Baikal on maailman syvin järvi, maailman suurin makean veden järvi ja on varmasti sekä alueella asuvien että koko Venäjän ylpeyden kohde. Baikal sijoittuu Burjatian tasavaltaan ja Irkutskin alueelle. Sen suurin syvyys on noin 1 620 metriä ja enemmistö siinä elävistä kasvi- ja eläinlajeista ovat kotoperäisiä.
Joka vuosi sekä kesällä että talvella monista kaupungeista ja maista tulee turisteja tutustumaan yhteen maailman vanhimmista järvistä, jonka luonto on rikas ja ainutlaatuinen. Väitetään, että Baikalilla on oma taikavoimainen energiansa, joka kiehtoo ihmisiä. Järven ympäristössä sijaitsee paljon kaikenlaisia leirintäalueita ja matkailukeskuksia JA sinne järjestetäänkin erilaisia retkiä turisteille.
Kerran tein vaimoni kanssa päiväretken kotikaupungistani Angarskista Listvjankan kylään, joka on lähimpiä ja suosittuja paikkoja Baikalin rannalla. Sellainen matka on hyvä, kun haluaa tutustua kaikkiin tärkeimpiin paikallisnähtävyyksiin lyhyessä ajassa. Mahduimme kaikki pikkubussiin ja lähdimme valloittamaan Baikalin.
Ensimmäisenä pysäkkinä oli Irkutskin ja Baikalin välissä sijaitseva Taltsyn museokylä. Angaran rannalle perustetussa museossa näimme kymmeniä muinaisia puurakennuksia, jotka kertoivat Siperian kylien elämästä 1600–1800-luvuilla. Sieltä löytyivät vanha kirkko, lastenkoulu, piirin hallintotalo, asuintaloja ja jopa muinainen siperialainen sauna eli banja. Se paikka ehdottomasti jäi mieleeni, kun näin omin silmin ne historialliset muistomerkit ja kuvittelin, miten hankalaa ja samalla yksinkertaista ihmisten elämä oli silloin. Ostimme Taltsysta matkamuistot ja jatkoimme matkaamme.
Seuraavana nousimme vuoren huipulle, jota alueella sanotaan Tčerskin huipuksi. Kun pääsee sinne vaijerihissillä, vuorelta avautuu järven ihana, laaja näköala. Huipulta näkee, kuinka Baikalin kimaltavia aaltoja ulottuu tuhansien kilometrien alalle ja liittyy yhteen horisontin kanssa.
Lähestyessämme Listvjankaan vierailimme myös Baikalin limnologisessa akvaariossa, jossa voi perehtyä järven kasvistoon ja eläimistöön. Siellä ollessani ohi uivien kalojen ja eläinten parissa käsitin, kuinka monimuotoinen ja todella rikas Baikalin luonto on. Minusta museon parhaina nähtävyyksinä olivat suloiset ja ketterät norpat, jotka uivat edestakaisin ja pysähtyivät joskus vain katsoaksensa lumottuja ihmisiä. Baikalin norppa eli baikalinhylje on yksi hyljelajeista, jota tavataan ainoastaan Baikaljärvessä.
Vihdoinkin saavuimme Listvjankaan. Aika ja hyvä sijainti ihan Baikalin rannalla ja vain 66 km Irkutskista ovat tehneet pienestä kylästä suositun matkailukeskuksen. Tänne ilmestyy jatkuvasti uusia taloja, hotelleja ja erilaisia elämyskohteita. Kesällä Listvjankassa kuulee usein ulkomaisia kieliä ja näkee turisteille järjestäviä markkinoita, joilla myydään muun muassa Baikalin herkkuja. Yksi niiden suosituimmista on Baikalin kotoperäinen herkkukala omulsiika. Turistit tykkäävät myös käydä Listvjankan akvaariossa katsomassa norppien temppuja. Meillä oli mukavaa syödä paikallisia piirakoita ja viihtyä rannalla katsomassa järven aaltoja. Ei ole ihme, että Baikalia usein kutsutaan myös mereksi.
Listvjankassa voi nähdä kauniilla ilmalla 1 – 1,5 m vedestä esiin pistävän kuuluisan Šaman-kiven. Se on kallio, joka sijoittuu Baikalin ja Angaran-joen väliin eli Angaran alkulähteille. Vanhan legendan mukaan Baikal-isä halusi antaa Angara-tyttärensä vaimoksi Irkut-soturille (yksi Angaran sivujoista). Mutta neiti Angara oli rakastunut toiseen urhoon, Jeniseihin (yksi suurista Siperian joista) ja karkasi sen luokse. Suuttunut Baikal-isä heitti tyttärensä perään valtavan kallion, jota nykyisin nimitetään Šaman-kiveksi. Tämä tarina alkaa näyttää totuudenmukaiselta, kun miettii, että Baikaljärveen laskee yli 330 jokea ja sen ainoa laskujoki on Angara, joka yhtyy Jeniseihin.
Huhut Baikalin omasta energiasta kuulostavat uskomattomilta. On kuitenkin totta, että käytyään järvellä vaikkapa vain kerran ja tutustuttuaan sen ihmeelliseen maailmaan haluaa välttämättä palata sinne monta kertaa uudestaan.
Mikhail Kharinskii
Puolitoista vuotta Tampereella asunut angarskilainen