>Pikalinkki #svslevyraati2020 soittolistaan (YouTube)
Tiedätkö, mitä kuuluu venäjänkieliselle nykymusiikille tänä päivänä? Mikä on pinnalla? Mistä kappaleet kertovat? Mitkä ovat tunnetuimpia hittejä?
Viktor Tsoin, DDT:n, Alla Pugatšovan ja lukuisat muut venäläisen musiikin kulttinimet tuntee moni etenkin vanhemman polven harrastaja. Monella saattaa edelleen olla muistissa, kuinka Dima Bilan voitti Euroviisut vuonna 2008 kappaleellaan Believe, ja kuinka tyttöduo t.A.T.u. aiheutti aikanaan lehdistöä myöten kohua huomiota herättävällä mediakäyttäytymisellään ja sanoituksillaan. Vettä on kuitenkin Volgassa virrannut paljon sen jälkeenkin. Musiikki muuttuu ajan myötä ja seuraa aikansa trendejä. Venäjänkielinen musiikki ei kaavasta juuri poikkea, vaan sillekin ovat ominaisia tietynlaiset tyylikaudet eri ajanjaksoina.
Suomi-Venäjä-seuran korkeakouluharjoittelijat Antti ja Olga esittelivät venäjänkielistä nykymusiikkia seuran Facebook-sivuilla viiden viikon ajan levyraadin muodossa. Juuri sinulla oli mahdollisuus saada vilaus siitä, millaista musiikkia venäjäksi nykypäivänä tuotetaan, ja samalla tuoda oma mielipiteesi kuuluviin. Levyraadissa julkaistiin viikosta 26 alkaen viikoittain kaksi venäjänkielistä kappaletta, jotka edustavat nykymusiikkia sen kaikissa eri muodoissa.
Voitosta tiukka taisto
Kilpailu on nyt tullut virallisesti päätökseen, ja lopputulokset ovat vihdoin selvillä. Kymmenen kappaleen kavalkadissa kuultiin venäjänkielistä nykymusiikkia eri tyylilajeissa ja eri artistien esittämänä. Kappaleita pisteytettiin asteikolla 4–10 ja kommentoitiin viikoittain Suomi-Venäjä-seuran Facebook-kanavalla. Kaikkiaan pisteitä annettiin yhteensä 89 kertaa, ja yhteinen pistepotti kasvoi jopa 638 pisteeseen! Lämmin kiitos kaikille pisteyttäneille.
Voittaja selvisi laskemalla kunkin kappaleen kohdalla erillinen pistekeskiarvo pyöristettynä kymmenesosan tarkkuudella. Kilpailu kärkipaikasta muodostui lopulta tiukaksi eikä erotus voittajan ja jaetun hopeasijan välillä ollut suuri.
Tällä kertaa voittajaksi selviytyi Noize MC ft. Atlantida Project kappaleellaan Jordan. Rap-musiikin, rockin ja elektronisen folkin yhdistelmä ottaa vahvasti kantaa rauhan puolesta ja puhuu manipulaatiota, vihaa ja vastakkainasettelua vastaan. Musiikin eräs tärkeimpiä tehtäviä on vaikuttaa ja herättää tunteita, joten sanomaa ei voittajasta ainakaan puutu. Jaetulle toiselle palkintopallille kilpailussa ylsivät Bi-2-yhtyeen kappale Lajki sekä niin ikään myös voittokappaleessa mukana olevan Atlantida Projectin teos Razum. Eritellyt kokonaistulokset löydät tämän postauksen lopusta.
Levyraadin osallistujia kommentoineiden ja pisteyttäneiden kesken on arvottu viisi seuran aakkostuubihuivia. Arvonnan voittajiin ollaan henkilökohtaisesti yhteydessä sosiaalisen median kautta. Onnittelumme kaikille, joita arpaonni suosi!
Iso kiitos aktiivisuudesta levyraadissamme! Kommentteja ja kehitysehdotuksia otetaan mieluusti vastaan. Jatketaanhan yhdessä myös tunteiden ja hetkien jakamista musiikin kautta, sillä musiikki ylittää kaikki rajat.
LEVYRAADIN LOPPUTULOKSET
Ohessa on esitelty levyraadin viralliset lopputulokset. Kappaleiden saamat keskiarvot on pyöristetty yhden desimaalin tarkkuuteen ja esitetty kappaleen esittäjän ja nimen perässä sulkeissa. Kommentit on poimittu Suomi-Venäjä-seuran Facebook-sivuilta ja SVS Virtuaaliryhmästä.
1. sija: Noize MC ft. Atlantida Project – Иордан (8,3)
“10! Hieno kombo. Mahtava energia, tarkovskimainen video ja – dervissejä”
“Komeaa: 9,5 pistettä! Aleksandran ääni
Onneksi se on tallessa.”
=2. sija: Би-2 – Лайки (8,1)
“Eli täydet pisteet. Ehdoton suosikkini näistä nyky-yhtyeistä, yhdessä sen toisen kanssa –“
“8 – laulajan ääni on kaunis. Pääsin mielessäni Zhiguli-ajelulle Pietariin.”
=2. sija: Atlantida Project – Разум (8,1)
“Kiinnostava ‘uusi tuttavuus’, otan kuunnellakseni lisää.”
“10. Ihana! Laulajan ääni porautuu sieluun. Hienoa luonto-teknologia-mystiikkaa videossa. Tähän täytyy tutustua tarkemmin!”
4. sija: #2Маши – Мама, я танцую (7,8)
“9. Nyt meni pisteet koskettavasti kerrotulle sanomalle. Hieno lauluääni, mutta musiikki vähän tavanomaista.”
“Varsin komea, kelpo kappale. Annan kahdeksan pistettä.”
5. sija: Анна Ворфоломеева – Свобода (7,1)
“Ihana, annan 9, iloinen laulu ja iloinen video, kaunis ääni ja selvä lausunta, kiva kuunnella venäjää, juuri sopiva perjantaiseen kesäiltaan jolloin tämän kuuntelin ekaa kertaa”
“7. Ihan raikas mutta en ehkä säännöllisesti kuuntelisi, ei erityisen erottuva.”
=6. sija: Ленинград – Экспонат (7,0)
“Tää on hyvä bändi, jota tulee toisinaan kuunneltua. Tää biisi ei oo lempparini, mutta 8 voi antaa.”
“Leningrad on jees, mutta tässä pläjäyksessä vähän liikaa puhetta ja muuta häröilyä. Kertsi hyvä ja tarttuva. Annan seitsemän pistettä.”
=6. sija: Линда – Ты нравишься мне (7,0)
“9. Eka levy julki 1994, 17-vuotiaana. Pitkä ura jo takana vaikka Linda onkin vasta 43-vuotias. Tyyli on tallella.”
“6, tässä kovatasoisessa porukassa mun makuun vähän mainstreamia. Hieno video kyllä.”
8. sija: Cream Soda & ХЛЕБ – Плачу на техно (6,9)
https://www.youtube.com/watch?v=L1Snj1Pt-Hs
“Jumputus, mutta niin ajankohtainen ja upeasti tanssittava: Yhdeksän”
“Järisyttävän hieno video! Musiikki – no jaa. Kokemusta ei ole mun juttu. Mutta yhdistettynä videoon, annan 8.”
9. sija: T-killah – На природу (6,3)
“Videossa väriä (ja stereotypioita!), mutta itse musiikista – kuusi pistettä.”
“7 — musiikki ei tässä hirveästi kiinnittänyt huomiota, video oli hauska ja sanoistakin ymmärsin jotain”
10. sija: Nebezao & Андрей Леницкий – Целуешь, прощаешь (5,5)
https://www.youtube.com/watch?v=VWG6mU0iWrA
“Ihan nätti biisi, ehkä vähän vaisu. Annan 7 pistettä.”
“Tapa tehdä kevyttä musiikkia ei ole mielestäni muuttunut kovinkaan paljon sitten Alla Pugatsovan loistoaikojen. — Annan täälle 7.”
Taustakuvan lähde: https://www.amic.ru/news/414997/
Päivitetty 13.8.2020 levyraadin tuloksilla.