Kansainvälisesti kuuluisa klassisen baletin megatähti loisti lukuisissa vaativissa tanssirooleissa ja tuli tutuksi suomalaisillekin yleisölle.
”Tekniikan voi opettaa kenelle vain, mutta tanssin ja musiikin syvällisestä tuntemisesta ja tanssillisesta ilmaisusta on taiteilijan suoriuduttava omin päin.”
Maija Plisetskaja
Maija Plisetskaja muistetaan erityisesti kolmesta tähtiroolistaan:
Ensiksikin Pjotr Tšaikovskin säveltämän Joutsenlampi-baletin Odette–Odile-kaksoisroolin teknisesti ja taiteellisesti häikäisevästä tulkinnasta.
Toiseksi venäläisen koreografi Mihail Fokinin vuonna 1905 aikansa suurtähdelle Anna Pavlovalle suunnitteleman soolotanssin Kuoleva joutsen tunteikkaasta esityksestä.
Kolmantena Plisetskajan ns. signature-tanssina pidetään kuubalaisen koreografi Alberto Alonson pienoisbaletin Carmen Suite pääroolia Carmen, jonka aistillinen ja dramaattinen esitys Moskovan Bolšoi-teatterissa baletin ensi-illassa vuonna 1967 oli sensaatio.
Taiteellinen perhetausta
Maija Mihailovna Plisetskaja (ven. Майя Плисецкая, kansainvälisesti tunnetaan muodossa Maya Plisetskaya) syntyi juutalaisperheeseen Moskovassa 20.11.1925.
Hänen isänsä oli insinööri Mihail Plisetski ja äitinsä mykkäelokuvissa näytellyt Rachel Messerer, jonka sisarukset Asaf ja Sulamith Messerer olivat kumpikin maineikkaita Bolšoi-baletin tanssijoita.
Maija aloitti 9-vuotiaana balettikoulun saaden jo 18-vuotiaana kiinnityksen Bolšoi-balettiin, jossa työskentelikin vuoteen 1990 asti.
Vuonna 1958 Plisetskaja avioitui säveltäjä Rodion Štšedrinin (Shchedrin, 1932–2025) kanssa, joka tulisi myöhemmin säveltämään musiikin useampaan balettiin, kuten vuonna 1967 Carmen Suite -baletin musiikin ranskalaisen säveltäjä Georges Bizetin Carmen-oopperaa mukaillen.
Plisetskajan ja Štšedrinin avioliitto kesti Maijan kuolemaan 2.5.2015 asti.
Tanssijan tie
Maija Plisetskajan menestyksellinen tanssitaiteilijan ura oli poikkeuksellisen pitkä ja monipuolinen. Esiintyvän tanssijan työn ohella siihen sisältyi myös hallinnollisia tehtäviä kuten Rooman oopperan baletin taiteellisen johtajan tehtävä 1984–85 ja Espanjan kansallisen baletin johtotehtävä 1987–1989.
Nimitykset professoriksi sekä Sorbonnen että Lomonosov-yliopistoihin osoittivat Plisetskajan osakseen saamaa laajaa arvostusta.
Vuodesta 1990 alkaen hän otti vastaan baletin mestariluokkien opetustehtäviä sekä kotimaassa että ulkomailla, mutta jatkoi myös omia konserttiesiintymisiään.
Maija Plisetskajalle oli tärkeää taiteellisen luomistyön vapaus, eikä hän kaihtanut tuoda julki mielipiteitään. Omaelämäkertateoksessaan hän toteaakin neuvostosysteemistä: ”Julma järjestelmä kylvi kuolemaa.”
Hänellä oli sekä perinteitä arvostava että niitä uudistamaan kannustava suhtautuminen omaan taiteenalaansa. Omin sanoin ilmaistuna: ”Tanssi on ollut elämäni.”
Taiteellinen perintö
Maija Plisetskajan nimi symbolisoi venäläistä balettia; Hän ei ole vain ballerina vaan venäläisen taiteen metafora, jonka kautta balettia ymmärretään; Maija Plisetskaja tanssii tulisesti ja tunteellisesti; Hän on ihan uusi ballerinatyyppi!”, kirjoitettiin lehtiarvosteluissa.
Ylipäätään Plisetskajasta on kirjoitettu kenties enemmän kuin kenestäkään toisesta balettitaiteilijasta sitten 1900-luvun alun balettinäyttämöitä hallinneiden Anna Pavlovan ja Vatslav Nižinskin (Vaclav Nijinsky).
Plisetskaja oli kuvauksellinen ja ilmeikäs tanssijatar, jonka upeat kuvat koristavat hänestä laadittuja lukuisia teoksia, ja häntä pidetäänkin balettitaiteen tyyli-ikonina, joka ylitti tanssin rajoja kehittäen ihan oman tanssityylinsä. Hänen ilmaisuvoimaiset käsiliikkeensä muodostuivat käsitteeksi.
Maija Plisetskajan tulkinnat balettitaiteen keskeisistä klassisista rooleista ovat vaikuttaneet siihen, miten näitä rooleja nykyään esitetään.
Hän kaipasi mahdollisuuksia uudistaa omaa tanssiaan ja yhteyksiä länteen, toisenlaiseen baletin maailmaan, mikä toteutuikin.
Hänen repertuaariinsa tuli kuulumaan useita ranskalaisten koreografien Roland Petitin ja Maurice Béjartin suunnittelemia tansseja ja hän teki myös itse koreografiat baletteihin Anna Karenina, Lokki ja Nainen ja sylikoira.
Amerikoissa ja muualla
Moskovan Bolshoi-teatterin taiteilijaseurue teki konserttikiertueen Intiassa vuonna 1953, mutta sen jälkeen Maija Plisetskajan sallittiin matkustaa länteen vasta vuonna 1959 Yhdysvaltoihin ja seuraavan kerran vuonna 1962.
Tällöin neuvostobaletin uusi kansainvälinen tähti loisti Metropolitan-oopperan lavalla ja pääsi Valkoisessa talossa puhumaan itsensä USAn presidentti John F. Kennedyn kanssa!
Ulkomaanmatkoja seurasi muun muassa Pariisiin ja Lontooseen ja Italiaan, muualle Eurooppaan ja Kuubaan.
Maailman suurten oopperatalojen näyttämöt alkoivat kaikkialla maailmassa avautua Plisetskajalle, josta oli tuleva koko maailman balettitaiteen suurin nimi maanmiehensä Rudolf Nurejevin ja englantilaisen Margot Fonteynin rinnalle.
Maija Plisetskaja (edessä keskellä) oli tuttu näky Ballet Mikkelin vieraana. Kuva on festivaalin perustamisvuodelta 1995. Plisetskajan lisäksi kuvassa ovat festivaalin perustajat Hannu ja Ulla Sinisalo sekä Imperial Russian Ballet -seurueen johtaja Gediminas Taranda.
Maija Plisetskaja ja Suomi
Maja Plisetskajan kolmas ulkomaanmatka ”länteen” suuntautui Helsinkiin, Suomen Kansallisoopperan baletin juhlaviikoille keväällä 1960, minkä jälkeen hänen tanssiaan nähtiinkin täällä useita kertoja.
Edesmenneistä professori Doris Laineesta ja balettimestari, koreografi ja ohjaaja Heikki Värtsistä tuli läheisiä yhteistyökumppaneita.
Maijalla oli kyllä jo aiemmin ollut tuntumaa suomalaisuuteen, vaikkakin hiukan maanläheisemmällä tavalla. Hän oli nimittäin 1950-luvulla viettänyt aviomiehensä kanssa kesälomia Sortavalassa, Laatokan rantamaisemissa.
Maija Plisetskaja ehti vielä 1990-luvulla tulla uuden suomalaisen balettiyleisön suosikiksi. Yksityisen järjestäjätahon, yrittäjäpariskunta Hannu ja Ulla Savisalon Mikkelissä vuosina 1995–2013 organisoiman Ballet Mikkeli -festivaalin gaalanäytöksissä hän esitti joitakin tunnetuimista soolonumeroistaan saaden raikuvat suosionosoitukset.
”Tanssin vain yleisölle. Musiikin ja tanssin kautta voi välittää enemmän tunteita, kuin draamassa. Jokainen yksityiskohta on tärkeä: se miten vartalon liikkeillä ja mimiikalla voi ilmentää musiikin monia vivahteita, orkesterin jokaisen instrumentin sointia.”
Näin kuvaili suuri ballerina taiteensa perusteita tanssintutkijalle vuonna 1999.
Kunnianosoituksia balettitaiteen primadonnalle
Maija Plisetskajalle myönnettiin sekä omassa maassaan että muualla lukuisa määrä ansiomitaleja ja palkintoja: ensimmäisenä Neuvostoliiton kansantaiteilija (1959), sitten esimerkiksi Pariisin kaupungin kultainen mitali (1977), Praemium Imperiale -palkinto Japanissa (2005), Vittorio de Sica -palkinto Italiassa (2009), Ranskan kansallisen kunnialegioonan upseeri -palkinto (2011) ja Kultainen naamio -kunniamerkki taiteellista saavutuksista Moskovassa (2015).
Venäjällä perustettiin vuonna 1994 Maija Plisetskajan taiteelliselle uralle omistettu kansainvälinen balettikilpailu ja vuonna 2008 hänet kutsuttiin Unkarin tanssiakatemian kunniatohtoriksi.
Maija Plisetskaja esiintyy useassa balettiaiheisessa elokuvassa (1953, 1957, 1973) ja Anna Karenina -elokuvassa (1979).
Häneltä julkaistiin Moskovassa vuonna 1994 omaelämäkerta, joka ilmestyi suomeksi nimellä Minä, Maija Plisetskaja (Atena, 2003).
100 vuotta syntymästä -gaalanäytöksiä
Maija Plisetskajan muistovuotta juhlitaan Venäjällä useilla gaalakonserteilla ja hänen taiteelliselle perinnölleen omistetuin näyttelyin.
Päätapahtumana on gaalanäytös Kremlin palatsissa Moskovassa 19.11.2025.
Pietarissa on järjestetty jo syyskuussa Minun Maijani -nimiset tanssigaalat, joissa on esiintynyt tähtitanssijoita eri puolilta Venäjää, ja Bakrušin-museossa on esillä Plisetskajan henkilökohtaisten esineiden näyttely.
Kirjoittaja on filosofian maisteri ja Maya Plisetskayan tanssiuraan perehtynyt tanssitaiteilija ja tanssintutkija.
Teksti: Irene Jelin
Kuvat: Ballet Mikkelin kuva-arkisto
Kuvitus: Ekaterina Aleshina