Venäjällä matkatessa kaikkein antoisin matkustustapa on juna. Enkä tälläkertaa puhu nopeasta suomalaisesta Allegrosta, enkä kuuluisasta Trans-Siperian rautatiestä, vaan ihan tavallisista kunnon pitkänmatkan junista.
Ensimmäinen junakokemukseni oli matka Pietarista Arkangeliin, 25 tuntia. Matka Arkangelista Murmanskiin oli vain hieman pidempi, 30 tuntia. Venäläinen pitkänmatkanjuna ei ole mikään pendolino, vaan matkaa tehdään hidasta, mutta varmaa vauhtia, pysähdellään kaikilla maitolaitureilla ja nostalgisilla väliasemilla, välillä pitkiäkin aikoja. Mutta, toisin kuin suomessa, juna tulee varmasti ja ajallaan perille. Vanhoja neuvostoliiton aikaisia vetureja eivät lannista pakkanen, lumi tai helle. Matkanteko on hauskaa ja rentouttavaa, eikä tarvitse pelätä henkensä puolesta kuten venäläisten vuotavilla säilykepurkeilla lentäessä.
Junalippuja voi varata etukäteen internetistä. Monet ulkomaiset palvelut tarjoavat lippuja, mutta hinnat voivat olla jopa moninkertaiset. Venäjää osaavat voivat varata lippunsa suoraan venäjän rautateiltä: http://railroad.mobiticket.ru/ Halvimmalla kuitenkin pääsee, kun lipun ostaa suoraan asemalta, mutta silloin lippua ei ehkä saa haluamalleen päivälle. Jos on niin onnekas, että omistaa venäläisen opiskelijakortin, junamatkustus on jo naurettavan halpaa. Esimerkiksi Arkangeli-Pietari-välistä selviää 1000 ruplalla, eli reilulla 20 eurolla. Lipun voi varata joko hyttiin (2- tai 4 hengen) tai “platskartaan”. Itse valitsen aina platskartan, sillä se on halvin vaihtoehto, ja tietysti hauskin yksin matkustavalle henkilölle. Platskarta on vaunu, jossa makuupaikat on jaettu 6 henkilön “loosheihin”. Se ei siis ole aivan sikaosasto, niinkuin olen kuullut jossain väitettävän.
Paikoista voi valita joko ylähyllyn tai alahyllyn, tai käytäväpaikan. Käytäväpaikkoja pidetään usein huonoimpina, ja niihin joutuu tyytymään matkustaja, joka ei ymmärrä varata lippuansa 45 päivää ennen lähtöpäivää, kun liput tulevat myyntiin. Venäläiset tutustuvat nopeasti matkakumppaneihinsa, ja pian jutellaan jo kuin vanhat tutut, jaetaan eväitä ja halutaan kuulla kaikki harvinaisesta suomalaisesta matkaajasta. Tälläinen sosiaalinen kokemus on suomalaiselle aika eksoottinen, ja se on oikeastaan yksi parhaista asioista venäjällä matkaamisessa.
Jotta matka sujuisi mukavasti, kannattaa valmistautua oikeanlaisin varustein. Venäläisille on tietenkin itsestään selvää, miten junassa ollaan, mutta itsellä siitä ei tietenkään ollut minkänlaista aavistusta ensimmäisellä matkallani. Onneksi ystävälliset matkakumppanit ja vaunuemäntä auttoivat tyhmää ulkomaalaista. Junaan mennessä passi ja matkalippu annetaan jo junan ovella vaunuemännälle, joka palauttaa ne sitten matkustajille junan lähdettyä. Matkalaukut nostetaan yhteisvoimin korkealle ylähyllylle tai piilotetaan alimpien vuoteiden alle. Vaunuemäntä on parhaimmillaan herttainen ja huolehtiva, mutta usein myös hyvin tietoinen arvostaan. Hänen auktoriteettinsa varaan voi laskea myös sen, että yöllä saa nukkua rauhassa muiden matkustajien metelöimättä. Hän jakaa matkustajille liinavaatteet, jotka jokainen laittaa itse omalle paikalleen. Setti sisältää 2 lakanaa, pikkupyyhkeen ja tyynyliinan, jotka pitää palauttaa henkilökohtaisesti matkan loppupuolella.
Jokaisen paikan varustukseen kuuluu karkea villahuopa, joka onkin tarpeen: junavaunussa kun voi olla ainoastaan joko liian kylmä, tai liian kuuma. Kun liinavaatteet ovat paikallaan, venäläinen vaihtaa itselleen matkavaatteet eli mukavan oloasun ja laittaa jalkaansa sisäkengät, eli “tablotshkit”. Vaikka vaunuemäntä siivoaisikin ahkerasti, ei junan puhtauteen voi luottaa. Varsinkin vessassa käydessä korkeapohjaiset sisäkengät ovat pelastus. Vessan käyttö voi olla todellinen mysteeri, mutta siitäkin selviää. Reisilihakset saavat harjoitusta, kun yrittää istua, tai olla istumatta pytyllä venäläiseen tyyliin. Vessassa on hana, mutta ei kannata haaveilla käsien pesusta. Itse en ainakaan ole saanut koskaan tippaakaan vettä junan hanoista. Onneksi suomalaisella matkaajalla on mukanaan aina kosteuspyykeitä ja käsidesiä.
Aikaa voi kuluttaa matkakumppaneiden kanssa rupatellen, maisemia katsellen, nukkuen, lukien tai syöden. Venäläisillä on usein eväänä pala juustoa, leipää, tomaatteja, teetä sekä erilaisia “lisää vain vesi”-aterioita, kuten perunamuusia, keittoa ja nuudeleita. Muista siis pakata mukaan myös ruokailuvälineet. Samovaarista saa jatkuvasti kuumaa vettä, joka onkin venäläisen junan mukavimmista puolista. Tiedän venäläisten olevan harmissaan siitä, että Allegrossa samovaaria ei ole. Oma kuppi pitää olla, ja mielellään myös omaa teetä. Tosin teepusseja voi yleensä ostaa vaunuemännältä, ja saattaapa sieltä löytyä lainaksi teelasikin. Joissakin junissa on ravintolavaunu, mutta sen varaan ei kannata laskea. Vaunuemänniltä saa ostaa myös sipsejä ja suklaata, sekä sanomalehtiä.
Junassa matkustaminen on mielenkiintoista etenkin siksi, että sillon saa usein tilaisuuden törmätä mitä mielenkiintoisimpiin ihmisiin. Junissa olen tutustunut toinen toistaan ihanimpiin babuskoihin, juttelunhaluisiin perheenäiteihin, tutustunut nuorten opiskelijoiden elämään, ratkonut sanaristikkoja lasten kanssa (se oli meille molemmille yhtä haastavaa), saanut matkavinkkejä ja oppinut sotilaspojilta uusia korttipelejä. Valehtelematta voin sanoa, että nimenomaan junassa olen saanut laajimman kosketuksen venäläisten ihmisten elämään. Jos vain osaa vähänkään venäjää, kannattaa kokeilla junaa. Se palkitsee.
Junalla ja muilla kulkuneuvoilla matkustamisesta voi lukea myös näistä vanhemmista blogikirjoituksista:
www.venajaseura.com/blogi/ajatuksia-matkalta-pietariin
www.venajaseura.com/blogi/milla-mennaan
www.venajaseura.com/blogi/junailua-tolstoilla
Kaisa Vainio
Kirjoittaja suunnitelee seuraavaa junamatkaa Pietarista Ural-vuorten kupeeseen, Komin tasavaltaan.
