#FINRUSFUTURE OHJELMA PUHUJAT STREAM – TALLENNE ENG
Raportti kulttuurialan ja kansalaistoiminnan Venäjä-yhteistyön näkymistä
Suomi-Venäjä-seura julkaisi 1.11.2022 alkaen tuloksia kesä-syyskuussa 2022 toteutetusta tutkimuskokonaisuudesta, jossa kartoitettiin suomalaisen kulttuurialan ja kansalaistoiminnan näkymiä Venäjä-yhteistyössä. Selvitystyö sisälsi kyselyjä kansalaisille, kulttuuri- ja kansalaisjärjestötoimijoille sekä Suomi–Venäjä-seuran jäsenille. Pidämme ajankohtaisen tiedon tuottamista tärkeänä nykyisessä alati muuttuvassa tilanteessa.
Yhteistyö voi tällä hetkellä jatkua vain hyvin rajoitetusti
Kulttuuri- ja kansalaisjärjestöyhteydet Suomesta Venäjälle ovat olleet laajoja tähän vuoteen asti. Venäjän vallattua Krimin 2014 alkoi muille toimialoille kohdistua pakotteita ja rajoituksia, mutta kulttuuri- ja ruohonjuuritason yhteistyötä jatkettiin melko normaalisti. Venäjän hyökättyä Ukrainaan 24.2.2022 näkemykset yhteistyön edellytyksistä ovat kuitenkin nopeasti muuttuneet.
Tutkimuksessa toteutetun edustavan kansalaispaneelin mukaan 26 % suomalaisista on sitä mieltä, ettei Venäjän kanssa pitäisi enää koskaan tehdä mitään yhteistyötä. 65 % vastaajista näkee, että yhteistyötä voitaisiin jatkaa tiettyjen ehtojen toteutuessa. Kuitenkin 8 % mielestä yhteistyön katkaiseminen on ollut virhe ja sitä tulisi jatkaa heti.
Tilasto 1. Miten näet Venäjä-yhteistyön tulevaisuuden? (n = 1 001)
– On iso ja nopea muutos aiempaan nähden, kun yhteensä yli 90 % näkee, että Venäjä-yhteistyön kuuluu olla nyt kokonaan katki tai ainakin rajattua. Tulos vahvistaa myös käytännön tuntumamme jyrkistä ääripäistä. Päivittäisessä somekeskustelussa näemme nämä äänekkäät vastakohdat, joista toiset haluavat sulkea Venäjän maailmastaan lopullisesti ja toisten mielestä Venäjää kohdellaan nyt totaalisen väärin. Jälkimmäistä joukkoa ei muuten voi yleistää venäläisten trollien laumaksi, vaan Venäjä-myönteistä näkökulmaa on tavallisten suomalaistenkin keskuudessa. Kovasta metelistä huolimatta äärilaidat ovat kuitenkin vähemmistössä. Lähes kaksi kolmasosaa suhtautuu yhteistyön jatkumiseen kylläkin kriittisesti, mutta näkee siinä kuitenkin sävyjä. Yhteistyön palautumistakaan ei suljeta pois, kunhan tietyt tiukat edellytykset täyttyvät, kertoo Suomi–Venäjä-seuran järjestöpäällikkö Riku Savonen.
Osa vastaajista näkee, että joillakin aloilla yhteistyötä tulee jatkaa sodan aikanakin. Kuitenkin vain raja- ja muu viranomaisyhteistyö saa hyväksynnän yli puolelta kansalaisista (55 %). Myös ympäristöyhteistyö saa lähes puolelta vastaajista tukea (49 %). Sen sijaan aiemmin luonnollisina pidetyt yhteistyön muodot, kulttuuri- sekä tiede- ja koulutusyhteistyö saa enää reilun kolmanneksen tuen. Talous-, matkailu- ja urheilusuhteiden jatkamista kannattaa enää reilu viidennes.
Tilasto 2. Suomessa on aiemmin tehty laajaa Venäjä-yhteistyötä. Voiko mielestäsi seuraavilla aloilla olla yhteistyötä sodan ollessa käynnissä? (n= 1 016)
– Suomalaiset ovat tässä asiassa käytännöllisiä, eli välttämättömien, meihin vaikuttavien raja- ja ympäristöyhteistyön hoitamiselle nähdään tarvetta. Kulttuurisuhteissa huomataan, että osa vastaajista tekee rajausta Venäjän erilaisten toimijoiden välille. Talouden, matkailun ja urheilun alhaiset luvut kielivät siitä, että näiden alojen yhteistyön koetaan pönkittävän vahvimmin Venäjän nykyistä järjestelmää, analysoi Riku Savonen.
Laajempi yhteistyö edellyttää Venäjän muuttumista
Yhteistyön jatkumisen ehdot ovat kansalaisten silmissä tiukat. Asteikolla 1-5 korkeimman keskiarvon (4,4) sai näkemys, että yhteistyö voi jatkua vasta, kun Venäjän nykyinen hallinto vaihtuu. Lähes yhtä tärkeänä (4,3) suomalaiset pitävät, että Venäjä alkaa kehittyä demokraattisemmaksi ja kansalaisyhteiskunta vapautuu. Myös sitä, että sota päättyy niin, että Venäjä ei saa alueluovutuksia Ukrainasta, pidetään välttämättömänä (4,3).
– Tulos vahvistaa omaakin tuntumaamme siitä, että kynnys palauttaa suhteet entiselleen on noussut Suomessa korkealle ja katseet kiinnittyvät Venäjän tulevaan kehitykseen, toteaa Riku Savonen.
Tilasto 3. Kuinka tärkeinä pidät seuraavien asioiden toteutumista, jotta suomalaiset toimijat voisivat jatkaa Venäjän / venäläisten toimijoiden kanssa tehtävää yhteistyötä? (n = 1 015)
Hädässä olevia venäläistoimijoita tulee auttaa
Suomalaisille kulttuuritoimijoille tehdystä kyselystä ilmenee, että osa on lopettanut yhteistyön Venäjälle kokonaan. Ne, jotka jollain tasolla näkevät yhteistyön edelleen mahdollisena, rajaavat sen tehtäväksi sellaisten yksityisten toimijoiden sekä kulttuurijärjestöjen kanssa, jotka ovat avoimesti sodanvastaisia. Lisäksi toisinajattelijoiden ja oppositiotoiminnan tukeminen nähdään tärkeänä. Myös vähemmistökansojen kanssa tehtävän yhteistyön merkitys nousi esiin, sillä näiden ei nähdä olevan vastuussa tilanteesta ja niiden nähdään kärsivän siitä itse huomattavasti. Osa kulttuuritoimijoista näkee paluun laajempaankin yhteistyöhön mahdollisena sitten, kun edellytykset ovat palautuneet.
Kansalaisyhteistyön tämän hetken tärkeimpiä suuntauksia kysyttäessä kaikkien vastaajaryhmien yhteinen suosikki on rauhan edistäminen ja pakolaisten tukeminen. Myös vihapuheen ja rasismin vastainen työ nähtiin suomalaisten kansalaisjärjestöjen tehtäväksi, samoin kuin vähemmistökansojen asioiden esillä pitäminen.
– On huojentavaa, että tutkimuksessa nousee esiin inhimillinenkin puoli, ettei pulassa olevia venäläisiä haluta hylätä. Olemme itse toiminnassamme nostaneet sodanvastaisia toimijoita ja vastustaneet tavallisiin venäläisiin kohdistuvaa vihapuhetta, joka on Suomessakin lisääntynyt. Myös suomalais-ugrilaisissa vähemmistökysymyksissä olemme nähneet tärkeäksi jatkaa vapaamuotoista yhteydenpitoa. Hyvä, että vähemmistöasioidenkin tärkeys näkyy tuloksissa, sanoo Riku Savonen.
Nuoret näkevät Venäjä-yhteistyön keskimääräistä positiivisemmin
Eri vastaajaryhmiä analysoidessa kaikkein nuorimmat (18-24-vuotiaat) vastaajat poikkeavat useassa kysymyksessä näkemyksissään keskiarvoa myönteisemmillä vastauksillaan. Esimerkiksi kysymyksessä, millä aloilla yhteistyö voisi jatkua sodan jatkuessa, nuorten vastauskeskiarvo ovat kauttaaltaan yleistä linjaa korkeammat. Esimerkiksi kulttuuriyhteistyötä jatkaisi 54 %, tiede- ja koulutusyhteistyötä 49 % ja kauppasuhteita 41 % ja matkailua 37 %. Kriittisimpiä näyttävät puolestaan olevat keski-ikäiset.
– Nuorten näkemyksiä voisi olla jatkossa syytä laajemminkin pöyhiä, koska tulos on mielenkiintoinen. Kyynikko voisi ajatella, että nuoret ovat sinisilmäisiä eivätkä hahmota kokonaisuutta. Toisaalta voi kysyä, ovatko nuoret ajattelussaan vapaampia historian painolasteista ja ajattelevatko he jo näkymiä pidemmälle tulevaisuuteen, kun nykyinen sotatilanne on aikanaan ohi, pohdiskelee Riku Savonen.
Tutkimustuloksia käsiteltiin ensimmäisen kerran Miltä näyttää Venäjä-yhteistyön tulevaisuus? -tilaisuudessa 1.11.2022 https://suomivenajaseura.fi/finrusfuture/ .
Haastattelut: Järjestöpäällikkö Riku Savonen
+358503281420 riku.savonen@venajaseura.com
Tutkimuksen toteutuksesta
Tutkimustyön on toteuttanut Innolink-tutkimusyritys kesä-syyskuussa 2022 ja kokonaisuus on tehty opetus- ja kulttuuriministeriön tuella. Kyselyissä on eri kohderyhmille ollut läpileikkaavia kysymyksiä, mutta myös tietylle kohderyhmälle kohdennettuja kysymyksiä. Eri kohderyhmien tuloksia tullaan tarkemmin analysoimaan vuoden 2022 aikana.
Vastaajat:
- Kansalaiset: 1017 vastausta (toteutettu kattavana kansalaispaneelina)
- Kulttuuritoimijat: 345 vastaajaa (Suomalais-venäläisen kulttuurifoorumitoiminnan osallistujat, OKM Venäjä-ohjelmasta rahoitusta saaneet sekä Suomi-Venäjä-seuran sidosryhmät)
- Kansalaistoiminnan sidosryhmät: 61 vastausta sähköiseen + 16 puhelinhaastattelua (Suomi-Venäjä-seuran kansalaistoiminnan sidosryhmät)
- Suomi-Venäjä-seuran jäsenkysely 1323 vastausta
Kulttuurikentän selvityksen tulokset tarkempina tilastoina
Muita tutkimuksia aiheesta:
Cultura-säätiö, Suomen venäjänkieliset 2022 https://culturas.fi/hankkeemme/suomen-venajankieliset-2022/
Kunnallisalan kehittämissäätiön kyselytutkimus https://yle.fi/uutiset/3-12574816 (12.8.2022)
Artikkeli julkaistiin 1.11.2022 kello 10, mutta jouduimme syöttämään artikkelin uudelleen sivustolle 3.11.2022 sivuston teknisten ongelmien takia.
Tilaisuuden aikana annetut kommentit, joita ei pysytty teknisten ongelmien takia palauttamaan, kuvana: