Julkaisemme toiseen yhdistykseen liittyvän kirjoituksen, koska Suomi-Unkari Seuran (SUS) historiassa ja monissa kehityskuluissa on yhtäläisyyksiä myös Suomi-Venäjä-seuraan ja muihin ystävyysseuroihin. Teksti kuvaa myös yleisesti suomalaista järjestötoimintaa. SUS ja SVS ovat myös pitkään tehneet yhteistyötä suomalais-ugrilaisissa asioissa. Tälläkin hetkellä on valmistelussa syksyn 2026 Sugrifest-tapahtumat.
Yhdistyksiä on Suomessa 109.000, (vuosikymmen sitten 137.000). Uusia yhdistyksiä rekisteröidään vuosittain noin 2000. Yhdistyksistä Pirkanmaaalla toimii lähes 9500 (9387), niistä kulttuurialan yhdistyksiä on hiukan yli 2000 (2058). Voi siis sanoa, että yhdistyksiä on paljon!
[Patentti- ja rekisterihallitus luokittelee yhdistykset 9 ryhmään:
- Poliittiset yhdistykset
- Ammattiin ja elinkeinoon liittyvät yhdistykset
- Sosiaali- ja terveysalan yhdistykset
- Kulttuurialan yhdistykset
- Vapaa-ajan yhdistykset
- Urheilu- ja liikuntayhdistykset
- Uskontoon ja maailmankatsomukseen liittyvät yhdistykset
- Maanpuolustukseen ja kansainvälisiin suhteisiin liittyvät yhdistykset
- Muut yhdistykset]
Tänään Pirkanmaan asukkaista (548910) yli 15-vuotiaita on 475.000 (473202), joten keskimäärin jokaiseen yhdistykseen riittäisi lähes 240 jäsentä. Suurin osa yhdistyksistä ja erityisesti kulttuurialan yhdistyksistä on kuitenkin varsin pieniä.
Yhdistys on Suomessa luonnollisten henkilöiden, oikeuskelpoisten yhteisöjen tai molempien jotakin tarkoitusta varten perustama organisaatio. Yhdistymisvapaus kuuluu Suomessa perustuslaissa turvattuihin poliittisiin perusoikeuksiin.
Yhdistys voi olla rekisteröity, rekisteröimätön tai laissa tai asetuksessa erikseen määritelty yhdistys. [Laissa erikseen määriteltyjä yhdistyksiä ovat esimerkiksi Suomen Punainen Risti, Helsingin yliopiston ja Aalto-yliopiston osakunnat, ammattikorkeakoulujen opiskelijakunnat, ja Suomen Asianajajaliitto.]
Vain rekisteröity tai lain erikseen määrittelemä muu yhdistys on itsenäinen oikeushenkilö*. Rekisteröitymättömän yhdistyksen toiminnasta vastaavat sen johdossa toimivat henkilöt, kunnes yhdistys on saanut rekisterimerkinnän.
Miksi puhun täällä nyt yhdistysasioista. Siksi että vapaa kansalaistoiminta on toimivan kansalaisyhteiskunnan merkki. Siksi, että te olette hyvä kohderyhmä asialleni. – Ja asiani on seuraava: Yhdistykset vähenevät ja niiden jäsenmäärä hupenee. Itse edustan satajäsenistä Tampereen Suomi-Unkari Seuraa, joka perustettiin 1951. Parhaimmillaan seurassa oli 1980-luvun lopulla lähes 200 vuosittain jäsenmaksunsa maksanutta ja lisäksi 20—30 maksunsa laiminlyönyttä ”seurailijaa”, joista aina osa ”paransi tapansa” ja maksoi jäsenmaksunsa ja säilytti jäsenyytensä.
Liikettä oli molempiin suuntiin. Kun joku erosi tai poistui keskuudestamme, joku uusi tuli tilalle. Tänään on toisin: jos vuosittain 3—5 luopuu jäsenyydestämme, tilalle tulee 0—2 uutta.
Yhdistyksemme – Suomi-Unkari Seura – perustettiin sodanjälkeisissä poikkeusoloissa. Valtakunnallisen seuran ja sen ensimmäisten – Tampereelle, Turkuun, Kemiin ja Lahteen perustettujen – alaosastojen taustalla oli 1944 perustettu SKDL. Unkarissa aiemmasta (”muodollisesta”) kuningaskunnasta oli tullut v. 1946 tasavalta, ja massa tapahtuneiden taloudellisten, yhteiskunnallisten ja poliittisten muutoksien seurauksena se 1949 julistautui Unkarin kansantasavallaksi.
Seuran perustajat katsoivat, että Unkarin kansantasavallan ja ”uuden Unkarin” ystävyysseuran ainoa sopiva (poliittinen) taustayhteisö oli SKDL. Seura halusi erottautua selvästi 1920- ja 1930-lukujen Unkarinystävistä, joita myös Unkarin edustusto Helsingissä karsasti ”taantumuksellisina” tai ”porvarillisina”. Näin uuden seuran sosiaalinen ja yhteiskunnallinen tausta poikkesi selvästi aiemmasta: se oli aluksi selvästi vasemmistolainen ja työläistaustainen, mutta ei sosialidemokraattinen organisaatio. – Tämä tosin ei ilmennyt yhdistyksen säännöissä.
* * * * *
Miksi alun laajahko tausta- ja tilastotieto? – Siksi, että yhdistystoiminta on radikaalisti muuttumassa. Uusia yhdistyksiä toki perustetaan ja se on arvokasta, mutta useimmat niistä ovat esim. eri alojen kapeita harrastajaseuroja, eivätkä ne edes suunnittele kasvavansa laaja-alaisemmiksi kansalaisjärjestöiksi.
Monet vanhat yhdistykset ovat sen sijaan hiipumassa. Jäsenkato on hyvin monissa yhdistyksissä tosiasia. Jäsenistö ja toimihenkilöt vanhenevat ja väsyvät sekä poistuvat lopulta keskuudestamme. Kun uusia jäseniä ei liity yhdistykseen, yhdistyksen hallitus ei uusiudu. Luottamustehtävistä ei pääse eroon, koska seuraajia ei saada rekrytoiduiksi. Monien yhdistysten toiminta hiipuu, vuosikokouksetkin jäävät pitämättä ja rekisteritiedot päivittämättä. Lopulta patentti- ja rekisterihallitus poistaa yhdistyksen rekisteristä. – Tai sitten yhdistyksen hallitus vetää tilanteesta johtopäätökset, kutsuu koolle yhdistyksen ylimääräisen kokouksen (tai ylimääräiset kokoukset) ja lakkauttaa yhdistyksen.
Oli kysymyksessä sitten yhdistyksen ”luonnollinen kuolema” tai ”saattohoito”, niin jäljelle jää yksi ongelma: mitä tapahtuu toiminnan lakattua yhdistyksen arkistolle. Se pitäisi voida pelastaa yhtenä osana suomalaisen kansalaisyhteiskunnan menneisyyttä ja kehitystä. Se ei voi jäädä viimeisen sihteerin kirjoituspöydän alalaatikkoon, kellarin häkkivarastoon tai omakotitalon ullakolle! – Mikä on yhdistyksen arkiston loppusijoituspaikka?
Monet yhdistykset ovat luovuttaneet vuosien ja vuosikymmenien aikana kertyneet asiakirjat arkistoon. Vaihtoehtoja on useita, mutta tarkoituksenmukaisin sijoituspaikka on arkisto, joka on jo vastaanottanut toisen samanlaisen yhdistyksen aineiston. Näin tutkijat tulevaisuudessa voivat perehtyä jonkin seuran ja sen paikallisyhdistysten tai -osastojen menneisyyteen samassa paikassa, samassa arkistossa. Esimerkiksi Työväen Arkisto ja Kansan Arkisto ottavat vastaan monien kansalaisjärjestöjen ja yhdistysten toimintaan liittyvää aineistoa. Tärkeää kuitenkin on, että luovuttaja on järjestänyt aineistonsa. Arkistot eivät voi ottaa vastaan järjestämätöntä aineistoa pahvilaatikoissa, mutta arkistojen ammattilaiset antavat neuvoja ja ohjeita aineiston järjestämiseksi.
Kirjallisen aineiston ohella on syytä muistaa, myös yhdistyksen tai seuran toiminnasta kertovat valokuvat aina tämän vuosituhannen digikuvia myöten sekä julisteet ja juhlien mainokset. Yhdistyksen veteraanien ja kunniajäsenten albumit ovat arvokasta aineistoa tutkijalle ja erityisen arvokasta silloin, kun kuvien yhteydessä kerrotaan, milloin kuva on otettu, missä yhteydessä ja keitä henkilöt ovat. Vanhat valokuvat eivät saa päätyä perunkirjoituksen ja perinnönjaon jälkeen sekajätteeseen tai roskalavalle!
Meidän kaikkien on syytä tehdä oma ”kuolinsiivouksemme”, mutta samalla on syytä pitää mielessä, että säilyttämämme valokuvat ovat osa suomalaisen kansalaisyhteiskunnan historiaa. Omatkin otoksemme ovat osa suomalaista sosiaali- ja kulttuurihistoriaa tai mikrohistoriaa. Jos itse dokumentoimme tärkeät kuvamme, myös jälkipolvet osaavat arvostaa niitä. Ota siis ensimmäinen askel, ota yhteys arkistoon!
Teksti: Tenho Takalo,
Kirjoittaja on Tampereen Suomi-Unkari Seuran sihteeri