Rajaseudun Matkaajat ry järjesti 7.3. koko perheen pilkkitapahtuman Parikkalassa Koitsanlahden kylällä Simpelejärven rannalla. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, kevät tuli aikaisin monen viikon pakkasjakson jälkeen, olikin mainio ulkoilusää.
Grillikatoksessa keitettiin nokipannukahvia ja grillattiin makkaraa.
Kodan kamiinassa paloi tuli, sen lämmössä voi lämmitellä halutessaan.
Rantasauna on käytettävissä vain kesäaikaan.
Jään pettämistä ei tarvinnut pelätä, sitä oli noin 40 cm, lähes kairan kierteiden verran. Mutta keväisen lämpimät päivät olivat sulattaneet vettä jään päälle ja sen kuorrutuksena oli kohvakerros, joka ei ihan kantanut ihmistä. Niinpä kävely jäällä oli melko raskasta ja tarvittiin kunnolliset kumisaappaat.
Tapahtumaan osallistui 23 henkilöä, joista 6 lapsia.
Pilkkikilpailun naisten sarjassa oli 2 osallistujaa, kumpikin jäi ilman saalista.
Miesten sarjassa kalaonnea koitti 7 miestä, joista vain 2 sai saalista;
1. Erkki Kurronen 15 ahventa, yht. 600 g
2. Martti Hiveli 1 ahven, 60 g
Lasten sarjassa 6 osallistujaa, voittaja Antero Kargu sai yhden ahvenen, 100 g.
Sarjojen voittajat saivat palkinnoksi lahjakortit, kakkonen lasinpesunestettä tuulilasin puhdistukseen kuraisille teille. Lisäksi kaikki lapset saivat keksipaketin ja karkkipussin.
Seuraava päivä oli Kansainvälinen Naistenpäivä, sen kunniaksi yhdistyksen varapuheenjohtaja ojensi puheenjohtajalle, sihteerille ja muille tapahtumaan osallistuneille naisille itsetehdyn paperiruusun ja kauniin runon.
Teksti: Sirkku Hiveli
Kuvat: Sirkku Hiveli, Martti Hiveli, Anu Harmanen, Minna Väistö





