Nyt kun Sotšin olympialaiset on kisailtu, voidaan puida kisoja vielä hiukan. Sotšin Olympialaiset ovat geopoliittisesti monimutkainen aihe. Seurailin Olympialaisia- tai oikeastaan olympialaisten uutisointia ja keskustelua Sotšin eteläpuolelta, Georgiasta käsin. Täältä olympiahumu näyttäytyy aivan toisenlaisessa valossa. Rauhanomaisen urheiluhumun sekaan sotkeutuu poliittinen peli, tuore itsenäistyminen, muistot viimeaikaisista sodista ja venäläisen imperialistisen politiikan vastustus. Georgian ja Venäjän välit ovat yleisesti ongelmalliset. Mistä oikeastaan on kyse? Eikö Olympialaiset ole kansoja yhdistävä rauhan urheilujuhla?
Koko Sotšin valinta olympialaisten näyttämöksi herätti Georgiassa paljon keskustelua siitä, onko se uhka ja tietoinen poliittinen provokaatio Georgiaa vastaan. Sotši sijaitsee nimittäin vain 40 kilometriä Venäjän ja Georgian, tai korrektimmin, Venäjän ja itsenäisen Abhasian maantieteelliseltä rajalta. Kaikki mikä liittyy Georgian separatistialueisiin, on erityisen kipeä puheenaihe. Venäjän Etelä-Ossetiaan ja Abhasiaan soveltama politiikka (Venäjän passien jako, taloudelliset investoinnit yms.) koetaan erityisen hyökkäävänä politiikkana Georgian suvereeniutta vastaan.
Vuonna 2008 tapahtui monta ristiriitaista asiaa. Georgia ja Venäjä kävivät sotaa Etelä-Ossetiassa ja Abhasiassa, ja samana vuonna Venäjälle myönnettiin talviolympialaiset pidettäväksi vain muutamien kymmenien kilometrien päässä konfliktialueilta. Kun Sotši samana vuonna valittiin olympialaisten pitopaikaksi, Georgiassa nousi hälinä. Media uutisoi tärkeimpien poliittisten johtajien vastustavan kisoja, ja pitkään oli epäselvää lähettääkö Georgia kisoihin ollenkaan joukkuetta vai boikotoiko se kisoja kokonaan. Georgian Olympiakomitea teki aloitteen kansainväliselle olympiakomitealle Sotšin kisojen siirtämisestä toisaalle. Abhasian rajan läheisyyden lisäksi, syyksi esitettiin alueen yleistä turvattomuutta joka voi aiheuttaa riskin urheilijoille.
Tällä hetkellä alueet ovat Venäjän suojeluksessa, mutta kaikki Venäjän toimet alueilla eivät ole rauhaa rakentavia. Venäjän ja Georgian välit ovat yleisesti hyvin kireät. Kuitenkin valtiojohdon asenne kisoja kohtaan lientyi, tilanne konfliktialueilla on rauhoittunut ja Georgiakin lähetti joukkueen kisoihin pitkän polemiikin jälkeen. Kansallisilla TV-kanavilla kisoja ei kuitenkaan näytetty.
Georgiassa on vaikuttanut aktivistiliike, joka on propagoinut kisojen boikotoimista. Georgiassa ei jäänyt huomaamatta, ketä oli valittu soihdunkantajiksi. Myrskyn nostatti yksi soihdunkantajista, sotilaslentäjä Ivan Nechayev, joka kantoi soihtua Moskovassa ja sai paljon mediahuomiota. Hän on venäjällä tunnettu Georgian sodan sotasankari. Soihdunkantajan valinta osoitti ehkä huolimattomuutta tai välinpitämättömyyttä, mutta tämän näyttäminen televisiolähetyksissä huomattavasti muita kantajia enemmän tulkittiin jo julkiseksi provokaatioksi. Kisojen aikana Tbilisissä varustauduttiin mielenosoituksiin, mutta kaupunki pysyi lopulta rauhallisena olympiakritiikistä huolimatta.
Kisojen aikana Georgian media ehkä ylitulkitsikin mahdollisia provokaatioita. Georgiassa ei jäänyt huomaamatta se, kuinka Georgian joukkueen esittelyn yhteydessä esitetyssä satelliittikuvassa kiistanalaiset alueet näyttivät olevan pilvien peitossa eikä rajoja ollut näkyvissä. Samoin media kiinnitti erityistä huomiota kaikkien Abhasian ja Etelä-Ossetian urheilijoiden esiintuomiseen. Kuitenkin suuri osa georgialaisista seurasi kisoja positiivisella mielenkiinnolla, osa samanlaisella kritiikillä ja huvittuneisuudella rakennusten ja järjestelyjen puutteita kohtaan kuin läntinen yleisökin.
Kaisa Vainio
Venäjän viemää -blogin kirjeenvaihtaja Georgiassa, kulttuuriantropologi ja Venäjän ja Itä-Euroopan asiantuntija
