Viipuri on tullut tutuksi itselleni lähinnä läpikulkupaikkana Pietariin tai kauemmas ajaessa. Juhannuksena päätimme yhdistää perinteiseen Pietarin-matkaan myös yhden Viipuri-päivän ja katsella kaupunkia tarkemmin.
Hotelli saatiin varattua kätevästi netin varauspalvelun kautta. Juna-asemalta oli siihen melko lyhyt kävelymatka, tosin turisteina kävelimme pienen ylimääräisen lenkin…Hotellin nimi oli Letutšaja myš eli Lepakko (nimi on tunnetusta operetista, ei siitä yöeläimestä suoraan). Se oli melko pieni ja viihtyisä hotelli, kylppäri/vessa tosin hirveän kostea, ilmanvaihto toimi huonosti. Voin silti suositella matkustavaisille!

Viipurissa ihastuttivat pienet sivukadut ja putiikit. Siinä oli samanlaista viihtyisän satamakaupungin tuntua, kuin Tallinnassa. Rakennuksia ja teitä oli kunnostettu kovasti kymmenen vuoden takaiseen verrattuna. Suomalaisille Viipuri on jo nyt jonkinasteinen turistirysä, mutta siinä on potentiaalia vielä enempään.
Hotellissa jaetuista turistikartoista ja esitteistä kävi ilmi, että kaupunki haluaa selvästi erottua keskiaika-teemalla ja ottaa kaiken irti vanhasta linnasta. Vuoden mittaan oli tarjolla useita keskiaikaan liittyviä tapahtumia.
Itse linnassa emme käyneet sisällä, mutta linnasaarelle ja linnan pihoille pääsi guljailemaan melko pienellä pääsymaksulla (taisi olla kymmenen ruplaa). Linnasaaren rakennukset oli kunnostettu ainakin ulkoapäin varsin näteiksi, kapeilta kivikujilta huokuivat menneet ajat.
Linnan lähellä istahdimme kahvilaan, joka mainosti perinteisiä viipurinrinkeleitä. Sellaisen ostimmekin, mutta yllätykseksemme se erosi huomattavasti Suomessa myytävästä samannimisestä herkusta. Rinkeli oli tehty jonkin sortin keksitaikinasta, siinä oli kanelia sisällä ja sokeria päällä. Maku oli erilainen, mutta hyvä. Kumpi versio lienee alkuperäinen?
Illemmalla jatkettiin matkaa Pietariin paikallisjunalla eli elektritškalla, mikä kävi varsin kätevästi. Junien vaunutkin oli uusittu: enää ei tarvinnut istua puupenkeillä, kuten muinaisina opiskeluaikoinani 🙂
Tiia Moilanen
Kirjoittaja haluaisi käydä Viipurissa vielä uudestaankin



