Suomalais-venäläistä kulttuurifoorumia tehdään täysillä vallitsevasta koronatilanteesta huolimatta. Meillä on jopa yli 300 venäläistä hankealoitetta odottamassa suomalaisia kumppaneita. Erityisen kiinnostavia hanke-ehdotuksia on tullut mm. kirjastoilta, museoilta, erilaisista kulttuurikeskuksilta sekä nukketeattereilta. Venäjällä onkin todella taitava nukketeatteriperinne, suosittelen suomalaisia toimijoita tutustumaan lämpimästi tähän mielenkiintoiseen alaan.
Kulttuuritoimijat ovat olleet aktiivisia
Suuri hanke-ehdotusten määrä saa toivonkipinän heräämään. Varsinkin kulttuuritoimijat sekä Suomessa että Venäjällä ovat kärsineet valtavasti koronapandemiasta. Kuitenkin alalla katsotaan valoisasti tulevaisuuteen ja etsitään kansainvälisiä yhteistyökanavia. Tämä juuri on suomalais-venäläisen kulttuurifoorumitoiminnan ydin. Meille on tärkeää, että hyvin kattavasti eri alojen kulttuuritoimijat kohtaavat, verkostoituvat ja luovat kulttuuria yhdessä. Kulttuurifoorumi on paljon muutakin, kuin kerran vuodessa toistuva monipuolinen tapahtuma. Se on ympärivuotista yhteistyötä, jossa jatkuvasti etsitään uusia toimijoita ja kerrotaan yhteistyömahdollisuuksista venäläisten kanssa. Virtuaalinen toiminta on tuonut foorumityöhön paljon uutta – mahdollisia hankekumppaneita on helppo kohdata verkossa ja yhteistyökumppaneiden neuvotteluja voidaan järjestää hyvin pitkällä aikavälillä jo keväästä lähtien. Tämän vuoden hakuun ehtii silti vielä mukaan, aikaa on toukokuun loppuun asti.
Pitkä perinne foorumityössä
Suomalais-venäläinen kulttuurifoorumi on ollut jo yli 20 vuotta käytössä oleva formaatti. Myönnän, että sen nimi kuulostaa kovin viralliselta ja ehkä toimintamallin lopullinen käsittäminen voi aluksi tuntua vaivalloiselta. Nimeä voimme aina muokata nykyihmisen suuhun sopivaksi, ja siksi olemmekin alkaneet käyttää siitä nimitystä kultforum. Toiminnan idea ei voisi olla yksinkertaisempi: tule mukaan etsimään kulttuuriyhteistyön kumppania. Kyseessä on hyvin ainutlaatuinen kahden maan välinen konsepti, jossa molemmissa maissa on sitouduttu edistämään monitasoista kulttuuriyhteistyötä. Foorumitoiminnasta voivat tulla osallisiksi yhtä lailla yksittäiset taiteilijat kuin suuremmat kulttuuri-instituutiot. Ja tämä puolestaan istuu kuin nenä päähän Suomi-Venäjä-seuran toimintaan, meidän tehtävämmehän on saada useilla eri tasoilla kohtaamisia rajan yli. Seura on huomattava suomalais-venäläisten hankkeiden osaaja, ja siksi neuvonta ja yhteistyön tarjoajan rooli on myös tässä formaatissa luonteva juuri meille.
Vallitseva koronatilanne hankaloittaa suunnittelua
Tulevan syksyn foorumin järjestämisen kysymyksiä on edelleen auki. Meidän on kuitenkin suunnittelussa otettava huomioon kaksi tärkeää seikkaa. Ensinnäkin emme voi olla vielä aivan täysin varmoja syksyn pandemiatilanteesta, ja massatapahtumien järjestäminen saattaa edelleen olla suuri riski. Toisekseen kulttuurifoorumitapahtumaan osallistuu aina n. 100-150 suomalaista. Sellaisen joukon kuljettaminen rajan yli vaatii paljon työtä. Joka tapauksessa kulttuurifoorumitapahtuma tulee taas, tervetuloa kaikki mukaan! Kannattaa seurata ilmoituksiamme siitä, miten tapahtuma sitten lopulta järjestetään. Jos emme koronatilanteesta johtuen pääse kasvokkain kohtaamaan, on hyvänä vaihtoehtona jo toinen laadukas virtuaalifoorumi. Tätä päätöstä odotellessa pyydänkin teitä hyvät lukijat auttamaan meitä etsimään Suomesta mukaan erilaisia toimijoita tähän ainutlaatuiseen yhteistyöhön.
Foorumityö lukuina:
Vuosina 2000-2021 yhteensä
- 3100 hanke-ehdotusta
- 1600 löydettyä yhteistyökumppania
- 350 osallistujaa per foorumitapahtuma
- 100 neuvottelua per foorumi
Käythän kurkkaamassa lisätietoa kulttuurifoorumin nettisivuilta: https://www.kultforum.org/