Tule mukaan etätapamiseen kirjailija Jelena Tšižovan kanssa 16.9. klo 18. Ilmoittaudu 14.9. mennessä>>
Suomi-Venäjä-seura kutsuu jälleen tänä syksynä vieraakseen kirjailija Jelena Tšižovan, jonka teos ”Muistista piirretty kaupunki” ilmestyi Kirsti Eran suomentamana elokuussa. Tällä kertaa vierailu joudutaan toteuttamaan koronaepidemian takia virtuaalisena. Seuran kulttuurisihteeri Merja Jokela haastatteli Jelena Tšižovaa uuden kirjan pohjalta.
– Mistä sait idean kirjoittaa oman perheesi tarinan?
Idea on pyörinyt mielessäni aina. Olen vain jättänyt sen sivuun vuosien kuluessa ajatellen, että ehdin palata tähän teemaan vielä. Piti kirjoittaa tärkeämmistä aiheista. Mutta muutama vuosi sitten, kun äitini sairastui vakavasti, ymmärsin, että hän on se viimeinen linkki, joka liittää minut perheemme menneisyyteen ja koko 1900-luvun muistoihin. Nyt emme puhu siitä monesti mytologisoidusta neuvostoideaaleilla täytetystä historiasta. Se historia on säilynyt kuin sitkeä rikkaruoho, jota ei ole kitketty ylös juurineen. 1990-luvulla luulimme, että neuvostomyytit kuolevat itsestään, mutta kuten nyt näemme, niin eivät. Päinvastoin neuvostomyytit voimistuvat vuosi vuodelta.
Ymmärsin vielä senkin – isoisoäidin, joka kasvatti minut, äitini ja isäni kertomista tarinoista – että minä olin kuullut monta erillistä perhetarinaa, joita ei yhdistänyt mikään. Eikä ne tarinat koskaan olisi koskettaneet toisiaan, ellen minä olisi jättänyt muita töitä sivuun ja istuutunut äitini viereen kirjoittamaan ylös kaikkea sitä, mitä hän muisti vielä eläessään ja pistänyt niitä muistelmia loogiseen järjestykseen.
Ajatuksena oli myös, että saisimme äidin sairauden sijaan muuta ajateltavaa. Muistelimme perheemme menneisyyttä kaksi vuotta, tarkemmin kaksi kesää, viettäessämme aikaa kesämökillämme. Äiti kertoi kaiken, minkä muisti ja minä tallensin ne sanelukoneeseen. Näistä tallenteista syntyi kirjani.
– Miksi lukijan on mielestäsi syytä tutustua perheesi historiaan?
Isoisoäitini syntyi maalaiskylässä. Hän saapui Pietariin 1900-luvun alussa. Hän on pietarilaisen/leningradilaisen sukumme ensimmäinen edustaja. Minä kuulun neljänteen sukupolveen, lapseni viidenteen. Tämä tarkoittaa sitä, että perheemme on käynyt läpi tsaarin ajoista lähtien Pietarin koko traagisen vuosisataisen historian: vallankumouksen, kansalaissodan, Stalinin vainot, Toisen maailmansodan, jolloin piiritetyssä Leningradissa menehtyi yli miljoona ihmistä, evakkomatkan Uralille, vaikeat sodanjälkeiset vuodet, Hruštšovin suojasään ajan, ummehtuneen Brežnevin ajan, Gorbatšovin perestroikan, johon minä ja toisen maailmansodan läpi sotinut ja Berliiniin asti marssinut isäni asetimme suuria toiveita.
Kaikki tämä toimii kirjani historiallisena taustana. Kirjassani nämä tapahtumat eivät näyttäydy oppikirjoissamme esitetyn lailla, vaan elävänä, sellaisena kuin ihmiset ne aidosti kokivat.
Avatessaan kirjani lukija saa tietää, miten raskaasti tämän yleisen historian kokivat elävät ihmiset, perheeni, joka oli tavallinen leningradilainen perhe. Kukaan perheenjäsenistäni ei koskaan tullut ajatelleeksi sitä, että he ovat osa jotain suurta historiaa. Kaikki heistä varmasti yllättyisivät, jos saisivat tietää, että heidän lapsenlapsenlapsensa, lapsenlapsensa, lapsensa kirjoittaa heidän elämästään, jotta nykyihmiset paremmin ymmärtäisivät sitä aikaa, jona esi-isämme ovat eläneet.
– Kirjassa yhdeksi tärkeäksi teemaksi nousee kieli ja syvä rakkaus kieleen, Pietarin ja Leningradin kieleen. Kirjoitatte todella kauniisti siitä, miten rakas Pietarin kieli oli isoisoäidillenne ja äidillenne. Kertokaa tästä lisää!
Pietarin-Leningradin kieli on minulle tärkeä asia. Kieli on alkuvoima, joka liittyy muistiin. Mikään muu kaupunki Venäjällä ei ole itseään ilmentänyt samalla tavalla kielen kautta kuin Pietari. Sen kielessä on historian eri käänteissä muovautuneita kerrostumia. Esimerkiksi isoisoäitini, joka syntyi maaseudulla, puhui eri tavalla kuin me nyt. Tämä nousee esiin romaanissa – nimenomaan taianomaiset sanat, jotka tarttuivat kieleen edellisestä elämästä ja jäivät elämään. Nämä sanat toimivat meille nykyajan pietarilaisille tirkistysaukkoina, joista tuulahtelivat menneisyyden tuulet.
Ehkäpä muistatte Šeremetjevin palatsin portissa olevan kirjoituksen: Deus conservat omnia (Jumala suojelee kaikkea). Tätä lausetta Brodski jatkoi: ”erityisesti oman äänen anteeksiannon ja rakkauden sanoja”. Leningradin kielessä (myös minun kirjailijan äänessäni) löytyy muitakin kuin rakkauden sanoja, vaikka romaanissa niitä on paljon; nykykielessämme on paljon muitakin sanoja. Sanoja täynnä katkeruutta, mikä kumpuaa traagisesta, tavalla tai toisella kuolemaan sidoksissa olevasta neuvostohistoriastamme. Hyvin nuorena kuulin äidiltäni ja isoisoäidiltäni lauseen: ”Meidän perheessämme pojat eivät hengissä selviä”. Perheemme miesten ja poikien kohtalot ovat olleet traagisia. Myös tästä kerron kirjassani.
– Kirjassanne kerrotte paljon kuolemasta, sodista, piirityksestä, mutta samanaikaisesti siinä voi tuntea syvän rakkauden kaupunkiin, Pietariin. Voi sanoa, että kirjanne jatkaa venäläisten klassikoiden nk. pietarilaisen tekstin traditiota konkreettisella tasolla.
Pietarilainen teksti on oma erityislajinsa, mikä alkoi 1800-luvulla ja kuten monet tutkijat toteavat, se loppui vallankumouksen jälkeen, kun vahva sensuuri astui kuvaan. Pietarilaisen tekstin perusajatus on symbolinen kuolema kuin sovitus ennen ylösnousemusta. Esimerkiksi Puškinin Vaskiratsastaja ja Patarouva, Gogolin Pietarilaistarinat, Dostojevskin Rikos ja rangaistus ja Köyhää väkeä jne.
Näissä tarinoissa kerrotaan nk. ”pienen ihmisen” katkerasta kohtalosta. Häntä vastassa on kaikkivoipa ja julma valtio. Kun käsittelen kirjassani 1900-luvun Neuvostoliittoa Leningradin ja leningradilaisten kautta, on se todellista tarinaa ”pienistä ihmisistä”. Kaiken sen, minkä suuret pietarilaiset klassikkomme kirjoittivat kaunokirjallisuuteen, leningradilaiset joutuivat rankalla tavalla elämään todellisuudessa.
– Miksi suomalaisten kannattaa lukea kirjanne?
Vaikkapa siksi, että he paremmin ymmärtäisivät, minkälaista neuvostoelämä oli todellisuudessa. Eihän ole salaisuus, että meillä lähinaapureilla on paljon yhteistä historiaa, joista kerrotaan erilaisia, hyvin hajanaisia ja ennakkoluuloisia myyttejä. Toivon tietenkin, että kun Suomessa luetaan kirjaani, nämä ennakkoluulot hälventyvät. Toivon, että suomalaiset lukijat löytävät kirjasta jotain tärkeää, jotain mitä eivät aiemmin tienneet.
Tule mukaan etätapaamiseen Jelena Tšižovan kanssa 16.9. klo 18 alkaen. Tilaisuus tulkataan suomeksi. Järjestäjinä Suomi-Venäjä-seura ja Into Kustannus. Ilmoittaudu 14.9. mennessä>>
Suomi-venäjä-seuran jäsenet saavat 40 % alennuksen Innon verkkokaupasta https://kauppa.intokustannus.fi/ kuponkikoodilla: SUOMIVENAJA. Alennus koskee myös Muistista piirretty kaupunki -kirjaa.
Lue Merja Jokelan esittely Muistista piirretty kaupunki -kirjasta>>
