Suomi on kieltenopiskelijoille luvattu maa. Avaamalla television saa kuulla kotimaisten kielten lisäksi englantia ja sen eri aksentteja, mutta myös italiaa, espanjaa, saksaa, norjaa, tanskaa ja myös venäjää. Kaikkialla näin ei ole, Pohjoismaat ovat oikeastaan poikkeus valtavirrassa.
Monessa Keski-Euroopan maassa ja Venäjällä ulkomaiset sarjat ja elokuvat dubataan, eli nauhoitetaan uusi omankielinen ääniraita joko päälle tai alkuperäisen tilalle. (Osassa elokuvista kuuluu siis alkuperäinen ääniraita taustalla ja päällä eriaikaisesti puhuttu venäjänkielinen ääniraita. Nykyisin tämä ei ole enää kovin yleistä ja olen nähnyt Venäjällä myös laadukkaasti dubattuja elokuvia, mutta vanhoja VHS-kasetteja katsellessa kuuluu kahdet eri kieliset äänet. Ennen dubbaukset teki vieläpä yksi ja sama ääninäyttelijä, riippumatta siitä oliko kohtauksessa mukana nuoria tai vanhoja, miehiä tai naisia.)
Englanti on oikeastaan vaikea kieli, mutta sitä osataan Suomessa verrattain hyvin juurikin television ohjelmatarjonnan vuoksi. Oma englanninoppimiseni alkoi Kauniiden ja rohkeiden parissa. Opin sieltä paljon sanoja, mutta ennen kaikkea opin ymmärtämään vierasta kieltä (lisäisin mielelläni myös kulttuuria, mutta kaunareista puhuttaessa sitä ei voi mainita). Viimeaikoina olen seurannut italialaisia ja espanjalaisia sarjoja ja sieltä on tarttunut mukaan muutamia fraaseja. Kunpa pääsisin kuulemaan television kautta enemmän myös venäjän kieltä.
Suomen televisio on englanninkielisten ohjelmien valtaama. Lukuun ottamatta uutisia, ohjelmatarjonnasta ei löydy juurikaan venäjänkielistä ohjelmaa. Miksi? Syynä lienee amerikkalaisten ja englantilaisten ohjelmien ja elokuvien helppo saatavuus ja suuri tarjonta. Osasyynsä on kait kysynnällä ja totutuilla tavoilla. Onneksi televisiotarjonnan puuttuessa on erilaisia tapahtumia, kuten Häivähdys Venäjää ja Suomi-Venäjä-Seuran osastojen omia elokuvailtoja, joissa pääsee nauttimaan venäläisistä elokuvista.
Aikoinaan lukion venäjän opettajani kannusti katsomaan silloin televisiosta tullutta Anastasiaa, venäläistä telenovelaa (tietysti mielellään ilman tekstitystä). Sarja oli samaa luokkaa Kauniiden ja rohkeiden kanssa, mutta opin sitä kautta uusia sanoja, kuten esimerkiksi sormus (кольцо, перстень) ja kuinka pyytää kohteliaasti anteeksi (прошу прощения). Toki kieli oli hyvin yläluokkaista, mutta sarjan katsominen oli hyvää harjoitusta ennen ylioppilaskirjoituksia – ja harvinaista herkkua.
Tämän jälkeenkin olen, aina kun mahdollista, seurannut venäjänkielisiä ohjelmia. Aina sarja ei ole ollut välttämättä se kaikkein kiinnostavin, tai viihdyttävin, mutta oman kielenoppimisen tai ylläpitämisen kannalta olen seurannut niitä siitä huolimatta. Muistan seuranneeni Arbatin lapsia (Дети Арбата), Venäläistä Nannya (Няня), Nuuskijaa (Нюхач, ukrainalainen, mutta venäjänkielinen) ja viimeisimpänä Kuun pimeää puolta (Обратная сторона Луны). Elokuvista olen päässyt nauttimaan tekstitysten kera muun muassa Isän paluusta (Возвращение), Auringon uuvuttamista (Утомленные солнцем) sekä erilaisista venäläisistä klassikkoelokuvista. Näiden lisäksi tietenkin olen katsonut Ville Haapasalon 30 päivää–sarjat, joissa on saanut kuulla venäjää ja oppia lisää eri kulttuureista.
Internetin ja erilaisten suoratoistopalvelujen tuomat mahdollisuudet ovat tietysti hyvä lisä ulkomaisten sarjojen seuraamiseen, mutta haastan suomalaiset televisiokanavat laajentamaan tarjontaansa. Jos edes internetissä olisi katsottavissa venäjänkielistä ohjelmaa, olisi se kieltenopiskelijalle hyödyllistä. Nimenomaan tekstitettyjen televisio-ohjelmien katsominen on luksusta. Silloin vasta kielen alkeitakin osaava pystyy hahmottamaa lauserakenteita ja oppimaan uusia sanoja.
Koska viisumianomus on vasta vetämässä, on pakko tyytyä nojatuolimatkailuun. Mutta miten se onnistuu? Jaa meille vinkkisi ja lempiohjelmasi tai -elokuvasi!
Seliina Tiainen
Kirjoittaja työskentelee Kuopion projektikoordinaattorin äitiysloman sijaisena ja debytoi juuri bloginkirjoittajana
