Järjellä vai uskolla?
Meillä Suomi-Venäjä -seuran jäsenillä on ollut viime aikoina vaikeaa. On pitänyt pohtia, miten suhtaudumme Venäjään, jonka asukkaiden kanssa olemme tottuneet pitämään hyvin sujuvia ystävyyssuhteita. Henkilökohtaisia ystäviä on varmaan edelleen mutta Venäjän hyökkäyssota on tehnyt mahdottomaksi toimia yhteistyössä Venäjän valtion kanssa. Ei yhteistyö tavallisten ihmistenkään kanssa voi toimia niin kuin ennen.
Meidän on ratkaistava ainakin omassa mielessämme, miten suhtaudumme Venäjään valtiona, miten venäläisiin ihmisinä ja miten venäläiseen kulttuuriin. Monet ovat huokaisseet ja sanoneet, että Venäjää on vaikea ymmärtää. Tämä on totta. Näin ovat monet sanoneet jo ennen meitä jopa satoja vuosia sitten.
Hyvin tunnetun ja usein siteeratun lähtökohdan tämän ongelman pohtimiseen sanoi venäläinen runoilija Fjodor Tjuttšev lähes 200 vuotta sitten. Hän runoili seuraavasti: ”Järjellä Venäjää ei voi ymmärtää, tavallisilla mittapuilla mitata. Venäjään pitää vain uskoa.” Olisiko tässä meille ohjenuora? Itse olen ottanut tähän ajatukseen kantaa noin vuosi sitten ilmestyneessä kirjassani Myyttien ja utopioiden maa. Kirjoitin siinä, että olen toista mieltä. Venäjää voi järjellä ymmärtää. Olen sitä mieltä edelleen.
Olen miettinyt, ettei tämä runoilijan repliikki ole ehkä tarkoitettukaan ohjeeksi vain ulkomaalaisille. Ehkä siinä on viesti myös oman maan asukkaille, jotta he ymmärtäisivät, millainen maa ja valtio Venäjä on. Ainakin minä haluan tulkita runon niin. Tjuttšev haluaa sanoa myös oman maansa asukkaille, että Venäjän valtion ja sen hallinnon toiminassa ortodoksinen usko on järkeä tärkeämpi.
Venäjällä on perinteisesti totuttu jumalan valitsemaan hallitsijaan, jolla on ylhäältä annettu viisaus johtaa kansaansa ja myös muita kansoja onneen. Tämä käsitys vallitsee hyvin laajasti edelleen. Siihen liittyy myös ajatus, ettei kansa ole koskaan pitänyt tarpeellisena, että sillä olisi, tai edes pitäisi olla jotain tekemistä johtajan valinnan kanssa. Johtajaa ei pidä valita. Hänet annetaan kansalle. Tähän on uskominen ja suurin osa kansasta uskoo tähän.
Meillä ei näin yleensä ajatella. Meillä on toisenlaiset perinteet, toisenlainen käsitys valtiosta ja sen johtamisesta. Järjellä me voimme todeta, että venäläiset ajattelevat toisin kuin me ja meidän on hyväksyttävä, että se on heidän oikeutensa. Meidän ei kuitenkaan tarvitse ajatella, että uskoon perustuva suhtautumien valtioon olisikin paras tai oikea tapa.
Järjellä ajatellen on myös helppo tunnistaa, missä kohden presidentti Putinin uudelleen sepittämä historian kirjoitus on selvää valhetta. Uudet tulkinnat on keksitty sitä varten, että voitaisiin oikeuttaa perinteinen venäläinen tapa valloittaa toisia maita ja hallita heitä. Venäläisen käsityksen mukaan tämä on ainoa tie ihmiskunnan onneen.
Venäjää pitää ymmärtää järjellä. Silloin on helposti osoitettavissa, että Venäjän presidentin perustelut hyökkäykselle Ukrainaan ovat valheellisia myyttejä. Niihin ei pidä uskoa, eikä niitä pidä puolustella. Venäjän johtajat ovat tottuneet hallitsemaan uskon avulla mutta myös valheiden ja väkivallan avulla. Tämäkin meidän pitää tiedostaa, jos haluamme suhtautua naapurimaahamme järjellä, emmekä perusta käsityksiämme uskoon.
Venäjän historiasta on Suomessakin ilmestynyt monia asiantuntevia teoksia, joista haluaisin nostaa esille kaksi. Yksi tällainen teos on presidentti Mauno Koiviston kirja Venäjän idea, joka ilmestyi jo vuonna 2001. Siinä kirjoittaja kiteyttää lyhyen aforismin muotoon ajatuksen Venäjän ideasta, pyrkimyksen jatkuvaan laajenemiseen. Koivisto kirjoittaa: ”Pyrkimys suuruuteen on synnyttänyt Venäjän. Mutta suuri voi olla myös olematta laaja, laajentumatta, muita alistamatta.”
Tänä vuonna ilmestyi hyvä teos niille, jotka ovat kiinnostuneita siitä, miten Venäjällä on luotu kertomus Muinais-Venäjästä ja siten oikeutettu mm. helmikuussa 2022 tehty hyökkäys Ukrainaan. Historioitsija Jukka Korpela kertoo kirjassaan Muinais-Venäjän myytti, millaisilla tarinoilla on jo satoja vuosia ennen Putinia luotu kuva Muinais-Venäjästä, jota ei todellisuudessa ole ollut olemassakaan.
Korpela luonnehtiikin Venäjää hyvin mielenkiintoisesti: ”Venäjä on etnis-poliittis-uskonnollinen tuhatvuotinen kokonaisuus, jonka tae on sen jumalallinen johtaja. Venäjä ei ole mikään eurooppalainen suvereeni kansallisvaltio vaan pelastava missio ja mielenvaltakunta, joksi keskiajan moskovalaisopeista sen nykyaikaistivat 1700-luvun oppineet.”
Mitä meidän siis pitäisi Suomi – Venäjä -seurassa tehdä nyt, kun ympärillämme on sotaa ja kauhua, valhetta ja väkivaltaa. Sekä Venäjällä että meillä on ihmisiä, joiden mielestä pitää vain uskoa, että johtaja on oikeassa.
Järjellä ei voi toimia ilman tietoa, eivätkä kaikki väitteet ole tietoa. Valheita levitetään nyt sekä tietoisesti että tahattomasti. Pitää osata etsiä valtavasta informaatiotulvasta oikeaa tietoa, sellaista, joka on perusteltu tosiasioin. Pitää osata tunnistaa meille tulevat miljoonat yritykset levittää väärää tietoa. Miten se on mahdollista?
Mielestäni Venäjä-seura voi ainakin vaikuttaa myönteisesti järjen äänen leviämiseen järjestämällä mahdollisuuksia tutustua Venäjän historiaan, kansoihin ja niiden kulttuuriin. Me emme voi, eikä meidän pidä vaikuttaa venäläisten valintoihin kotimaansa asioiden ja tulevaisuuden järjestämisessä. Mutta me voimme ja meidän pitäisi edistää sitä, että voisimme suhtautua Venäjään järjellä, ettemme uskoisi kaikkea, mitä meille yritetään tuputtaa.
Pekka Lehtonen
