Allegrolla Pietariin pääsi kolmessa ja puolessa tunnissa.
Ensin oli Sibelius, mutta sitten tuli Allegro. Kun Helsingin ja Pietarin välinen junamatka kesti Sibeliuksella lähes kuusi tuntia, suihkautti Allegro saman välin kolmessa ja puolessa tunnissa.
Sibelius aloitti liikennöinnin pian Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen vuonna 1992 ja se ehti liikennöidä 18 vuotta. Allegro tuli raiteille vuonna 2010 kunnes se lopetti – sanokaamme vaikka ”yleisten syiden” takia – vuonna 2022.
Kun Allegro aloitti liikennöinnin, vain kaikkein innokkaimmat autoilijat matkustivat Pietariin enää omalla pirssillään. Allegro oli autoa nopeampi ja vaivattomampi.
– Kun istahdit Helsingissä, Lahdessa tai Kouvolassa Allegron mukavalle penkille, et huomannutkaan kun olit jo Pietarissa, muistelevat Venäjän Ajan haastattelemat matkustajat.
– Aika kului kuin siivillä, tunnelma oli leppoisa ja aina tapasi tuttuja.
”Kun mietimme nimeä uudelle junalle, pyöriteltiin sellaisia vaihtoehtoja kuin Laatokka, Revontulet, Stella Polaris…”
Allegro
-Venäjän RZD ja Suomen VR operoivat Karelian Trains Ltd -yhteisyrityksen kautta
-Liikennöi 2010–2022 (lyhyt katkos koronapandemian takia 2020–2021)
-Alkukuukausina kaksi yhdensuuntaista vuoroa, sitten neljä junavuoroa päivässä
-Jo ensimmäisenä vuonna 300 000 matkustajaa, myöhemmin noin 500 000 matkustajaa vuodessa
-Junavaunut valmistettiin Italiassa (Alstom)
-Ravintolapalvelut järjesti VR:n osittain omistama suomalainen Avecra
-Allegron junat jäivät Suomeen ja aloittavat tämän vuoden lopulla liikennöinnin Helsingin ja Turun sekä Helsingin ja Oulun välillä tuotenimellä Pendolino plus.
Maisemat vaihtuivat radikaalisti
Sibelius oli suomalaisen VR:n juna kun taas Allegron takana oli VR:n ja Venäjän rautatiet -yhtiön eli RZD:n yhteisyritys Karelian Trains Ltd.
Nykyisin projektipäällikkönä Uudenmaan ELY-keskuksessa työskentelevä Maarit Haavisto-Koskinen toimi aikanaan VR:llä idän liikenteen myyntipäällikkönä. Hän muistelee, että Allegrossa yhteistyö venäläisten ja suomalaisten kesken pelasi moitteettomasti.
– Se oli suomalais-venäläistä yhteistyötä parhaimmillaan. Tuntuu uskomattomalta, että näistä yhteistyön vuosista ei ole kuin muutama vuosi. Nyt elämme aivan toisenlaisessa maailmassa.
-Oikein hyvässä hengessä toimimme venäläisten kanssa. Lipputulot jaettiin tarkasti osapuolten kesken niin, että suomalainen taho sai hiukan yli 50 %. Se johtui siitä, että juna kulki vähän pidemmän matkan Suomen puolella.
– Kun mietimme nimeä uudelle junalle, pyöriteltiin sellaisia vaihtoehtoja kuin Laatokka, Revontulet, Stella Polaris… Lopulta päädyttiin musiikkitermiin ”allegro”, joka tarkoittaa eloisaa ja nopeaa. Ehdotus tuli, muuten, Venäjän puolelta.
Haavisto-Koskinen taittoi Allegrolla monta matkaa Pietariin ja takaisin.
– Ensin ikkunoista näkyi tyypillistä suomalaista maisemaa, sitten silmissä vilistivät – sanoisinko köyhät venäläiset kylät, kunnes lopulta edessä oli Pietarin kaupunki upeine palatseineen.
Erityisesti Haavisto-Koskisen mieleen ovat jääneet jääkiekkojoukkue Jokerien kannattajien matkat Pietariin ja takaisin. Matsin jälkeen Jokeri-fanit majoittuivat yleensä Pietarin Sokoksen hotellissa ja paluumatkan vuoro oli seuraavana päivänä.
-Se vasta oli hauskaa väkeä. Meno vaunuissa oli melkoinen ja kuin ihmeen kautta kaikki yleensä selviytyivät paluumatkalle ilman isompia kommelluksia.
Ventovieraat tutustuivat
Otto Lindstedt asuu perheineen Pietarissa, jossa hän kirjoittaa kirjaa Venäjän matkailusta. Lindstedtille Allegro tuli vuosien varrella hyvinkin tutuksi.
– Siellä ennestään toisiaan tuntemattomat tutustuivat keskenään mutkattomasti. Vierustovereiden kanssa syntyi yleensä aina juttua. Puhumattakaan ravintolavaunusta, jossa juttu lensi ja uusia tuttavuuksia syntyi.
– Paluumatkalla yhdellä jos toisellakin oli mielenkiintoista kerrottavaa seikkailuistaan Venäjällä. Suomalaiset ja venäläiset juttelivat keskenään. Tutustuin mukaviin konduktööreihinkin, koska yleensä samat kaverit olivat työvuorossa.
Lindstedt muistelee viettäneensä junamatkan ajan mielellään ravintolavaunussa tai sitten lukeneensa kirjaa. Vuoden 2022 maaliskuussa hän kulki Allegron mukana junan viimeisillä matkoilla.-Silloin tunnelma oli jotenkin apea. Kukaan ei tiennyt, mitä jatkossa seuraa.
Lindstedtin äänessä kuuluu haikeus kun hän muistelee junamatkojaan Pietariin. Allegron 3,5 tunnin suhahdus on vaihtunut monimutkaiseen, aikaa vievään ja hermoja raastavaan matkaan Viron kautta.
– Laulussa sanotaan, että aika entinen ei koskaan enää palaa. Mutta kyllä minä vielä joskus avaisin junayhteyden Suomen ja Venäjän välille. Saa nähdä, syntyykö sellainen minun elinaikanani.
junavaunut valmis-tettiin Italiassa.
matkusti Allegrolla viimeisen kerran maaliskuussa
Nyt työn alla
on kirja Venäjän
matkailusta.
venäläinen lounas
Allegron ravintolassa: perisuomalaiset
lihapullat ja venäläinen Baltika-olut.
työskenteli vuosia
Pietarissa ja taittoi
matkan usein Al-legrolla.
”Aika oli toinen ja Venäjä oli toinen. Jos Allegro kulkisi nyt Pietariin, niin minä en enää sinne menisi.”
Jauhiainen pääsi ”idän pikajunassa” kuvaan jääkiekon
Gagarin-cupin palkintopystin
kanssa.
oli käynnistämässä Allegroa
VR:n puolelta.
matkaliput ostettiin yleensä
lippumyymälästä, myöhemmin netistä.
Venäjänkielen kurssien kautta junaan
Lappeenrannassa eläkepäiviään viettävä konduktööri Pekka Jauhiainen ehti työskennellä niin Sibeliuksessa kuin Allegrossakin.
– Ensin me kävimme venäjänkielen kurssit. Pitihän sitä osata venäjää haastaa kun suuri osa matkustajista oli venäläisiä.
Jauhiainen teki junassa pitkiä päiviä, mutta vastaavasti työrupeamien välillä oli mukavasti vapaapäiviä. Hän ei muista, että junassa olisi koskaan ollut järjestyshäiriöitä.
– Silloin Sibeliuksen aikaan joskus perjantai- ja lauantai-iltaisin junaan pyrki humalaisia matkustajia Riihimäeltä, jotka ajattelivat pääsevänsä kätevästi Sibeliuksen kyydissä Helsinkiin. Heidät piti sitten vain hätistellä junasta pois.
Matkustajissa oli paljon sellaisia, jotka reissasivat junalla Pietariin viikoittain. Joistakin tuli Jauhiaisen niin hyviä tuttavuuksia, että Facebookissa vaihdetaan viestejä vielä nykyisinkin.
– Myös venäläisistä kollegoista tuli vuosien varrella hyviä kavereita. Juuri äsken lähetin synttärionnittelut naapurimaan entiselle kollegalle.
Joka kesä suomalaiset konduktöörit ja venäläiset rajaviranomaiset pelasivat Viipurissa ystävällismielisen jalkapallo-ottelun. Sen jälkeen juhlittiin asianmukaisin menoin.
Hauskojakin sattumuksia Jauhiainen muistaa vuosien varrelta.
Kerran muuan mies esitti junassa vaimonsa passiin. Oli siepannut sen kiireissään aamulla kotoa lähtiessään. No, kaveri jäi Lahdessa junasta pois, mutta koska kysymyksessä oli aamuvuoro, hän ehti vielä Tampereelle hakemaan oikean passin ja pääsi kuin pääsikin vielä samana päivänä Pietariin.
Konduktööreillä oli asunto Pietarissa lähellä rautatieasemaa. Sinne mentiin illan viimeisen junavuoron jälkeen ja sieltä taas aamulla lähdettiin ensimmäiseen vuoroon lippuja tarkastamaan.
– Ei siinä paljon tullut mieleen Pietarin yöelämään osallistuminen kun väsyneenä pääsi kämpille. Hiukan murua rinnan alle ja pehkuihin.
Myös Jauhiaisen mieleen ovat jääneet kiekkofanien iloiset matkat.
– Siellä näki Jukka Jalosta, Jari Kurria, Timo Jutilaa ja muita kiekkosuuruuksia.
Ei ollut radio vaan Erkki Toivanen
Virpi Herranen opiskeli aikanaan Helsingin yliopistossa venäjää ja myöhemmin hänen tiensä vei Pietariin vienninedistämistehtäviin. Herranen työskenteli Finprolle ja Tekesille.
– Olivathan ne mukavia aikoja. Kun junaa odoteltaessa asemalla tapasi tuttuja, niin piti tietysti ravintolavaunuun tehdä treffit. Siellä sitten puhuttiin joskus työasioita, joskus vallan muita.
-Kerran ravintolavaunun jonossa kuulin tutun äänen ja ihmettelin, että mistä minä tuon äänen tunnen. Kun käännyin katsomaan, niin Ylen entinen Lontoon kirjeenvaihtaja Erkki Toivanenhan siinä samettisella äänellään puhui viisaita…
Kun Allegrossa raja- ja tullitarkastukset tehtiin liikkuvassa junassa, ei ravintolavaunussa istuskeluun jäänyt kauheasti aikaa. Tarkastusten aikana piti istua kiltisti omilla paikoillaan.
– Kiireesti sitten tarkastusten jälkeen riennettiin ravintolavaunuun. Minä jäin jo Kouvolan asemalla pois, joten eihän siinä ravintolavaunujutustelulle kauheasti aikaa jäänyt.
– Kun ravintolavaunussa sai eteensä perinteisen lihapulla-annoksen, niin kyllä maistui.
–Ja kun Pietarissa vietetyn työviikon jälkeen perjantaina istui Allegroon, niin monelle oli juhlahetki kun pääsi ostamaan saman päivän iltapäivälehden – takavuosina ei uutisten lukeminen internetistä ollut niin yleistä kuin nykyisin.
Herranen käytti junamatkaansa myös töiden tekemiseen. Jos lähti aamun ensimmäisellä Allegrolla, niin oli Pietarissa jo paljon ennen puolta päivää. Samalla oli ehtinyt tehdä jo muutaman tunnin työrupeaman tietokoneellaan.
– Pietarista piti lähteä perjantaisin viimeistään klo 13:n aikoihin. Jos lähti myöhemmin iltapäivällä, juuttui ruuhkiin. Eikä autossa tietenkään pystynyt töitä tekemään. Eikä uusia tuttavuuksia solmimaan.
Joskus Herranen muistaa ihmetelleensä suomalaisten viranomaisten määrätynlaista virkaintoisuutta. Jonkun pietarilaisbaabushkan matkatavarat saatettiin penkoa perin pohjin. Kaikki tuliaiset levitettiin kanssamatkustajien silmien edessä näkyville. Eikä mitään kiellettyä yleensä löytynyt.
Vaikka aika Pietarissa ja siihen liittyvä junamatkailu oli mukavaa, ei Herranen sano nostalgisoivansa menneitä.
– Aika oli toinen ja Venäjä oli toinen. Jos Allegro kulkisi nyt Pietariin, niin minä en enää sinne menisi. Maailmassa on niin monta muutakin mielenkiintoista kaupunkia.
– Totta kai Pietarin kulttuuritarjonta oli – ja on varmaan vieläkin – hienoa. Mutta minulla on sellainen tunne, että aikansa kutakin.
Muistot jäivät
Matkustin Allegrolla – ja sitä ennen Sibeliuksella – lukemattomat kerrat Pietariin. Autolla sai jonottaa tullissa ja seikkailla Venäjän puolen arvaamattomassa liikenteessä, mutta junalla pääsi nopeasti ja mukavasti.
Sai nukkua, lukea, jutella tuttujen ja tuntemattomien kanssa, juoda kahvia, syödä lihapullia, tehdä töitä tai rentoutua. Matka-aika kului ripeästi. Pitkästyä ei ehtinyt.
Kun saavuttiin Pietariin, hyppäsivät lipevän röyhkeät taksinkuljettajat silmille. He tuputtivat ylihinnoiteltuja matkojaan sillä oikeudella, jolla mafia tekee bisnestä. En heidän koukkuunsa käynyt koskaan vaan kuljin jonkun matkan asemalta kauemmas ja otin normaalihintaisen kyydin.
Kun nyt Pietariin pitää kulkea Tallinnan ja Narvan (tai Pihkovan) kautta pitkine, hermoja koettelevine jonotuksineen, niin moni Narvan jonossa kärvistelevä muistelee epäilemättä kaiholla Allegroa. Ne, joilla on rahaa, voivat toki lentää Istanbulin kautta, mutta kolmen ja puolen tunnin junamatkaa ei sekään reitti voita.
Nyt ei Allegro kulje. Kuvaavaa tilanteelle on, että edellisen kerran junaliikenne Suomen ja itänaapurin välillä oli poikki sodan aikana.
Vieläkö näemme sen päivän, että junat taas suihkivat Helsingin ja Pietarin väliä? Arvelen, että näemme. Siis jotkut meistä näkevät. Minä olen jo sen verran kypsillä kymmenillä, että en ehkä sitä päivää tule kokemaan.
Esa Tuominen
Teksti: Esa Tuominen
Kuvat: Maarit Haavisto-Koskinen, Pekka Jauhiainen, Otto Lindstedt, Virpi Herranen
Kuvituskuva Ekaterina Aleshina