Miksi Venäjä on suomalaisille jatkuva toiseus?
Ylen radio 1 ja Areenassa julkaistaan 26.4.2020 mielenkiintoinen radioessee Minun Venäjäni.
Saman teeman ympärille on sekä Suomi-Venäjä-seura että Venäjän kirjallisuusseura vuosien saatossa järjestänyt monia keskustelutilaisuuksia. Yleensä esiintyjät ovat olleet jo keski-iän ylittäneitä kirjailijoita, tutkijoita, näyttelijöitä, toimittajia ja yhteiskuntavaikuttajia, joilla on ollut vahva suhde Venäjään ja syvä venäläisen kulttuurin tuntemus.
Nyt aiheeseen tarttuu nuorenpolven dramaturgi Henriikka Himma. Hänen tulokulmansa teemaan on mielenkiintoinen. Hän pohtii kuunnelmassaan niitä tekijöitä, mitkä ovat vaikuttaneet siihen, ettei hän tiedä juuri mitään Venäjästä. Mikä on hänen sukupolvensa kokemus Venäjästä tai miksi sitä ei ole? Hänen pohdinnan pääkysymys kuuluu ”Miksi Venäjä on suomalaisille jatkuva toiseus?” Toiseuden tarkoittaessa itsensä keskelle asettamista ja samalla itseensä nähden erilaisten ryhmien pois sulkemista.
Himma joutuu lopulta kääntämään katseensa itseensä ja esittämään kysymyksen: ”Mitä suhde Venäjään kertoo Suomesta ja minusta? Entä keiden kustannuksella on suomalaisuuteni rakennettu?
Esitimme Henriikalla seitsemän kysymystä. Tässä sekä kysymykset että vastaukset:
1. Kuka olet? Ja mitä teet?
Olen 34- vuotias helsinkiläinen dramaturgi. Työskentelen kirjoittajana, dramaturgina sekä ohjaajana näyttämön, radion ja dokumenttielokuvan parissa. Juuri nyt koronan aikakaudella kierrän Kallion leikkipuistoja lapseni kanssa ja kaipaan laumantuntua, jota ilman keväthuuma ei ole sama.
2. Mikä sai sinut tarttumaan aiheeseen, kun et ollut koskaan ollut Venäjällä etkä tuntenut sitä juurikaan? Mistä innostus kumpusi?
Havainto siitä, etten tiedä paljoakaan Venäjästä muuten kuin mielikuvien tasolla sai minut havahtumaan aiheeseen. Käsitin ettei tietämättömyys tai venäläisestä kulttuurista kiinnostumattomuus ole vain oma henkilökohtainen häpeäni, vaan laajemminkin koettu ilmiö oman ikäisteni parissa.
3. Kuunnelmassa kerrot, että sait tehtävänannon, jossa sinun piti muokata jo olemassa olevaa Neuvostoliittoa ja Venäjää käsittelevää käsikirjoitusta. Päätit kuitenkin hylätä tämän alkuperäisen tekstin ja tehdä oman käsikirjoituksen. Olet hienosti ottanut kuunnelmassa lähtökohdaksi omat käsityksesi Venäjästä ja pohdit, että mistä ajatuksesi ja käsityksesi kumpuavat.
Olisitko tarttunut tähän aiheeseen ilman tehtävänantoa? Oliko tämä tehtävä sinulle mieleinen/kiinnostava?
En varmaankaan olisi tarttunut Venäjä-aiheeseen juuri nyt, ellei minua olisi siihen suuntaan tuupittu tehtävänannon ja tuottaja Juha-Pekka Hotisen puolelta. Minulla kesti pitkään saada aiheesta itselleni mieluisa, niin paljon pölyyntynyttä ajatusmaailmaa ja mielikuvia liittyy Venäjään ja venäläisyyteen – niin minulla kuin laajemmin suomalaisessa yhteiskunnassa. Oli tärkeää tajuta mistä kaikesta tämä minun oma vastustukseni sitten kertoi.
4. Kuunnelma nostaa esiin TOISEUDEN käsitteen ja kyseenalaistaa meidän eurooppalaisen moraalin suhteessa Venäjään ja muihin kansoihin. Mielenkiintoinen näkökulma nousi esiin myös rotuajattelusta.
Miten itse koit nämä keskustelut tutkijoiden kanssa?
Asiantuntijoiden ja tutkijoiden kanssa keskustelu on aina inspiroivaa. Haastattelemani henkilöt olivat alansa huippuja, siitä osoituksena oli se, että luennoinnin sijasta he asettuivat vuoropuheluun kanssani, ja dialogisuuden avulla pääsin itse myös oivaltamaan omia rakenteitani, ja sitä, miten ja miksi ne ovat syntyneet. Koin keskustelut yhtäältä yleissivistävinä, ja samalla myös tasavertaisina.
Oma teatterikouluaikainen professorini sanoi minulle joskus, että uuden oppiminen, ei-tietämiselle antautuminen, on aina pelottavaa. Niin oli tämänkin aiheen kanssa, mutta koin olleeni ei-tietämiseni kanssa oikeassa seurassa.
5. Avasivatko ne käsitystäsi Venäjästä ja itsestäsi? Jos kyllä, niin miten?
Kyllä, monella tapaa. Ennen kaikkea minulle selvisi, miten paljon me Suomessa yhtäläistämme Venäjän hallintoa ja venäläisiä ihmisiä samaksi asiaksi. Sama asia se ei todellakaan ole. Venäjän hallinto toimii roistomaisesti ja sen ensisijaisena sortokohteena ovat venäläiset itse. Onneksi vastavoimia myös löytyy. Näkökulmien moninaistamisessa suomalainen media ja suomalaiset itse voisivat todella petrata.
6. Miten näet, että Neuvostoliiton historian tunteminen avaa nyky-Venäjän ymmärtämistä?
Paljonkin. Ei riitä, että opimme Stalinin ajan julmuuksista, vaan koko tilanteen jonkinlainen hahmottaminen ajasta ennen Neuvostoliiton syntyä aina sen romahtamiseen saakka ja tähän päivään asti auttaa ymmärtämään nyky-Venäjää. Minulle Svetlana Aleksijevitshin Neuvostoihmisen loppu oli vavahduttava lukukokemus.
Historian tunteminen auttaa ymmärtämään nykyhetkeä, mutta sen hahmottaminen kenen tai keiden näkökulmasta historiaa kerrotaan, ja mitä siitä on mahdollisesti jätetty pois, on mielestäni jopa merkittävämpi avain nykytilanteen ymmärtämiseen.
7. Oletko ajatellut jatkaa tätä teemaa jatkossa? Jos kyllä, niin kerro hieman mistä näkökulmasta?
Itsessäni olevien rakenteiden paljastaminen ja tutkiminen on minulle loputon kiinnostuksen kohde. Miksi minä toimin tai ajattelen juuri siten kuin teen, on minusta aina mielenkiintoista materiaalia ja toivon että näitä havainnoimalla ja työstämällä taiteeksi löydän jonkin minua isomman aiheen äärelle.
Radioessee Minun Venäjäni julkaistaan Yle Radio 1 kanavalla 26.4. klo 18 (uusinta torstaina 30.4. 22:05) ja Areenassa julkaisupäivän aamuna klo 00:01.
Haastattelija: Merja Jokela, kulttuurisihteeri Suomi-Venäjä -seura
Haastateltava: Henriikka Himma, dramaturgi,