Ljudmila Ulitskaja: Sielun ruumis (2021, Rasskazy o tele duši, 2019). Suom. Arja Pikkupeura, Siltala. 129 s.
Ljudmila Ulitskaja on yksi suomennetuimpia venäläisiä nykykirjailijoita. Tänä keväänä suomeksi on julkaistu Ulitskajan teos Sielun ruumis. Näin korona-aikaan Suomessa julkaistu teos on pääteemoiltaan hyvinkin lähellä aikamme todellisuutta.
Sielun ruumis on novellikokoelma, joka jakautuu kahteen osaan. Ensimmäinen osa on nimeltään Ystävättäriä ja toinen teoksen nimeä mukaillen Sielun ruumiista. Kumpikin osista alkaa runolla, loput kokoelmasta koostuu erimittaisista novelleista.
Kantavana teemana Ulitskajan teoksessa on kuolema. Novellit tarkastelevat kuolemaa hyvinkin erilaisista tulokulmista. Osassa kertomuksista huomio on kuolevassa, osassa hänen läheisissään. Kaikissa kertomuksissa ei edes lopulta tapahdu varsinaista kuolemaa, vaan huomio kiinnittyy pikemminkin tunteeseen siitä, että joku tai jokin itselle tärkeä on poissa. Tähän keskittyy kiinnostavasti esimerkiksi novelli ”Ulkomaalainen”.
Toisaalta kuolema voi novelleissa ilmetä myös muodonmuutoksen muodossa, kuten esimerkiksi kertomuksissa ”Aqua allegoria”, ”Ava” ja ”Ruumiinavaus”. Myös tällöin lukija jää miettimään, onko kuolema todella tapahtunut. Muodonmuutostematiikka tuo kokoelmaan fantastisia elementtejä. Samalla se kytkee teoksen muiden muodonmuutosta käsittelevien teosten jatkumoon. Toisaalta se herättää myös pohtimaan, missä menee ihmisyyden ja missä eläimellisyyden raja, jos henkilö käyttäytyy ja ajattelee kuin ihminen, vaikkei sitä fyysisesti enää olisikaan. Tältä osin teoksen muodonmuutosnovellit muistuttavat huomattavasti esimerkiksi Franz Kafkan pienoisromaania ”Muodonmuutos” sekä Viktor Pelevinin romaania Hyönteiselämää. Ulitskajan muodonmuutosnovelleissa tulevat myös herkullisesti esiin teoksen nimen asettamat kysymykset sielusta ja ruumiista. Missä määrin sielu ja ruumis ovat kytköksissä toisiinsa? Mitä tapahtuu sielulle, kun ruumis lopettaa toimintansa tai muuttaa muotoaan?
Varsinaisen kuoleman lisäksi novellit kuvaavat sitä, miten kuolleen läheiset käsittelevät tapahtumaa ja miten heidän elämänsä kuoleman jälkeen jatkuvat. Kuolema näyttäytyy kertomuksissa eräänlaisena pisteenä, jonka kummallakin puolin on elämää: elämää, jota vainaja ja hänen läheisensä ovat eläneet, mutta toisaalta myös elämää, jota hänen jälkeensä jäävät elävät ilman häntä. Teoksen novellit vaikuttavatkin kiinnittyvän elämään ja ikään kuin juhlistavan sitä.
Siitä huolimatta, että teos käsittelee niinkin vakavaa aihetta kuin kuolema, sen tunnelma ei siis kuitenkaan ole synkkä. Kokoelmassa on kertomuksia, joissa on humoristinen pohjavire. Huumori on mustaa, eikä näin ollen täysin ilmeistä, mutta sitä kuitenkin on. Kaikki kertomukset ovat myös eräällä tapaa lohdullisia. Kuolema ei aina tuo mukanaan vain huonoja asioita, vaan siitä voi seurata läheisille myös jotain mielekästä, kuten novelli ”Siunattuja ovat ne, jotka” osoittaa kahden sisaren löytäessä toisensa äitinsä kuoleman jälkeen. Samalla myös niin eletty elämä kuin vielä elämättä oleva elämä näyttäytyvät merkityksellisinä, ainutlaatuisina ja elämisen arvoisina.
Kuten useissa muissakin Ulitskajan teksteissä, myös Sielun ruumis -novellikokoelmassa tarkastelun kohteina ovat tavalliset ihmiset ja heidän toimensa. Kuoleman ja elämän lisäksi keskeisiä teemoja ovat esimerkiksi naiset ja naiseus sekä kulttuurien kohtaaminen.
Ljudmila Ulitskaja (s. 1943) on venäläinen, palkittu nykykirjailija, jonka tuotantoon kuuluu sekä romaaneja että novelleja. Ulitskaja on koulutukseltaan geneetikko. Ensimmäisen tekstinsä hän julkaisi 50-vuotiaana. Sielun ruumiista on kahdeksas Ulitskajan tuotannosta suomennettu teos.
Teksti: Liisa Määttä
