Yhdistyneissä Kansakunnissa ja sen turvallisuusneuvostossa on tehty päätös aselevosta Syyriassa. Päätöstä välittivät Ruotsi ja Kuwait. Välitystyössä oli hyvää se, että välittäjät neuvottelivat viimeiseen asti ratkaisusta, jossa Venäjä olisi tullut päätöslauselman taakse eikä käyttänyt veto-oikeuttaan päätöslauselman kaatamiseksi. Näin sitten kävikin ja turvallisuusneuvosto oli yksimielinen hyväksyessään päätöslauselman.
Syyrian aselepoa koskevalla päätöslauselmalla on kuitenkin samat heikkoudet kuin Minskin sopimuksella Ukrainan kriisissä. Kun ei edelleenkään neuvotella luottamuksen ja tasavertaisuuden pohjalta, niin yksimieliset päätöslauselmat koostuvat elementeistä, joista osapuolet valitsevat mieleisensä ja argumentoivat vastapuolen kanssa näistä lähtökohdista. Kun kumpikaan osapuoli ei ole valmis tekemään mitään ennen kuin vastapuoli on tehnyt omat velvoitteensa, niin aselepo on väkisinkin puolinainen. Näin menetetään aselepo-päätösten välitön momentum ja vähitellen tilanne palaa entiseen normaaliin eli vihollisuuksien jatkumiseen.
Työskentelin vuosina 1972-76 Suomen pysyvässä edustustossa YK:ssa. Olin eräänlainen koordinaattori poliittisten komiteoiden osalta eli esittelin näiden komiteoiden asioita silloiselle pysyvälle edustajalle Aarno Karhilolle. Suomi oli juuri ollut YK:n turvallisuusneuvoston jäsen 1969-70, mikä oli suuri menestys puolueettomalle Suomelle ja sitten oli käyty epäonnistunut kampanja YK:n pääsihteerin paikasta. Euroopan mitassa oli käynnissä Suomen aloitteesta valmistelut Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssin osalta. Suomi tehtaili päätöslauselmia ja edisti Euroopan turvallisuuskeskusteluja siten, että osapuolet todella sitoutuivat neuvottelutuloksiin. Miten tähän oli tultu?
Kun kylmä sota todella puhkesi 1948, niin vastakkain olivat sotilaallisesti ja taloudellisesti ylivoimainen Yhdysvallat ja sosialistisia oppeja julistava Neuvostoliitto, joka uskoi sosialististen arvojen maailmanvalloitukseen. Kun ydinase tuli myös Neuvostoliiton asearsenaaliin, niin näytti siltä, että supervaltain välillä oli tultu eräänlaiseen pattitilanteeseen. Tämä konkretisoitui Kuuban kriisissä, jonka jälkeen luotettiin ydinasepariteettiin ja kauhun tasapainoon. Sen sijaan kolmannessa maailmassa voitiin ottaa mittaa toisistaan. Neuvostoliitto toimitti aseita ja teki infrastruktuuria edistäviä töitä kolmannessa maailmassa. Länsi antoi kehitysapua ja pyrki näin hoitamaan intressejään kolmannessa maailmassa. Lännen etuna ja haittana oli eri tilanteissa entiset siirtomaavallat Englanti ja Ranska, joilla oli vielä vaikutusvaltaa Aasiassa ja Afrikassa. Kuumaksi lännen ja idän valtataistelu kehittyi 1950-luvulla Koreassa ja myöhemmin Vietnamissa. Lähi-Itä oli sitten oma iso konflikti, jossa Israel nautti lännen tukea ja Egypti oli Neuvostoliiton tukijalka siellä.
Stalinin kuoltua ja Nikita Hrushtshovin tultua NKP:n pääsihteeriksi alkoi uuden etsintä. Harva Venäjää tunteva voisi luonnehtia Hrushtshovia uudistajaksi, mutta sitä hän oli sekä Neuvostoliiton sisällä että Neuvostoliiton ulkosuhteissa. Räjäyteltyään muutamia vetypommeja uhkailumielessä Hrushtshov alkoi hakea uutta vaihdetta supervaltain suhteisiin. Alkoi kansainvälisten suhteiden liennytys. Sitä täydensi myöhemmin Neuvostoliiton julistama oppi siitä, että erilaiset yhteiskuntajärjestelmät omaavat maat voisivat harjoittaa rauhanomaista yhteiseloa.
Jos kylmän sodan huippuvuosina supervallat joutuivat turvautumaan veto-oikeuden käyttöön, kun YK:ssa äänestettiin niiden tekemistä päätöslauselmista, niin nyt tultiin kovin uudenlaiseen tilanteeseen. Euroopan puolueettomat maat Ruotsi, Sveitsi, Itävalta ja Suomi saivat erilaisia tehtäviä sovitellessaan supervaltain välejä YK:ssa ja alkaneissa aserajoitusneuvotteluissa. Asioista neuvoteltiin siinä hengessä, että molemmat supervallat halusivat pitävää tulosta ja puolueettomat pyrkivät sellaisiin ratkaisuihin, joihin molemmat osapuolet voivat yhtyä myös päätöslauselmien toimeenpanon kannalta. Näin tultiin vaiheeseen, jolloin turvallisuusneuvostossa neuvoteltiin eikä käytetty veto-oikeutta.
1970-luvun puolessa välissä aloite päätöslauselmien välittämisessä siirtyi suurelta osin puolueettomilta sitoutumattomille maille, joiden yhteistyö YK:ssa oli alkanut ryhmä 77 puitteissa.
Neuvostoliiton ja Varsovan liiton hajoaminen 1990-luvun alussa loi taas täysin uuden tilanteen. Länsi oli voittanut kylmän sodan ja sen seurauksena Saksat yhdistyivät. Länsi liitti itseensä entiset kansandemokratiat ja Neuvostoliiton sisältä uudelleen itsenäistyneet Baltian maat. Näistä tuli ennen pitkää sekä EU:n että NATOn jäseniä. Uusia valtioita syntyi niin Etelä-Kaukasiaan kuin Keski-Aasiaan. Neuvostoliiton seuraajavaltio Venäjän Federaatio havaitsi pian olevansa Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestössä ( ETYJ ) usein tilanteissa, jossa se yksin vastusti muiden esittämää päätöslauselmaehdotusta. Kun ETY-järjestössä vaadittiin konsensusta, niin vastustava ääni ratkaisi.
Kun lännen sotilaallinen voima oli mahdollistanut monen kylmän sodan jälkeisen alueellisen kriisin ratkaisun ja kun demokraattisilla arvoilla oli menestystä useiden uusien valtioiden taholla, niin länsi laajensi vaikutusvaltaansa sekä Venäjään että Kiinaan nähden. Lännen laajenemisen rajat löytyivät sitten Venäjän kyvystä käydä alueellisia sotilaallisia operaatioita ja Kiinan voimistuvasta asemasta niin Aasiassa kuin myös muissa maanosissa. Presidentti Putin piti varsin voimakkaan puheen Munchenissä vuonna 2007. Vuonna 2008 aloitti presidentti Medvedev neljä-vuotisen presidenttikautensa. Tammikuussa 2008 länsi tunnusti Kosovon itsenäisyyden, elokuussa puhkesi Georgian sota ja sitten tuli Libyan katastrofi, joka oli päätetty YK:n mandaatilla Venäjän ja Kiinan pidättyessä. Putin palasi presidentiksi 2012 ja vuorossa oli Ukrainan kysymys. Krimin aneksointi ja Itä-Ukrainan separatistien tukeminen vei lännen pakotteisiin Venäjää kohtaan ja Venäjän vastapakotteisiin. Minskin sopimukset olivat välttämättömiä taktisessa mielessä molemmille osapuolille, mutta ne eivät perustuneet keskinäiseen luottamukseen siitä, että molemmat pyrkivät rauhanomaiseen ratkaisuun.
Samassa tilanteessa olemme nyt Syyriassa. Ruotsi turvallisuusneuvoston jäsenenä on toiminut hyvin siinä mielessä, että nyt on saatu aikaan yksimielinen päätöslauselma, jonka tukena ei kuitenkaan ole yksimielisyyttä päätöslauselman toimeenpanosta. Lisäksi kumpikin osapuoli on turvannut sellaisten sotilaallisten toimiensa luvallisuuden, jotka ne katsovat etujensa mukaisiksi.
Voitaisiinko nykyisessä kansainvälisessä tilanteessa luoda luottamusta lännen ja idän (Venäjä ja Kiina) välille? Tällä hetkellä näyttää huonolta. Mahdotonta se ei kuitenkaan ole. Eräs pieni aloite Pohjoismaiden taholta voisi olla pohjoismaisen rauhanturvaa ja konfliktinestoa koskevan rahaston perustaminen. Pohjoismaisella arvoyhteisöllä on erittäin suurta uskottavuutta tällä toimintasektorilla. Rahasto voisi sitten olla yhteydessä Euroopan Unioniin ja kansainvälisiin rahoittajiin riittävän pääoman saamiseksi toiminnan tueksi. ETY-järjestön piirissä varsinkin puolueettomat Itävalta ja Sveitsi omaavat uskottavuutta konfliktien käsittelyssä. Tarvitsemme siis uudessa tilanteessa uusia työkaluja rauhan turvaamisessa ja aseellisten konfliktien estämisessä ja ratkaisemisessa.
Espoossa 27.2.2018
Heikki Talvitie
Erikoislähettiläs
