Tämänkeväisen Venäjän hyökkäyksen jälkeen yhteydet Venäjän ja lännen välillä ovat kuihtuneet olemattomiin. On kilpaa toisteltu, että Venäjän kansalaisyhteiskuntaan ja toisinajattelijoihin pitäisi pystyä kuitenkin pitämään kontakteja. Toki on myös niitä, joiden mielestä valtioidemme välillä ei tarvita minkäänlaista kanssakäyntiä, pysykööt venäläiset omalla puolellaan ja me omallamme. Suomi-Venäjä-seura kuuluu niihin, jotka aktiivisesti yrittävät jatkaa kansalaisyhteiskunnan kanssa yhteydenpitoa. Tuomitsemme jyrkästi Venäjän sotatoimet ja olemme keskeyttäneet virallisen tason kontaktit. Olemme sodan alettua mm. tuoneet esiin venäläisten yhteiskunnallisten vaikuttajien ääntä tapahtumissa, tehneet yhteistyötä tilanteesta kärsineiden kulttuuritoimijoiden kanssa ja tukeneet Venäjälle jääneitä, tukalassa tilanteessa olevia kulttuuritoimijoita. Otan tästä esiin muutamia konkreettisia esimerkkejä.
Kulttuuriväen kohtaamiset ja konkreettinen toiminta
Tilassamme on kokoontunut mm. Venäjältä, Ukrainasta ja Valko-Venäjältä paenneita kulttuuritoimijoita. Olemme etsineet heille mahdollisuuksia tuoda ääntään esille suomalaisessa kulttuurikentässä ja Euroopassa. Olemme auttaneet etsimällä heille mahdollisuuksia saada rahoitusta ja lisää tietoa erilaisista yhteistyövaihtoehdoista Euroopassa. Olemme myös tilanneet sotaa kritisoivien toimijoiden töitä ja pyrimme saamaan näitä suuremmalle yleisölle. Konkreettinen esimerkki tästä on Masjanja-animaation jaksojen tekstittäminen suomeksi. Animaatio on Venäjällä huippusuosittu ja sen kriittinen ote venäläiseen yhteiskuntaan on puhuttanut meitä pitkään. Viime päivinä kaikenlainen neuvontatyö on ollut erittäin ajankohtaista. Haluamme myös neuvoa vastaisuudessakin. Syksylle olemme valmistelemassa verkostoitumistapahtumaa Suomessa oleville kulttuuritoimijoille. Meille on tärkeää, että tänne sodasta johtuen tulleille ihmisille on oikeita mahdollisuuksia työllistyä heidän omalla toimialueellaan – kulttuurityössä.
Huomioimme Ukrainan hädän
Keskusjärjestömme ja paikallisyhdistyksemme ovat tehneet yhteisiä toimia ukrainalaisten auttamiseksi. Olemme keränneet avustusrahaa sekä jäsenmaksutuloistamme että mm. tukikonserttien ja keräysten muodossa. Olemme pakanneet konkreettista avustustavaraa, jäsenemme ovat auttaneet mm. järjestämällä kielikahvilatoimintaa tulijoille, Joensuussa jopa kouluopetusta. Sydämemme sykkii Ukrainalle myös muulloin, maa ja sen kulttuuri olivat tärkeitä meille ennen sotaakin. Kuten myös monet muut maat, joilla on historiallinen tai kielellinen yhteys Venäjään. Meillä ei ole erityistä avustusosaamista, mutta koemme, että voimme tehdä tilanteessa paljon yhdessä toisten toimijoiden, kuten SPR:n kanssa.
Olemme itsekin kärsijän asemassa
Välillä järjestömme työntekijät ja jäsenet ovat kokeneet, että olemme itse saaneet yhden sodan pommeista kuvainnollisesti syliimme. Työmme rajan yli on halvaantunut ja järjestö on vikasietotilassa. Meillä ei ole tällä hetkellä normaaleja toiminnan edellytyksiä Venäjällä, eikä niitä ole ylläpitämällämme Suomen Pietarin instituutilla. Tämä on todellinen harmi, sillä me kaksi muodostamme merkittävän tarttumapinnan Venäjän kansalaisyhteiskuntaan.
Suomi-Venäjä-seura halutaan joissain yhteyksissä nähdä suomettuneisuuden linnakkeena, vaikka järjestömme ei koe olevansa sellainen. Itse olen ollut erittäin yllättynyt siitä, mihin muottiin minut esimerkiksi haluttiin työntää tultuani 2019 valituksi pääsihteeriksi – venäjäfanaattinen hörhö, joka haluaa veljeillä päättäjien kanssa. Suhteeni Venäjään on aina ollut hyvin kriittinen, tosin olen pitänyt tärkeänä edistää yhteistyötä monilla eri tasoilla ja saada ihmisiä tutustumaan maahan sen vikoineen ja hyvine puolineen. Minulle tärkeitä ovat olleet kulttuurivaikuttajat, siis juuri ne, jotka ovat karvat pystyssä oman maansa johtoa kohtaan. Siksi tuntuu lähinnä kohtuuttomalta, että minut halutaan puristaa johonkin YYA-muottiin, jonka en koe koskaan olleen osa minua. On totta, että edustamallani järjestöllä oli YYA-Suomessa merkittävä rooli. Kuitenkin itse olen ollut vaippaikäinen kun sen aikaista toimintaa on järjestetty.
Suomi-Venäjä-seura on mennyt aikaa sitten eteenpäin, toivoisin, että myös sitä koskevat käsitykset. Yhä edelleen meillä toki on ollut rooli mm. Venäjän viranomaisten kanssa tehtävässä työssä, mutta ilman sitä moni hyvä ruohonjuuritason akti jää saavuttamatta. Me toivomme kovasti, että Venäjä ei olisi yhteiskuntana niin hierarkkinen, ettei ensin ylätasolla tarvitsisi kätellä, jotta alatasolla saadaan toimia. Näin pienen hetken olikin, mutta koko 2000-luvun tilanne on taas kiristynyt. Mielestäni ylätason kättelijälläkin on silti tärkeä rooli – viedä viestiä, ettei tätä tasoa tarvittaisi, jos Venäjä sallisi suorat yhteydet. Tätä olen pyrkinyt edistämään koko ajan ja jatkossakin näen sen erittäin tärkeänä tehtävänä. Venäjän on oltava sallivampi ja suvaitsevaisempi, turhaa pönötystä tai krumeluureja, puhumattakaan kansalaistason tarkkailusta ja rajoittamisesta, ei tarvita eikä sallita.
Peruutuksia, känselöintiä
Emme ole ennenkään ollut aina se halutuin kumppani Suomen toimintakentällä, mutta ei meillä ole ollut kontaktien pulaakaan, päinvastoin! Yhä edelleen moni myös ymmärtää työmme oikein, kiitos näille kaikille siitä. Silti samaan aikaan sodan alkamisen jälkeen olemme yhä useammin kohdanneet syrjintää omalla maallamme, Suomessa. Monesti kyse on pelosta, mutta mielestäni sillekään ei pidä antaa edes pikkurilliä.
Meiltä on esimerkiksi peruttu venäläisen nykykirjallisuuden näyttelyitä ja tapahtumia, joissa on nimemme. Voisin sanoa, että nimemme – tai rehellisesti sanoen Venäjä nimessämme – on meille varsin suuri mainehaitta tällä hetkellä. Esimerkiksi nykykirjallisuusnäyttelyämme ei ole haluttu kirjastoihin, vaikka sen kirjailijat ovat sotaa vastaan. Pelättiin ihmisten negatiivisia reaktioita. Paikallisyhdistyksillemme on ehdotettu, että heidän järjestämistään julkisista tapahtumista jätettäisiin heidän nimensä pois, vaikka tapahtumaa itsessään on pidetty arvokkaana ja järjestämisenarvoisena. Jotkut paikalliset eivät ole saaneet avatuksi pankkitiliä, koska nimessä on Venäjä. On myös yhteistyökumppaneita, jotka ovat halunneet tehdä kanssamme työtä, mutta pyytäneet, ettei heidän nimensä vain tule esiin, ettei asiasta tulisi heille mitään seuraamuksia. Tavallaan ihan ymmärrettävää, mutta eikö olisi reilumpaa olla kanssamme toitottamassa, että tämä asia ei Venäjässä toimi ja nousta yhdessä tarkastelemaan asiaa. Me edelleenkään kun emme ole mikään Venäjä-fanien kerho, jotka suuntaavat itään ruusunpunaisin silmälasein. Näissä tilanteissa ei paljon lämmitä se, jonka usein kuulemme peruutustilanteissa viimeiseksi: ” Mutta te teette kyllä hienoa työtä!”
Näkökulma Suomesta ulos
Olen itse antanut viimeisen kolmen kuukauden aikana lehtiin, radioon ja tv:seen haastatteluja Suomen lisäksi todella moneen Euroopan maahan. Kaikissa yhteydenotoissa kantavana voimana on ollut se, että teemme tärkeää työtä EU:n ja Venäjän välisten ihmisten yhteen saattamiseksi tässä vaikeassakin hetkessä. Jäsenemme ovat kiltisti kuljettaneet ympäri Suomea ulkomaista mediaa ja etsineet heille kontakteja rajan taakse. Olemme todellisessa gateway-asemassa ja asiantuntijuuteemme luotetaan. Kansainvälinen media kysyy ja keskustelee kanssamme Venäjän kulttuurikentästä ja sen tilasta. Toivoisin, että Suomen sisäisesti voisi useammin olla myös näin. Toivoisin, että saisimme koottua entistä suuremman asiantuntijoiden ja osaajien joukon mukaan työhömme pusertamaan rikki muuria, jonka Venäjä on luonut järjettömällä lainsäädännöllään ja propagandallaan. Me teemme sitä työtä jo nyt, mutta yhdessä olisimme vahvempia. Me haluaisimme, että Venäjä kehittyy, mutta sen täytyy tehdä muutostyönsä itse. Demokratia on osoittautunut hankalaksi vientituotteeksi. Demokratian asialla olevien venäläisten kanssa kannattaa kuitenkin pitää yhteyttää, sillä he ovat tulevan Venäjän toivo.