään asiaa päästä sisään. Koska seurassamme oli paikallinen jantteri sujuvan venäjänpuheensa kanssa, hän pyysi saada edes syyn siihen miksi me emme pääse sisään. Syy oli vähintäänkin omituinen: kuulemma meidän porukasta yksi näyttää liian venäläiseltä. Tämän jälkeen hän osoitti sormella minua ja aloimme kaikki nauramaan. Poket pyörittelivät päitään ja katsoivat toisiaan hyvin hämmästyneesti. Annoin heille pienen verbaalisen näytteen siitä, kuinka venäläinen olen ja 3 sekunnin jälkeen kävelimme sisään yökerhoon. Kohtuullisen absurdi tilanne, koska seurassamme kuitenkin oli yksi täysin venäläinen, yksi puoliksi venäläinen ja kaksi supisuomalaista. Vai oletko itse koskaan jäänyt yökerhon ovelle seisomaan, koska et ole päässyt sisään olleesi liian suomalaisen näköinen?
Iltahan sujui lopuksi kohtuullisen rattoisasti yömyöhään saakka. Aamulla heräsimmekin pieneen jomotukseen, pakkasimme kamamme ja suuntasimme aseman liepeille odottamaan junaa. Asemalla odotti kuitenkin suhteellisen epämiellyttävä yllätys: kyseinen lähtö olikin buukattu niin täyteen, että vapaana oli vain istumapaikkoja. Olimme olleet sen verta innokkaita tanssilattian kuluttajia viimeiset kolme päivää, joten olimme fyysisesti ja henkisesti aika loppuunkuluneita. Edessä oleva 8 tunnin junamatka Permiin rinkat sylissä, istuen toistemme vieressä tiiviisti kuin sillit purkissa, ei missään nimessä kuulostanut vaihtoehdolta. Teimme hätäratkaisun ja skippasimme Permin kokonaan ja otimme liput suoraan Moskovaan, makuuvaunussa kerrankin. Toinen syy oli myös lähinnä finanssipainotteinen ja rahojen loppuessa yleensä aina palataan maitojunalla kotiin.
Teimme kuitenkin pienen virheen odottaessamme junaa. Novosibirskissä tuo pariskunta oli meille sanonut, että missään nimessä ei saisi turistina viettää aikaa asemanläheisissä kahviloissa, koska niissä koituu todella paljon ongelmia. Hänen mukaansa olisimme saattaneet menettää jopa henkemme sen takia, mutta luulisin, että tämä oli vähän värikynällä väritetty juttu. Ajattelimme kuitenkin tästä huolimatta mennä Jekaterinburgin aseman kahvioon, mutta huomasimme 10 metriä ennen ovea, että verissä päin olevaa keski-ikäistä miestä kannettiin sieltä pois. Vilkaisimme sisälle ja verilammikon sekä verisen pöydän näkemisen jälkeen otimme tiukan siirtymisen takavasemmalle. Teimme taas sen virheen, että lähdimme asemalta ulos ja kävelimme viereiseen ravintolaan istumaan. Jotenkin hauskaa tässä kahvilassa oli se, että se oli aivan hiljainen, asiakaspaikkoja oli noin 10, mutta kahvilassa oli jokin VIP-puoli, joka oli erotettu muusta kahvilasta verholla. Sieltä kailotti joku venäläinen jatkuvasti kovalla äänellään jotain ja samalla 90-luvun venäläinen teknomusiikki pauhasi taustalla. Noin 10 minuutin kuluttua hyvin sekavissa olotiloissa oleva herrasmies halusi meidän lyöttäytyvän seuraansa. Samassa hän kantoi juomia täynnä olevaa tarjotinta VIP-puolelle heiluen edestakaisin umpitunnelissa olevan kamelin tavoin. Ei aikaakaan kun hänellä tuli erimielisyyksiä poken kanssa ja he tappelivat kahvion edustalla. Kaveri joutui tämän jälkeen joksikin aikaa jäähylle, mutta myöhemmin hyvin nöyränä ja anteeksipyydellen pääsi takaisin paikalleen. Me totesimme siinä vaiheessa, että sekuntiakaan enempää emme tuossa murjussa vietä.
Paluumatkasta ei juuri tarinoita ole. Nukuimme lähes koko junamatkan Moskovaan ja suuntasimme välittömästi asuntolaan. Siellä olimme pari päivää yötä, jonka jälkeen lensimme Tukholmaan ja sieltä lopuksi laivan kyydissä Helsinkiin. Ehkä ikimuistoisin ja paras reissu ikinä, mitä on elämän aikana tullut tehtyä. Sen verran paljon tuli koettua, ettei tule varmaan ikinä unohtamaan kaikkea matkalla tapahtunutta.
Jesse Murtomäki
Kirjoittaja on onnellinen päästessään vihdoin Suomen maanperälle
