Jelena Tšižovan kirja Naisten aika ilmestyi kesällä 2018 Into kustannuksen julkaisemana. Se on hänen ensimmäinen suomeksi julkaistu teoksensa. Kirja ilmestyi Venäjällä vuonna 2009. Haastattelimme Jelena Tšižovaa sähköpostitse juuri ennen hänen lokakuun lopussa alkavaa Suomen kiertuettaan.
– Kuvaat kirjassa Naisten aika eri sukupolvien naisia. Miksi juuri naisten tarinoita ja naisten ympäristössä, keittiössä?
Romaanin tapahtumat sijoittuvat tehtaalle, jossa kirjan päähenkilö Antonina työskentelee, sekä kommunalkaan, jossa hän asuu pienen tyttärensä kanssa. Tehdas ja kommunalkan asunto ovat toistensa vastakohtia tilan syvällisessä merkityksessä. Ensimmäinen tila on neuvostoliittolainen ja siellä kaikesta määrää naisneuvoston puheenjohtajan Zoja Ivanovnan johtama naiskollektiivi. Tässä tilassa ihmisellä ei ole oikeutta yksityiselämään, hän on osa systeemiä.
Toinen tila edustaa ”vanhaa valtaa”. Siellä elää kolme yksinäistä vanhusta, joilta neuvostoaika on vienyt kaiken, myös lapset ja lapsenlapset. Ainoa mitä heillä enää on jäljellä, ovat muistot ja omanarvontunto. Ja osoittautuu, että se riittää pienen orvoksi jääneen tytön pelastamiseen. Suzanna (ristimänimeltään Sofia) kuuntelee mummojen tarinoita ja häntä ympäröivät todelliset historialliset muistot. Vuosien kuluttua, kun tyttö on jo aikuinen taiteilija, kaikki nämä muistot tulvivat hänen tauluihinsa.
– Olet itsekin Pietarista. Onko tarinoissa elementtejä oman sukusi tarinoista?
Juonen tasolla kyseessä ei ole oma historiani. Minä kasvoin perheessä, jossa oli isä, äiti, pikkusisko ja isoäidin äiti. Mutta tietenkin romaanin pohjana toimivat minun lapsuuden kokemukseni – perheen sisäiset keskustelut, joita tarkkaan kuuntelin, ja elämä kommuuniasunnossa. Kirjan päähenkilöillä on kullakin omat esikuvansa. Kun kirjoitin Antoninasta, mietin äidinäitiäni, joka kuoli juuri ennen syntymääni.
Kirjan kolme vanhaa naista taas kehittyivät isoäidinäidistäni, joten kyllä, jollain tavalla Sofia-Suzanna olen minä. Lukijat ovat usein esittäneet kysymyksen, onko tämä minun historiani. Ehkäpä juuri siksi päätin lopulta kirjoittaa oman perheeni historian. Uuden romaanini nimi on Kaupunki, muistoista kirjoitettu – nimestä voi päätellä, että se ei ole pelkästään perhehistoria, vaan kertomus syntymäkaupunkini ja maani traagisesta kohtalosta. Romaani on julkaistu ZVEZDA -aikakausilehdessä. Pian se julkaistaan romaanina.
– Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1960-luvulle, jolloin elettiin tukevasti Neuvostoliitossa. Vanhojen naisten keskusteluissa elävät kuitenkin Pietarin dramaattiset vaiheet tsaarin ajalta alkaen, ja muistot siirtyvät lapselle. Miten muistin siirtyminen sukupolvelta toiselle näkyy nyky-Venäjällä? Mitä Neuvostoliitosta on mielestäsi siirtynyt tämän päivän venäläisten mielenmaisemaan, pelkoihin ja toiveisiin?
Kaikkiin meihin Neuvostoliitossa eläneisiin on neuvostoaika jättänyt syvät jälkensä. Mutta se ei missään nimessä tarkoita sitä, että me, jotka nyt elämme postneuvostoaikaa, olisimme totalitaarisen menneisyytemme panttivankeja. Vastaan kysymykseenne seuraavin sanoin: tragedia ilmenee mielestäni siinä, että neljännesvuosisadan suhteellisen vapauden kautena venäläinen yhteiskunta ei ole kyennyt löytämään yksimielisyyttä historiamme avainkysymyksissä.
Erittäin voimakkaiksi nämä riidat menneisyydestä (sekä tulevaisuudesta) äityivät Krimin tapahtumien alkaessa. Osoittautui, että suurin osa venäläisistä kärsi ”imperiumisyndroomasta”. Ja valtion propaganda hyödyntää tätä haamusärkyä sitomalla sen yhteiskunnan viralliseen historialliseen muistiin. Pääajatus tässä muistissa on menetetty suuruus, se jonka Venäjä menetti Neuvostoliiton romahtaessa ja joka nyt on taas saavutettu huolimatta ulkoisista ja sisäisistä vihollisista. Onneksi läheskään kaikki eivät tartu tähän propagandasyöttiin.
– Olet Pietarin Penin johtaja. Millainen on kirjailijan sananvapauden tila tämän päivän Venäjällä? Oletko itse kokenut joskus itsesi uhatuksi?
Tilanne Venäjällä on varsin paradoksaalinen. On monia tapauksia, jossa sananvapautta on rajoitettu rajusti, mutta se koskee pääasiassa lehdistöä, elokuvaa, teatteria ja bloggareita. Aiheeseen voi tutustua lähemmin Kansainvälisen Penin sekä Pietarin ja Moskovan Penien yhteisestä internettiin toimitetusta julkaisusta venäjän ja englannin kielillä.
Samaan aikaan kirjailijoilla ei ole mitään sensuuriin viittaavia kieltoja. Voi sanoa, että kirjailijat elävät vapauden tilassa. Toisaalta tulee muistaa, että tämä tila on muuttuva – emme voi poissulkea sitä mahdollisuutta, että valtio tukehduttaa kirjailijoiden ilmaisuvapauden.
Kysyitte uhasta. Jos jätämme sulkumerkkien sisään sen keskustelun, joka käytiin minun kirjani Sinologi ympärillä se julkaisun aikoihin, jolloin minua syytettiin kaikista mahdollisista synneistä russofobia mukaan lukien, en ole kokenut uhkaa.
– Nykypäivän Venäjää verrataan lännessä usein Neuvostoliittoon. Mitä mieltä olet tästä vertauksesta kirjailijan näkökulmasta?
Ei tarvitse olla kirjailija ymmärtääkseen, ettei sitä maata, jossa synnyin, enää ole. Ja mielestäni kaikki keinot palauttaa Neuvostoliitto ovat tuhoon tuomittuja. Se mitä nyt todistamme, on teeskenneltyä farssia, parodiaa neuvostomenneisyydestä. Se on joskus todella masentavaa, mutta joskus myös naurettavaa. Useimmiten kuitenkin hirvittävää, ottaen huomioon miten paljon nämä ideologiset houreet tuottavat ihmisuhreja.
Keskustelutilaisuuden Jelena Tšižovan kanssa Helsingissä 22.-25.10. ja 18.11. Tampereella, 19.11. Mynämäellä, 10.11. Kuopiossa, 12.11. Oulussa, 14.11. Jyväskylässä, 15.11. Joensuussa. Lämpimästi tervetuloa!
Lisätiedot: https://suomivenajaseura.fi/kirjailija-jelena-tsizova-suomen-kiertueella/
