Keskustelu Hyvin sanottu –festivaalilla Lahdessa 28.9.2024
Suomi-Venäjä-seura oli ensimmäistä kertaa mukana keskustelunjärjestäjänä Hyvin sanottu-festivaalilla Lahdessa ja saimme oikein onnistuneen kokemuksen. Luottamukselliseen keskusteluumme ”Kirosana Venäjä – kokemuksia keskusteluilmapiiristä” osallistui 12 motivoitunutta keskustelijaa. Paikkoja oli alun perin varattu kymmenelle. Luottamukselliset keskustelut sopivat nimensä mukaisesti vaikeiden aiheiden käsittelyyn turvallisessa ilmapiirissä käyttäen Erätauko-metodia. Olimme valinneet tämän aiheen, koska halusimme puhua suomalaisesta Venäjä-keskusteluilmapiiristä, ja miten eri ihmiset sen kokevat. Keskustelusta muotoutui syvällinen, monisyinen, lämminhenkinen ja tunteikaskin.
Keskustelijat tulivat hyvin erilaisista taustoista. Keskustelussa oli lupa puhua niin suomea kuin venäjää. Osa oli muuttanut Suomeen Venäjältä, osalla kiinnostus Venäjään tuli työuran, kielen, harrastuksen tai oman sukutaustan kautta. Ensin keskustelussa juteltiin osallistujien omista kokemuksista, ovatko he törmänneet Suomessa ikävään puheeseen tai syrjintään. Keskusteluilmapiirin todettiin muuttuneen Venäjän hyökättyä Ukrainaan helmikuussa 2022. Venäjän valtio sekoittuu usein venäjän kielen, kulttuurin ja ihmisten kanssa, ja kritiikki valtiota kohtaan kohdistuu väärään maaliin.
Mitään yhtenäistä rasismin muotoa ei tullut ilmi, mutta erilaisista yksittäisistä reaktioista kerrottiin. Monet pohtivat, harjoittavatko venäjänkieliset itsesensuuria hiljentäen automaattisesti puhettaan julkisessa tilassa. Eräs keskustelija oli havainnut ”ryssä”-sanan käyttöä. Yhdelle oli vihjattu, että muitakin harrastuksia kuin venäjän kieli voisi olla. Kaksikielisten nuorten oli huomattu suosivan suomen kieltä keskinäisessä kanssakäymisessä. Salaliittoteorioitakin oli kohdattu: Yhdelle Suomi–Venäjä-seuran aktiiville ei haluttu enää soittaa, sillä Venäjän pelättiin kalastavan puhelutietoja.
Yleistä keskustelua käytiin siitä, että ilmapiiri vaikuttaa suoraan esimerkiksi halukkuuteen opiskella venäjän kieltä. Yksi osallistuja korosti, että ihminen voi vaikuttaa vain nykyhetkeen. Sitä, mihin maahan on syntynyt tai mikä on äidinkieli, ei voi valita. Venäjän kielestä huomautettiin, että se on monen äidinkieli myös Venäjän ulkopuolella ja suomalaisen on mahdotonta tietää esimerkiksi, onko puhuja Venäjältä vai pakolainen Ukrainasta. Samoin kieltä käytetään myös Putinin vastustamiseen.
Huomionarvoista on, että kaikki venäjänkielisistäkään keskustelijoista eivät olleet kohdanneet rasismia, vaan vain hyvää vastaanottoa suomalaisten puolelta. Yksi keskustelijoista totesikin, että asiat ovat aina suhteellisia, ja Suomessa on korkealle viedyt standardit myös rasismin kitkemisessä. Kokonaisuudessaan tilanne on siis Suomessa edelleen hyvä, moneen muuhun maahan verrattuna.
Tämän jälkeen puhuttiin siitä, miten ilmapiiriin voitaisiin vaikuttaa. Moni osallistuja kertoi, että paljon riippuu siitä, miten itse käyttäytyy. Yhden ihmisen käytös voi muuttua stereotypiaksi. Venäjän hyökättyä Ukrainaan yksi osallistuja oli sanonut ääneen olevansa valmis vastaamaan työkavereiden kysymyksiin. Tämä oli avannut keskusteluilmapiiriä. Avoimuus keskustelulle ja positiivinen esimerkki siis auttavat.
Myös Venäjää hyvin tuntevat ovat joutuneet pohtimaan suhdettaan maahan ja kieleen. Yksi keskustelija kertoi, että aiemmin rakas venäläinen musiikki herättää hänessä nyt ristiriitaisia tunteita. Eräs osallistuja puhui siitä, miten Venäjän hyökkäys Ukrainan oli herättänyt Karjalan evakkojen tuntemukset uudelleen pintaan. Aihepiiriin liittyy monisyisiä traumaattisiakin kokemuksia, joten erilaisia keskustelunpaikkoja tarvittaisiin Suomessa.
Kiitos kaikille osallistujille syvällisestä ja tarpeellisesta keskustelusta! Kiitos Hyvin sanottu – festivaalille tällaisen mahdollisuuden tarjoamisesta!
Riku Savonen
Hyvin sanottu – festivaali järjestettiin YLE:n, Erätauko-säätiön ja Lahden kaupungin yhteistyönä.