Näyttelyn "Koti on siellä, missä sydän on" synnystä

Pääsihteerimme Niina Sinkko tapasi taidehistorioitsija Katarina Lopatkinan Sinebrychoffin taidemuseossa järjestetyn Edefeltin näyttelyn tiimoilta vuonna 2020. Edefeltin vähemmin tunnettuja teoksia oli näyttelyksi koonnut Pietari-instituutin johtaja Sani Kontula-Webb yhteistyössä Katarina Lopatkinan kanssa.

Katarina Lopatkina on aiemmin työskennellyt mm. Eremitaasissa modernin taiteen parissa. Nykyään hän toimii Kiasman avustajana.

Katarina ehdotti Suomi-Venäjä -seuralle yhteistyötä. Kun Albatrossissa avasimme taidegallerian, kutsuimme Lopatkinan kuratoimaan näyttelyitä ja tutkimaan Suomi-Venäjä-seuran taidekokoelmien historiaa.

Ensimmäinen Lopatkinan kanssa yhteistyössä toteutettu projekti oli volgogradilaisen Stanislav Azarovin grafiikan näyttely. Taiteilijan oli määrä itse saapua Suomeen näyttelyn avajaisiin, mutta koronapandemia esti tämän. Näyttelyn toteuttamiseen osallistui myös Azarovin taidetta markkinoiva volgogradilaisen taidesäätiö Sem vetrov (Seitsemän tuulta). Säätiön kanssa oli suunnitteilla monivuotinen yhteistyöprojekti, jossa Lopatkinalla olisi ollut tärkeä rooli taiteen asiantuntijana.

Ukrainan sota pilasi volgogradilaisen taidesäätiön kanssa suunnitellun jatkoyhteistyön. Galleriamme oli varattu heille koko kesäksi (kesä-elokuu). Tarkoitus oli tuottaa heidän kokoelmistaan näyttely Albatrossiin ja markkinoida säätiön omistamaa taidetta myös Suomen muihin taidemuseoihin ja gallerioihin. Yhteistyötä viriteltiin mm. Volgogradin ystävyyskaupungin Kemin kanssa.

Oli tarpeen löytää uusi idea kesänäyttelylle. Käännyin Katarina Lopatkinan puoleen. Hän lupasi miettiä asiaa hetken. Hänen mielestään emme voi esitellä galleriassamme taidetta, mikä ei millään tavalla koskettaisi käynnissä olevaa sotaa. Emme voi, emmekä saa ohittaa tätä tragediaa, kuin sitä ei olisikaan. Tavalla tai toisella tulevan näyttelyn tulisi olla kannanotto sotaa vastaan.

Toukokuussa Katarina otti yhteyttä minuun ja kertoi, että kokoelmistamme oli löytynyt chileläisen taiteilijan Solidad Chuaquin gravyyri nimeltään Yksinäinen. Solidad oli saapunut Suomeen pakolaisena vuonna 1973 Chilen vallankaappauksen jälkeen. Tämän teoksen ympärille hän ehdotti valokuvaaja Sergei Stroitelevin valokuvanäyttelyä. Teemana olisi pakolaisuus ja lapset. Sergei on tunnettu venäläinen valokuvaaja, joka kuvissaan esittelee sosiaalista epätasa-arvoa ja köyhyyttä, katastrofien ja sodan jalkoihin joutuneita viattomia ihmisiä, mm. lapsia. Syvä häpeä oman maansa toimia kohtaan vei Sergein Moldoviaan kuvaamaan väliaikaiseen vastaanottokeskukseen saapuneita lapsia ajatuksenaan osoittaa, mitä kaikkea hirveää tämä järkyttävä sota saa aikaan. Lapsiin heijastetut kuvat löytyivät heidän kännyköistään ajalta, jolloin heidän elämänsä oli vielä tasapainoista ja onnellista.

Tartuin ideaan heti! Se oli loistava! Sovimme Sergein kanssa kuvien käytöstä myös muualla Suomessa. Näin myös Seuran osastoilla on mahdollisuus järjestää tämä näyttely myös omilla paikkakunnillaan.