Nyt Joulupukin vierailun kohteena on maapallon kylmin asuttu seutu, Jakutian Oimjakon. Tämä artikkeli on viides osa 6-osaista kirjoitus sarjaa, joka kertoo Pakkasukon ja Joulupukin yhteistyön alkutaipaleesta 2000-luvun alussa
Venäjällä on eri alueiden Pakkasukkojen ja Karjalan Pakkaisen lisäksi myös muita pakkaseen ja kylmyyteen liittyviä taruhahmoja. Niistä tunnetuin on jakuuttien Tšishaan, joka on asettunut asumaan maapallon kylmimmälle asutulle alueelle Oimjakoniin, Jakutian eli Sahan tasavallan itäosaan.
Joulupukki sai kutsun vierailulle tapaamaan Tšishaania maaliskuussa 2003. Vastavalittu presidentti Vjatseslav Štyrov viittasi Lapin lääninhallituksen ja Sahan tasavallan väliseen 1997 solmittuun yhteistyösuunnitelmaan. Se oli laadittu edellisen presidentin Mihail Nikolajevin kanssa, jonka kanssa yhteistyö sujui erinomaisesti. Uusi presidentti jatkoi samoilla linjoilla.
Kuten käytäntö siihen aikaan oli, kaikki kustannukset Venäjällä luvattiin hoitaa kutsujan toimesta. Saavuimme Joulupukin kanssa Moskovaan Šeremetjevon lentokentälle. Siellä odotti Sahan tasavallan, rikkaan timanttitasavallan Moskovan edustuston imagoon kuuluvan kalleimman mallin tummennetuin ikkunoin musta Mersu, joka vei meidät edustustoon lounaalle.
Illalla Domodedovon lentokentälle. Kuten arvovieraille kuuluu, meidät vietiin lentokentän henkilöautolla Yakutian Airlinesin Iljušin-reittikoneen nousuportaiden eteen ennen kaikkia muita matkustajia ja vietiin lentokoneeseen. Lentoemäntä ohjasi vasemmalle bisnesluokkaan ja sieltä vielä eteenpäin. Tulimme 1. luokkaan, jossa oli pöydän ympärillä nahkatuolit ja -sohvat, jotka sai tarvittaessa sängyiksi. Oma vessa suihkuineen. Toinen ovi johti ohjaamoon.
Lentoemäntä kysyi, mitä saisi olla tervetulojuomaksi, kävisikö samppanja, Igristoje. Kävihän se. Kysyi vielä, kuiva vai puolimakea. Illan mittaan tarjottiin lämmin ateria, joka lentoemännän mukaan oli samanlainen kuin lentäjien ruoka eli vielä monipuolisempi kuin bisnesluokassa. Kankaiset lautasliinat, metalliaterimet, viini kristallikarahvissa ja kristallilaseissa. Nappia painamalla sai lisää toivottua juomalajia.
Suihkussa käynnin jälkeen ja sohvalla lakanoissa nukutun yön jälkeen aamulla tarjottiin lämmin monipuolinen aamiainen. Lentoemäntämme tehtävä oli palvella vain ohjaamohenkilökuntaa ja meitä kahta. Olimme kunniavieraita. Elettiin herroiksi niin kuin herroille kuuluukin. Epätavallisen ruhtinaallinen alku antoi olettaa, että myös jatkossakin meitä pidettäisiin niin kuin piispaa pappilassa. Niin kävikin.
Kerrottiin, että tuohon aikaan ei Venäjällä tavallinen matkustaja rahallakaan saanut ostaa paikkaa 1. luokkaan. Se oli vain valtion ylimpien virkamiesten ja muiden keskeisten henkilöiden, Neuvostoliiton aikaan kommunistisen puolueen johdon käytettävissä. Joulupukki ja hänen adjutanttinsa laskettiin tähän katergoriaan. Yakutian Airlines (2002 saakka Sakha Avia) on Sahan tasavallan, meidän kutsujamme, omistama, mikä selittänee korkea-arvoisen asemamme. Lentolippumme olivat isäntiemme hankkimia ja maksamia, sikäli kuin niistä piti jonkun maksaa. Lippuja itse asiassa emme missään vaiheessa nähneetkään, kuten on normaali käytäntö.
Sahan tasavalta (Jakutia) sijaitsee Suomesta 7 tunnin aikaeron päässä
JAKUTSKISSA
Moskovasta viiden tunnin aikaeron ja 4900 kilometrin lennon ja jälkeen saavuimme Sahan tasavallan pääkaupungin Jakutskin Tuymaada-lentokentälle. Minulle kaupunki oli jo tuttu muutamalta aiemmalta käynniltäni.
Lyhyt pistäytyminen hotellissamme, kaupungin parhaassa Tygun Darkhanissa. Siellä aamun toinen aamiainen lentokoneaamiaisin lisäksi. Sitten käyntejä kouluissa ja lastentarhoissa, televisiohaastattelu. Vielä ylellinen illallinen. Toisena päivänä jatkui tiivis ohjelma. Iso pressikonferenssi, jossa kymmeniä toimittajia, televisiokuvaajia, valokuvaajia. Vielä lasten tapaamisia ja kaupungin esittelyä. Ulkoilmatilaisuudessa kaupungin stadionilla 1000-2000 katsojaa.
Presidentti Štyrovin audienssi. Hän oli entinen Jakutian timanttiyhtiö Alrosan pääjohtaja. Alrosan timantintuotanto Venäjällä oli lähes Etelä-Afrikan veroinen. Presidentti vei meidät konepistoolimiesten vartioimaan “Jakutian aarteet” timanttigalleriaan, jossa vitriineissä oli kymmeniä Jakutian Mirniyn ja Udatshjanan kaivoksen suurimpia timantteja. Myös isompia ja erikoisemman muotoisia kultahippuja oli nähtävillä. Jakutiahan on myös Venäjän merkittävimpiä kullantuottajia.
Lapsia Joulupukki luonnollisesti tapasi
Lähes Euroopan kokoisen tasavallan virallinen nimi “Sahan tasavalta (Jakutia)” otettiin käyttöön 1990, aluksi tosin muodossa Sahan sosialistinen neuvostotasavalta. Saha on jakuuttien itsestään käyttämä nimitys. Jakuutti on alueen alkuperäiskansa, evenkien kieltä ja tarkoittaa muukalainen. Jakuutit tulivat myöhemmin. Sillä oli negatiivinen sisältö. Venäläiset ottivat sen käyttöön. Kyse on samanlaisesta kuten esimerkiksi lappalainen-saamelainen, eskimo-inuiitti jne. -osalta.
Vajaan miljoonan väestöstä 45 % on turkkilais-mongolilaista alkuperää olevia jakuutteja, siis sahalaisia. He saapuivat Venäjän ja Kiinan rajamailta sijaitsevasta Sajanin vuoristosta 900-luvulla. Jakuutti-nimityksen suhteen ei olla niin tiukkapipoisia kuin meillä lappalainen-nimityksen suhteen. Muita suurimpia alkuperäiskansoja ovat evenkit, eveenit, tšukšit, jugagiirit ja tšuvassit, tosin vain alle 5 prosenttia. Poronhoitoa harjoittavista he ovat kuitenkin pääosa. Jakuuttien perinteinen elinkeino on ollut metsästyksen ja kalastuksen ohella villihevosten hoito ja paimennus poronhoidon tapaan.
Oimjakon sijaitse Jakutian itäosssa Indigirka-joen varrella. Gulag-vankien rakentama Kolyman valtatien eli “Luiden tie” Jakutskista Magadaniin kulkee alueen läpi
OIMJAKONIIN
Kolmannen päivän aamuna oli 640 kilometrin charter-lento itä-koilliseen Oimjakonin piirin (ulus) Tomtorin lentokentälle. Mukaan oli liittynyt myös Veliki Ustjugin Pakkasukko, iso joukko tiedotusvälineitä ja jokunen valtionhallinnon virkamies. Tomtorissa oli lentokentällä juhlallinen vastaanotto ja osallistuminen vuosittain järjestettävään Kylmyysnapa -festivaaliin. Edelleen helikopterilento Härkä–nimisen vuoren äärelle. Sielläkin venäläiseen tapaan juhlallinen vastaanotto. Vastaanottajia kummassakin paikassa satoja. Kylien asukkaista suurin osa oli vastaanottamassa.
Vielä lyhyt bussikuljetus Tšishaanin asuinpaikalle. Matkalla tien varressa oli ruokailemassa lauma pitkäkarvaisia Jakutian villihevosia, jotka pärjäävät hyvin alueen tavanomaisessa yli 60 asteen pakkasessa. Niillä on omistajan korvamerkit ja paimennetaan samaan tapaan kuin poroja. Tammoista lypsetään maitoa, josta käytetään kumissia, alkoholipitoista hyvin rasvaista ja hapanta juomaa.
Joulupukki ja Pakkasukko Tšishaanin Härkävuoret taustalla
Saavuimme perille Tšishaanin residenssiin, jossa tarjottiin tietysti tervetuliaisryyppy. Ei votkaa vaan tietysti kumissia. Residenssi sijaitsee Härkävuoren sisään ikiroutaan kaiverretussa laajassa luolastossa, Ikuisen Jään Valtakunnassa. Sitä on käytetty ruoan säilyttämiseen ennen sähköä, jääkaappeja ja pakastimia. Talvella sisällä on noin -10 astetta ja kesällä noin -4 astetta, jolloin ulkona saattoi olla +30 astetta.
Tšishaanin residenssin käytävät on sisustettu tunturikoivujen rungoilla ja oksilla
Tšishaanila oli erikseen edustustila, jossa hän otti vieraat vastaan karhunnahan peittämällä jäävaltaistuimella. Toinen huone oli sisustettu hänen asunnokseen. Huonekalut, jopa astiastot oli veistetty puhtaasta pohjavedestä tehdystä peilikirkkaasta jäästä. Joka puolella jääveistoksia. Meille vieraille tarjottiin stroganinaa eli perinteistä jäisestä kalasta, tavallisesti siian sukuisista nelmasta tai muksunista, veistetty siivuja ja palan painikkeeksi Mammot- eli Mammutti-vodkaa. Jakutiahan on kuuluisa ikiroudasta löydetyistä mammuteista, joista oli jääveistoksia luolassakin.
Joulupukki ja Pakkasukko Tšishaanin kanssa
TŠISHAANIN TARINA
Tšishaan on jakutian kieltä ja tarkoittaa Kylmän Härkää. Vuori, johon residenssiluolasto oli louhittu, oli siis nimetty asujansa mukaisesti Härkävuoreksi. Vanhan legendan mukaan jäinen mammuttihärkä, Tšishaan tulee syksyllä Pohjoiselta Jäämereltä ja puhaltaa talven pakkasen kylmällä hengityksellään. Muinoin vuoden lyhimpänä päivänä joulukuussa lapset kokoontuivat Tšishaanille pyhitetylle alttaripaikalle, toivat lahjoja ja pyysivät, että Tšishaan palauttaisi mahdollisimman pian auringon.
Tšishaanin kahdesta jääsarvesta toinen putoaa maaliskuun alussa ja toinen maaliskuun loppupuolella kevätpäivän tasauksen aikaan. Lopulta hän sulaa ja murtuu palasiksi ja ajautuu kevätjäiden mukana takaisin Jäämerelle. Siperiassahan joet virtaavat pohjoiseen. Kevät on tullut.
Alkuperäismuotoinen Kylmän Härkä
Tšishaanin tarina muistuttaa osin muinaisen Marozkan, Pakkasukon esikuvan tarinaa sikäli, että kumpikin tuo talven pakkasen. Marozkasta poiketen Tšishaan on myös shamaani.
Tšishaanin esiintymiseen sisältyy shamaaniloitsuja, jota tiukimmat ortodoksikristityt moittivat pakanallisiksi menoiksi. Shamanismi on vieläkin arkipäiväinen asia siksi, että Jakutian pohjoisissa osissa alkuperäiskansojen keskuudessa edelleenkin elää vahva elävä luonnonuskonto, kuten itsekin sain kokea eräällä toisella matkalla vielä lähes tuhat kilometriä pohjoisempaan Tšerskin alueelle Tšukotkan rajalle tundralle poromiesten luokse. Shamanismi Jakutiassa on yhtä ajankohtainen ja arka aihe kuin meillä oli saamelaisten shamanismi ja noitarummut sata-kaksisataa vuotta sitten.
Tšishaanilla on mukanaan Pakkasukon Lumityttöä eli Snegurotškaa vastaava neitonen, nimeltään Harshaana. Ovathan Pakkasukko ja Tšishaan samaa venäläistä Morozka-perinnettä. Meidän vierailumme aikana mukana ei ollut Harshaanaa, ilmeisesti koska myöskään Pakkasukolla ei ollut mukana. Ja Joulupukilla oli vain minut.
Harshaanan puku on jakutialaisittain koristeltu
OIMJAKON – JAKUUTIKSI ÖIMÖKÖÖN
Oimjakon perustettiiin 2. maailmansodan eli Suuren Isänmaallisen Sodan alkuvaiheen aikana Alaskan ja Moskovan välisen lentoreitin välitankkausasemaksi. Yhdysvallat ja Neuvostoliittohan olivat liittolaisia. Alaskasta toimitettiin Oimjakonin välilaskun jälkeen sota- ja muuta tarviketta rintamalle ja muualle Neuvostoliittoon.
Nimi Öimököön tarkoittaa sulaa vettä. Hämmentävä nimi johtuu siitä, että läheltä löytyy kuumia lähteitä. Indigirka-joen varrella sijaitseva, vajaan 600 asukkaan kunta (ulus) onkuitenkin tunnettu kylmyydestään. Epävirallisten tietojen mukaan siellä on mitattu jopa -79,1 asteen kylmyys vuonna 1926. Pystytetyn patsaan mukaan virallinen ennätys on -71.2 astetta, joka mitattu vuonna 1924. Vuosittain on kuitenkin vähintään -60 astetta. Tosin sielläkin on ilmastonmuutoksen vuoksi ollut lämpimämpää.
Oimjakonia kutsutaaan maapallon kylmyysnavaksi. Tarkemmin sanottuna kyse on maapallon asutun alueen kylmimmästä seudusta. Pysyvästi asuttamattoman Etelämantereella on ollut kylmempääkin.
Vierailumme aikana, maaliskuun 21-22. päivinä lämpö/kylmyystila oli pettymys. Olisi ollut hieno kerskua vähintään -50 asteen pakkasista, mutta olikin vain -3 astetta. Kylmyydestä kilpailevassa Verhojanskissa edellisen vuoden lokakuussa käydessäni oli sentään -30 asteen pakkanen. Oimjakonista muutama sata kilometriä länteen sijaitseva Verhojansk onkin kaiken kaikkiaan keskimääräisesti kylmempi kuin Oimjakon, mutta häviää kylmyysennätyksessä. Siellä on ennätys “vain” -69 astetta.
Hotellimme Oimjakonissa
Aloittaessani tämän artikkelin alkuperäisintä versiota tammikuusa 2012 Foreca ilmoittaa Oimjakonin lämpötilaksi -52,7 astetta. Kun nyt 28. joulukuuta 2020, mittari näyttää näyttävän -57 astetta. ”Normaalna” sanoisi jakuutti venäjäksi. Koululaisille se merkitsisi, että ei tarvitsisi lähteä kouluun. Pakkasraja oli käyntimme aikaan -52 astetta, myöhemmin pakkasraja on alennettu -49 asteeseen. Vapaata nyt kuitenkin olisi muutenkin, koska uudenvuoden-ortoksisen joulun välinen aika on lomaa niin työpaikoilla kuin koulussakin. Jokseenkin joka talvi saavutetaan -60 astetta.
Kesä- ja talvilämpötilan ero voi olla jopa 100 astetta. Niinpä vieraillessani Oimjakonissa edellisen vuoden heinäkuussa, oli +30 astetta. Mannerilmaston vuoksi kesän lämpöennätys on +38 astetta.
JOULUPUKKI PILOTTINA
Oli vuorossa paluulennot Jakutskiin ja edelleen kohti Moskovaa. Jakutskin jälkeen lentäjä toivotti matkustajat tervetulleiksi ja ilmoitti, että meillä on lennolla mukana harvinainen arvovieras, Joulupukki Suomen Lapista. Matkustajat nousivat katsomaan ympärilleen, missä näkyisi Joulupukin näköinen matkustaja. Olimme sijoittuneet kaksistaan puolitäyden koneen takaosaan. Nousun jälkeen saapui lentoemäntä tiedustelemaan, onko meistä jompikumpi Joulupukki. Totesin, että kyllä tuo kaveri on. Lentoemäntä kertoi, että kapteeni kutsuu meidät ohjaamoon.
Lentoemäntä ohjasi meidät ohjaamoon ja kysyi, haluaisimmeko jotakin juotavaa. Myönsimme, että kyllä mielellään. Kysyi, että millaista juomaa ja saman tien, että sopisiko votka. Grogi kyllä maistuisi. Tuotiin kokonainen pullo. Ohjaamossa oli kahden lentäjän lisäksi kolmas henkilö, koneen mekaanikko-radisti. Kolmestaan, ”na troih” se pullo tuli juotua. Venäläinen normihan on, että pullo kolmestaan on sopiva tapaamisjuoma eikä ole vielä juopottelua. Ei myöskään lentokoneen ohjaamossa. Lentäjät eivät ottaneet.
Juteltiin niitä näitä. Lentäjä kysyi, tiedättekö mikä on Tunguska. Jotenkin oli tuttu, mutta lentäjä muistutti, että se on paikka, jonne 1908 putosi iso meteoriitti tai asteroidi. Räjähdyksen voimakkuus oli 185 Hiroshiman atomipommin verran. Räjähdyksen voimasta kaatui 80 miljoonaa puuta. Syntyi halkaisijaltaan 10 km kokoinen kraateri. Kysyivät, haluaisimmeko nähdä sen. Kyllähän me. Kaarsimme ja kävimme arviolta vähintään 100 kilometrin päähän lentoreitiltä. Näkyi pyöreä alue, jossa jo kasvoi puita, mutta erottui myös säteittäin kaatuneita puita. Palasimme reitille.
Lentäjä kysyi, onko Joulupukki koskaan ohjannut lentokonetta. Joulupukki myönsi, että ei ole. Kysyi, haluaisiko ohjata. Pukki halusi ja siirtyi toisen ohjaajan istuimelle ja lentäjä siirtyi takapenkille. Pukkia neuvottiin tarttumaan ohjaussauvoihin ja kokeilemaan, miten ne toimivat. Pukki käänsi varovasti yli 200 paikkaisen Iljushin-koneen sauvoja eikä tapahtunut juuri mitään. Kehottivat kääntämään sauvoja hiemaan reilummin. Pukki teki käskettyä ja kone kallistui ja kaartoi reippaasti. Tuntui varmaankin matkustamossakin. Toinen lentäjä palautti koneen reitille ja Joulupukki palasi takapenkille.
Joulupukki Iljushinin sauvoissa jossakin Uralin yläpuolella. Pukki kun on ujo ja julkisuutta kaihtava, pitää naama kuvassa peittää
Aikanaan lentoemäntä kuulutti, että saavumme Moskovaan, kiinnittäkää turvavyönne, nostakaa istuimenne ja edessä oleva pöytä ylös jne. Rupesimme kiittämään mahdollisuudesta tulla ohjaamoon ja nousemaan ylös palataksemme matkustamoon. Pilotit kysyivät, että haluaisimmeko istua ohjaamossa, kun laskeudutaan Domodedovon lentokentälle. Sekin toki sopi ja seurasimme ohjaamosta laskeutumista. Koneen rullatessa kiitoradalla palasimme matkustamoon matkustajien innokkaiden taputusten kera. Nyt tiedettiin, kuka on Joulupukki, toinen meistä.
Länsimaissa oli konekaappausten vuoksi kielletty ottamasta matkustajia ohjaamoon. Varmaankin Venäjälläkin, mutta tunnetusti siellä aina löytyi joustoa. Lentokentällä oli taas meitä vastassa koneen vierellä henkilöauto niin kuin arvovieraille kuuluu, joka vei terminaaliin. Sieltä Sahan tasavallan edustuston autolla Helsingin lentokentällemme Šeremetjevoon.
Menomatkan vietimme siis 1. luokassa. Paluumatkan ohjaamossa. Ainutlaatuisia kokemuksia molemmat. Joulupukki oli arvaamattoman suuri arvovieras. Suomessa ei tiedetäkään, millainen maine Lapin Joulupukilla onkaan. Taustalla oli myös 1997 allekirjoitettu yhteistyösopimus Lapin lääninhallituksen ja Sahan tasavallan välillä. Sen puitteissa olin tehnyt jo kymmenkunta matkaa Jakutiaan, useimmat porotalousyhteistyön puitteissa. Vastaavasti Lappiin tuli useita delegaatioita. Tapaamamme presidentti Štyrov vieraili Lapissa 2006 ja Tšishaan 2005.
