Suuri ja mahtava Moskova on ollut minulle pitkään melkoinen mörkö, Suomineidon rintakehään kun olen syntynyt, enkä koskaan suurkaupungin hulinassa asunut. Venäjällä minulle tutuksi ovat muutaman viime vuoden aikana tulleet pienemmät ja keskisuuret kaupungit sekä Pietari.
Miksi sitten päädyin viime joulukuussa Moskovaan, jonka pahat kielet kertovat olevan massiivinen, ylikansoitettu, selviytymiskilpailun ja kylmän rahan kallis keskus? Kaipa ne möröt täytyy kohdata ja nyt minulle tarjoutui siihen hyvä mahdollisuus. Sain kolmen kuukauden korkeakouluharjoittelijapaikan Suomen Moskovan-suurlähetystöstä joulukuusta helmikuun loppuun. Nyt tätä juttua kirjoittaessani Moskovan visiittini viimeisillä viikoilla tuli aika purkaa tunteitani paperille vielä paikan päällä ennen kuin näkökulmani kokemastani vaihtuu post-perspektiiviin.
Moskovaa ei tunneta helppona kaupunkina, minkä vuoksi monet opiskelijat, turistit ja yritykset suuntautuvat mieluummin fyysisesti ja henkisesti lähempään Pietariin. Se tarjoaa monia muita kaupunkeja enemmän haastetta, mistä johtuen tällä liikkumaan oppiminen antaa ainakin allekirjoittaneelle onnistumisen tunnetta. Ja kyllähän täällä selviytyy, tarvitaan vain aikaa kompurointiin, sopeutumiskykyä ja paikallistuntemusta omaavaa avustusta.
Suurin ongelma itselleni Moskovan kanssa on ollut metro. Kun sen ylitse pursuavasta ahtaudesta ei pidä ja sitä joutuu kuitenkin kestämään joka päivä, niin tämä epämukavuus on muistuttanut minua itsestään päivittäin. Maanalainen sinänsä toimii oikein hyvin, se on siisti, laajuudeltaan maailman kolmanneksi suurin, ja asemat kertovat tarinoita historiasta. Se on myös paras löytämäni liikkumisvaihtoehto, kun Moskovan mittakaavalla kävely ei ole vaihtoehto ja autotiet ovat kaoottisia. Metro ei kuitenkaan riitä kuljettamaan mielekkäällä tavalla suurkaupungin joidenkin arvioiden mukaan 20-miljoonaista asukaskuntaa.
Maanalaisen täyttävä väkimassa kulkee tiiviinä kuin hattivattien lauma lähes koko päivän ilta yhdeksään asti. Metrovaunuissa ei usein mahdu edes levittämään lehteä tai pientä kirjaa eteensä luettavaksi. Penkit ovat oikeudenmukaisesti pyhitetty vanhuksille, raskaana oleville, pienten lasten vanhemmille ja käytännössä myös väsyneille kodittomille. Visiittini alkupuolella pystyin suhtautumaan metroon jonkinlaisena ekstreme -kokemuksena ja yhteiskuntatutkijan mielenkiinnolla ja matkaajat tuntuivat vielä oppineen huomioimaan muut ihmiset liikkeissään. Loppujen lopuksi ainakin minä väsyin asenteessani metroympäristöön niin, että sympatisoin häkkikanoja ja aloin ostaa vain vapaan kanan kananmunia.
Ruuhka näkyy myös sunnuntai-iltaa myöten jatkuvana automerenä isommilla teillä, joihin ei haluaisi eksyä ja niiden vieressä kävellessä on turha yrittää kuunnella korvalappustereoilla paikallisradiota kielen oppimisen toivossa. Ihmiset ovat vaikuttaneet kuitenkin yllättävän inhimillisiltä verrattuna odotukseeni suurkaupungin taipuisuuteen turruttaa ruuhkamatkustajia.
Monet venäläiset hehkuttavat Moskovaa mahdollisuuksien kaupunkina, ja sitähän se on. Kaikki on mahdollista ja uutta tekemistä riittäisi jokaiselle päivälle niin, että joutuu myös karsimaan tekemisiään yhtäaikaisten tapahtumien vuoksi. Tämä tarjonnan yltäkylläisyys oli kuitenkin ainakin allekirjoittaneelle liikaa, kun rock n’ rollin nälällekin löytyi omat rajansa. Tekemistä olisi vaan liikaa. Uramahdollisuuksiakin riittää eikä suomalaisnuorisolle tyypillistä kyynisyyttä omista tulevaisuuden uranäkymistä paljoa kuulu tai näy. Vuoden alkupuolella julkaistun tilaston mukaan näiden muskoviittien työttömyys lasketaan promilleissa.
Vaikka tätä kaupunkia ei iloiseksi voi kutsua, puheet Moskovasta maailman tylyimpänä kaupunkina vaikuttavat turhilta. Ihmiset toki säästävät hymynsä mielellään omille läheisilleen, mutta kassahenkilökunta toivottaa huomattavasti useammin kaikkea hyvää kuin esimerkiksi Luoteis-Venäjällä. Lisäksi olen monta kertaa todistanut kuinka sivulliset auttavat heille tuntemattomia kaatuneita, rahaa kaipaavia ja eksyneitä (usein juuri minua) kadun tallaajia. Näin kerran metrossa jopa tapauksen, jossa joltakin tippui muutama tonnin seteli (summana varmaan sata euroa) ja takaa tullut mies alkoi kyselemään ympäriltään, että kuka tiputti rahansa. Tämä antaa hieman kuvaa myös siitä, kuinka Moskova on kokoluokkaansa nähden erittäin turvallinen suurkaupunki. Siellä on lähes kaikkea, lähes kaikille, paitsi puusaunaa ja mökkijärveä lappilaiselle.
Teemu Oivo
Moskova 26.2.2014
