Vuosi sitten ilmestynyt Ville Haapasalon vaiheisiin 90-luvun Venäjällä keskittynyt kirja sai tänä syksynä jatkoa. Nyt käydään läpi Haapasalon elämää 2000-luvun Venäjällä, aikaa jolloin maassa sekä vakaus että vauraus lisääntyivät huimasti. Keskipalkka on yli kymmenkertaistunut maassa 2000-luvun aikana.
Tekijätiimi on sama kuin ensimmäisessäkin teoksessa. Kauko Röyhkän dialogityyliin kirjaamaa tekstiä täydentävät Juha Metson taiteelliset otokset. Parisataasivuisesta, mutta nopealukuisesta järkäleestä ei uskomattomia tarinoita puutu, mutta on Villen elämänmeno kuitenkin 90-luvusta muuttunut. Erilaisissa opiskelijaloukuissa ei enää vuosituhannen vaihteen jälkeen Villen tarvinnut majailla, vaan nyt elettiin jo ykkösluokassa. Hänestä oli tullut Venäjällä kaikkien tuntema suosikki-näyttelijä tai ehkä osuvammin julkisuuden superhahmo. Haapasalohan on tietoisesti tuotteistanut itsensä ja tunnetuimman tavaramerkkinsä – pipon – hän lanseerasi jo 2000-luvun alkuvuosina.
Kirja ei ole eheä kertomus tai omaelämäkerta Villen vuosista Venäjällä, vaan enemmänkin yksittäisistä tapauksista koostuva kerronta, jonka kautta Ville pääsee myös esittämään omia tulkintojaan monista Venäjän tapahtumista. Hän onnistuu myös hyvin valottamaan venäläistä kulttuuria ja näkökulmaa moniin aikamme ilmiöihin. Kirjan sivuille Röyhkän taltioimissa keskusteluissa ehditäänkin käydä läpi myös monet ajankohtaiset tapahtumat Ukrainan kriisistä alkaen. “Kriisi oli täysin odotettavissa, historiallisesti Krim ei ole koskaan kuulunut Ukrainalle”, Haapasalo toteaa jo kirjan alkupuolen keskusteluissa.
Venäjällä kansa ei hyväksy kirkon pilkkaamista ja Villen osuvan vertauksen mukaan tuskin hyväksyttäisiin Roomassakaan katolisen kirkon pilkkaa. Tämän vuoksi Suomessakin valtavaa kohua herättänyt Pussy Riotin saama linnatuomio oli useimpien venäläisten mielestä täysin oikeutettu ja hyväksyttävä.
Kirjassa liikutaan koko Venäjällä ja välillä pistäydytään myös naapurimaiden puolella. Istutaan iltaa kulturellissa Pietarissa ja keskustellaan Dostojevskista, liikutaan bisneksen Mekassa Moskovassa, jossa biletetään yökerhoissa ja vedetään viivoja pöydiltä, kuten Ville kaupunkien eron kiteyttää. Seuraavaksi ollaankin Tiksin kylässä Jäämeren rannalla, maailman persereiässä, joksi Haapasalo kylän nimeää. 30 päivässä -matkadokumentteja kuvatessaan Ville on käynyt mitä erikoisimmissa paikoissa – paikoissa joissa ei tavallinen turisti eikä tavallinen venäläinenkään käy. Lena-joen suistossa sijaitseva Tiksi on näistä kurjin paikka, siellä ei ole yhtään mitään, mutta ihmiset siellä vain sinnittelevät.
Yhtenä uransa virheistä Ville pitää lähtemistään mukaan Luistelee tähtien kanssa -ohjelmaan. Hän loukkasi siinä itsensä pahoin ja ohjelma oli lähes viedä miehen hengen. Supersuositussa ohjelmassa hän oli kuitenkin yksi vetovoimaisimpia tähtiä, joka veti venäläiset ruutujen ääreen ilta toisensa jälkeen, joten ei hänen annettu jättää vakavamielistä leikkiä keskenkään.
Ville paljastaa Venäjää esittelevien 30 päivässä -matkaohjelmien olevan hänelle yksiä tärkeimpiä tuotantoja. “Venäjä herättää mielenkiintoa, koska siitä tiedetään niin vähän, ja tämän vuoksi se aiheuttaa myös paljon hämmennystä”. Ohjelmien avulla hän pääsee näyttämään “mikä on se maa, mitä monet pelkäävät niin helvetisti” ja mitä kaikkea maasta löytyy, ei vain ja ainoastaan pahaa. Tulevaisuudesta hän valottaa, että luvassa on myös 30 päivässä -dokumentteja, joissa esitellään läntistä Eurooppaa venäläisille. Tavoitteena on siis auttaa ymmärtämään toisiamme molemmin puolin rajaa ja murtaa samalla ennakkoluuloja. Siinä on äärimmäisen hieno ja tärkeä tehtävä.
Janne Kojo
Kirjan haastattelut on tehty Georgiassa, jossa allekirjoittanut ei ole toistaiseksi käynyt, mutta arvostaa gruusialaisen keittiön herkkuja suuresti.