Artikkeli julkaistu Venäjän Aika-lehdessä 1/25
Tampereelle asettunut ILMU ammentaa musiikkiinsa vaikutteita Karjalasta ja karjalan kielestä
Suomi sai arvokkaan suomalais-ugrilaisen kulttuurilahjan, kun ILMU-yhtyeen perustajajäsenet muuttivat Tampereelle vuonna 2023. Livvinkarjalaksi esiintyvä bändi perustettiin Petroskoissa vuonna 2020. Ilmu tarkoittaa suomeksi ilmaa ja säätä. Livvinkarjala (eli livvi tai aunuksenkarjala) on yksi karjalan kielen päämurteista, jota puhutaan perinteisesti Laatokan koillispuolella.
ILMU:n musiikki on sidoksissa Karjalan maaperään ja pohjoisen magiikkaan. Yhtye sukeltaa aikaan ennen nykykulttuuria ja kuvittelee, miltä maan itsensä musiikki kuulosti. Tähän lisätään kerroksittain elementtejä kulttuurin alkuajoilta: kalliopiirroksia, myyttisiä hahmoja, kuten ukkosenjumala Ukko, perinneinstrumentteja ja lopulta karjalan kieli. Yhdistelmä on kuultavissa debyyttialbumilla Ilmu (2020) sekä uudella albumilla Mua (2024, suom. maa). Yhtye kuvaa tyyliään triphopiksi, jossa käytetään perinteisiä ja elektronisia soittimia.
Opiskelun perässä Tampereelle
Yhtyeen luova voima on Tanja Tkachenko, ammattimuusikko ja laulunopettaja. Vuonna 2023 Tanja pääsi Tampereen Ammattikorkeakoulun musiikkituotannon koulutusohjelmaan. Tuolloin ILMUun kuului Tanja, hänen kitaristimiehensä Aleksei sekä multi-instrumentalisti Vitali Tselobenok. Tanja ja Aleksei päättivät muuttaa Suomeen, kun taas Vitali jäi Venäjälle. Hän on yhä jäsen, mutta tällä hetkellä yhdessä esiintyminen ei ole mahdollista.
ILMU tarvitsi lisämuusikoita ja löysi pitkään Suomessa asuneen venäläisen viulistin Nadja Gornitsynan. Kansanmusiikkiyhdistys Folk Extreme auttoi järjestämään ensimmäisen keikan Tampereen Kehräsaaressa tammikuussa 2024. Yhdistyksen Anne-Mari Kivimäki ja Silja Palomäki suosittelivat yhtyeeseen moniosaaja Mirva Orminia. Hän soittaa jouhikkoa, bassojouhikkoa ja joskus myös viulua.
Karjalan kielen säilyminen motivoi
Tanja ja Aleksei Tkachenko ovat syntyneet Petroskoissa. Tanjan äidin suvun isoäidinäiti oli kotoisin Semčojärven kylästä Medvežjegorskin (Karhumäki) piiristä ja Aleksein isoäidinäiti Suarenkylästä Kontupohjan piiristä.
Musiikin perustana ovat Tanjan livvinkarjalankieliset sanoitukset. ”Korostamme, että karjalan kieli ei ole vain elossa, vaan se myös kehittyy. ILMU esittää pääasiassa omia sävellyksiään. Meille on tärkeää säilyttää ja kehittää karjalan kieltä sekä tehdä siitä ajankohtainen 2000-luvulla”, kertoo Aleksei Tkachenko.
“Da unes läbi kuuluu minun iäni. Da se sinuu alevuttau, se ajau iäre varavot”. (lainaus ILMUn sanoituksista)
Suomalaisten kiinnostus karjalaisuuteen on kasvussa
ILMU esiintyi Suomi–Venäjä-seuran kutsumana suomalais-ugrilaisille Sugrifesteillä Tampereella lokakuussa 2024. ILMU:n esiintymistä voi kuvailla taianomaiseksi ja keikalla käsitys karjalaisesta kulttuurista uudistuu.
Ensikokemusten perusteella suomalaisyleisössä aktiivisimpia ovat yleensä ne, joilla on karjalaiset juuret tai jotka asuvat Pohjois- tai Etelä-Karjalassa. Konserttien jälkeen yleisö toisinaan kyselee karjalan kielestä. Livvi muistuttaa suomea, joten suomalainen ymmärtää osin laulujen sanoja.
Suomessa kiinnostus kielivähemmistöihin on ilahduttavasti kasvussa. Aleksei Tkachenko toivoo, että ihmiset oppisivat enemmän karjalaisen kulttuurin rikkaudesta. ”Esimerkiksi Kalevala ei ole vain suomalainen, vaan myös karjalainen eepos. Samoin kantele ja jouhikko ovat myös karjalaisia perinnesoittimia. Yksi tehtävistämme onkin sivistää yleisöä.”
Kovaa työtä keikkojen eteen
Vuosi 2024 oli Ilmulle kiireinen. Se julkaisi Mua-albumin, joka noteerattiin 20 parhaan folk-albumin joukkoon Venäjällä. Yhtyeellä oli 11 keikkaa: 8 Suomessa ja 3 Virossa. Syksyllä yhtye julkaisi musiikkivideon Langat-kappaleeseen, joka voitti (nimellä Threads) Ruotsin Luleå International Film Festivalin musiikkivideosarjan ja pääsi kilpasarjaan festivaaleilla Intiassa, Puolassa ja Portugalissa.
Aleksei Tkachenko kertoo, että keikkojen saaminen on ollut haastavaa, koska useimmat tapahtumanjärjestäjät eivät tunne yhtyettä eivätkä vastaa yhteydenottoihin. Yleisö on toivonut esiintymistä Helsinkiin, mutta toistaiseksi ei ole löytynyt esiintymispaikkaa. Yksi ”kotikonsertti” Helsingissä yhteistyökumppani Karjalan Sivistysseuran toimistolla on sentään järjestynyt. Bändi haluaisi myös karjalaiskulttuurin festivaaleille.
”Olemme tyytyväisiä saavutuksiimme ja aiomme jatkaa uraamme Suomessa. Meillä on valmiina yli 20 uutta kappaletta. Pohdimme uuden albumin nauhoituksia Tampereella”, kuvailee Tkachenko suunnitelmia.