Madetojan musiikkilukion Venäjä-yhteistyö on näkynyt tänäkin syksynä 2019 koulun opiskelijoiden projektimatkana Kostamukseen koulu numero ykköseen. Matkan tarkoituksena oli tutustua paikallisiin nuoriin sekä tehdä yhdessä musiikkiteatteriesitys, jossa käytetään karjalan, suomen ja venäjän kieliä.
Projektimatka oli hyvin tiivis kokemus, sillä matka alkoi keskiviikkona 11.9. ja päättyi jo seuraavana perjantaina 13.9. Muutamassa päivässä ryhmä kuitenkin saavutti loistavan esityksen ja verkostoitui paikallisten nuorten kanssa.
Jo keskiviikkona saapuessaan Kostamukseen projektiryhmä aloitti heti tutustumalla paikallisiin nuoriin, jotka isännöivät ryhmää koko matkan ajan. Ensimmäisen päivä sujui pitkälti nuorten tutustuessa toisiinsa, ja illan päätteeksi nuoret jo ottivat kuvia yhdessä. Isännöivät nuoret opettivat myös suomalaisille vierailleen kyykkää, ja ilta kului mukavasti pelin merkeissä.

Torstaina alettiin työstämään yhteistä projektia eli musiikkiteatteriesitystä. Esityksen pohja-aiheena oli karjalainen kansansatu Repo, kontie ta jänis. Tarkoituksena esityksessä oli tuoda yhteen eri kielet eli karjalan, suomen ja venäjän kielet sekä teatteri. Toteutus onnistui hyvin, sillä nuoret lukivat kohtaukset yleisölle ääneen ensin karjalaksi, sitten suomeksi ja lopuksi venäjäksi, minkä jälkeen ne näyteltiin. Kohtausten taustalle tehtiin tietenkin äänimaisemia, kun musiikkiteatteria oltiin tekemässä. Satua tehdessä nuoret käyttivät paljon omaa luovuuttaan, mutta eniten lopputulokseen vaikutti draamatyöpajassa ohjaajana toiminut Anne Ålander. Karjalan kielen työpajaa ohjasi Marina Perttunen ja suomen kielen työpajaa Marja Kynkäänniemi.

Harjoitusten jälkeen projektiryhmä kävi vierailemassa paikallisessa luontokeskuksessa. Nuoret saivat tutkia eri lintujen ääniä ja koota esimerkiksi hirvelle annospussin tuliaiseksi kotiin. Torstai-iltana projektiryhmälle oli järjestetty tapaaminen paikallisen kuoro- ja tanssiryhmän kanssa. Nuoret saivat myös itse osallistua perinteisiin seuratansseihin, joiden lisäksi tanssiryhmän jäsenet esittelivät upeita karjalaisia kansanpukujaan.

Perjantaiaamuna nuorilla oli museovierailu paikallisessa musiikkitalossa. Nuoret saivat tutustua erilaisiin soittimiin vuosien varrelta ja jopa kokeilla erikoisimpia yksilöitä. Vierailun jälkeen tunnelma alkoi jo muuttua jännittyneeksi, sillä lounaan jälkeen vuorossa olisi pääesitys. Esitys sujui hyvin, ja nuoret saivat sanoa vielä viimeiset hyvästit uusille ystävilleen sekä loistaville isännille. Loppujen lopuksi Kostamus-vierailu oli menestys ja varmasti kaikille osapuolille ikimuistoinen kokemus.
Teksti ja kuvat: Stella Vikstedt
Muokattu 12.11.2019: korjattu karjalan kielen työpajan ohjaajaksi Marina Perttunen.