Pietarin Suomenkielinen teatteri on esittänyt Yrjö Heilalan (1882–1951) näytelmää Pullanpyörittäjien kokous (1905) jo kuudesti. Poliittisesti haastavina aikoina tällainen kulttuuriteko on kaunis ja jalo ele, jolla pyritään säilyttämään historiallisesti muodostuneita teatteriyhteyksiä kahden kansan välillä. Kulttuurisiltojen rakentaminen on vuonna 2023 perustetun Pietarin Suomenkielisen teatterin missio.
Teatteri toimii itsenäisesti ilman valtion rahoitusta. Osallistujia yhdistää innostus ja usko kulttuuriseen
vuoropuheluun ja Pietarin monikielisen kulttuurin säilyttämiseen. Omaa näyttämöä ei vielä ole, mutta esityksiä järjestetään eri puolilla Pietaria ja festivaaleilla. Esimerkiksi Viipurissa ”Pullanpyörittäjiä”
esitettiin menestyksellä Alvar Aallon kirjastossa.
Suomenkielisen teatterin historia ja uusi alku
Suomenkielinen teatteri sai alueella virallisen aseman Neuvostoliiton aikana vuonna 1921, ja vuodesta 1926 se toimi valtionlaitoksena. Silloinen Leningradin suomalainen teatteri esiintyi omalla näyttämöllään sekä Leningradin alueella, jossa asui merkittävä määrä inkerinsuomalaisia.
Leningradin valtiollinen suomalainen teatteri toimi vuoteen 1937 asti. Viimeinen näytelmä oli Molièren
Tartuffe, ohjaajanaan Hans Tammi. Esitys sai ylistäviä arvosteluja, mutta ohjaaja ja 12 näyttelijää pidätettiin ja teloitettiin aikakaudelle tyypillisesti vakoilusta ja Neuvostoliiton kunnian loukkaamisesta syytettyinä. Siihen katkesi sen hetkisen teatterin tarina.
Vuonna 2023 ohjaaja Seppo Kantervo (pitkäaikainen Karjalan Kansallisen
teatterin taiteellinen johtaja), näyttelijä-filologi Olga Milovidova ja teatterituottaja Pavel Smirnov päättivät perustaa uudelleen suomenkielisen teatterin Pietariin. He houkuttelivat mukaan ammattinäyttelijöitä, jotka halusivat haastaa itsensä näyttelemällä kielellä, jota eivät osanneet.
Helmikuussa 2023 järjestettiin kieli- ja teatterilaboratorio, johon osallistui 17 asiasta kiinnostunutta näyttelijää. He tutustuivat suomen perusteisiin ja harjoittelivat suomenkielistä näyttämöpuhetta.
Näyttelijät eivät osaa suomea, mutta he tuntevat kielen kehossaan. Pietarin Suomenkielinen teatteri on
pieni, mutta innokas kollektiivi, joka tutkii esityksissään suomalaisia näytelmiä ja käsittelee kansoille yhteisiä ihmisyyden kysymyksiä. Kuten Olga Milovidova on sanonut: Kulttuurissa ei ole kyse valtioiden rajoista, vaan yhteyksistä. Jokainen uusi esitys on panos kansojen välisen ymmärryksen lisäämiseen ja Pietarin monikielisen kulttuurin säilyttämiseen.
Arvokas kokoelma
Teatteri tutkii myös näytelmiä, joita säilytetään Teatterikirjaston suomalaisten sensuroitujen näytelmien
historiallisessa kokoelmassa. Siihen kuuluu 400 tekstiä: osa painettuja, osa käsinkirjoitettuja. Lähes puolet (191 kpl) on suomalaisia näytelmiä. Näistä 179:lle myönnettiin aikoinaan esityslupa, osa sallittiin muokkauksin. Kokoelmassa on muun muassa Minna Canthin, Aleksis Kiven ja Martti Wuoren teoksia.
Kahdelle yhdestätoista Wuoren näytelmästä ei koskaan annettu esityslupaa. Loppuosa kokoelmasta on käännöksiä klassikoista, kuten Shakespearea ja Molièrea sekä venäläisten kirjoittajien näytelmiä suomennettuina. Näytelmä Pullanpyörittäjien kokous valittiin tästä kokoelmasta. Sen käänsi ensimmäistä kertaa venäjäksi Moskovan valtionyliopiston (MGU) professori Nadežda Brattšikova
vuonna 2023. Esityksen Pietarin näyttämöille ohjasi Aleksandr Savtšuk, suomen kielen ohjaajana
toimi Olga Milovidova. Näytelmä esitetään suomeksi venäjänkielisin tekstityksin.
Pullanpyörittäjien kokous syntyi vuoden 1905 yleislakon aikaan ja avaa suomalaisen perheen arkea,
jossa naisella on vahva rooli. Taustalla käsitellään kuitenkin ajan sosiaalisia ongelmia, kuten leipurien
epärehellisyyttä ja yhteiskuntaluokkien ristiriitoja. Näytelmä on kieleltään mehukas farssi. Dialogi
perustuu leivontaan liittyviin sanaleikkeihin, joita käytetään yhteiskunnallisissa yhteyksissä. Hahmot
ovat suoria, havainnoivia ja kansanhuumoria pursuavia, muistuttaen paikoin Molièren ja Gogolin komedioiden hahmoja. Heilala antoi hahmoilleen ammattia ja kansallisuutta kuvaavat nimet.
Näyttelijät ovat luoneet hahmoista eläviä, todentuntuisia ja kiinnostavia, vaikka suurin osa näyttelijöistä ei osaa suomea. He selviytyvät oopperalaulajien opein – opettelemalla vieraskieliset
repliikit ulkoa.
Muita Pietarin suomenkielisen teatterin näytelmiä:
• Äänettömyys (Seppo Kantervo, ensi-ilta 2023), draama
• Setä (Samuli Suomalainen (1850-1907), ensi-ilta 2023), vaudeville-viihdeteatteri
• Rakas Johannes, (Juhani Konkan (1904–1970) romaanin Pietarin valot
pohjalta, ensi-ilta 2024), draama. Rakas Johannes -esityksessä oli paikalla myös niiden jälkeläisiä, joiden todellista dramaattista elämäntarinaa kerrottiin lavalla. Näytelmät, jotka käsittelevät suomalaisugrilaisten kansojen historiaa, auttavat ymmärtämään kielellistä ja historiallista sukulaisuutta syvemmin.
• Tulevia tuotantoja ovat Martti Wuoren komedia Naimakauppa (1895) sekä draama Inkerinmaan kohtalosta vuosina 1860–1863. Jälkimmäinen kiellettiin aikoinaan Venäjän keisarillisen teatterin sensuurin toimesta. Tulossa on myös ensi-ilta Kirsi Kunnaksen runoihin perustuen.
Pullanpyörittäjien kokous, roolihahmot:
• Mestari Rinkeli: Herkkä, hieman epävarma ja kaikesta huolta kantava.
• Mestari Kakku: Vanha mestari, jonka pitäisi väistyä nuorempien tieltä, mutta luonne ei salli. Kakkua kuunnellaan kunnioituksesta ja menneiden ansioiden vuoksi.
• Kakun sihteeri Keksi: Järjestelmällinen, tunnollinen ja pomonsa tunteva unelmasihteeri. Ulkonäkö alleviivaa asiantuntemusta ja kykyä pelata ”työpaikkapelejä”. Rooli on ohjaajan oma lisäys.
• Apulaismestari Nälkälä: Kakun ja Keksin vastavoima, entinen Rinkelin oppilas. Aina nälässä ja mutustelee jatkuvasti. Röyhkeä ja pystyvä, jolla on mahdollisuudet piakkoin tulla mestariksi.
• Apulaismestari Pullanen: Kokouksen musta hevonen. Pyrkii olemaan omatunnon ääni, mutta omatunto kuitenkin hukkuu riehakkuuden alle.
• Apulaismestari Leipälä: Rauhallinen yksinkertaisuus ja palo pakottaa ensisekunneista asti tuntemaan sympatiaa. Haluaa muuttaa maailmaa ja uskoo sen olevan mahdollista. Mutta piintyneistä tavoista on vaikea päästä eroon. Kuitenkin suomenkielisen teatterin kollektiivi uskoo, että taide muuttaa pikkuhiljaa
maailmaa.
Julkaistu Venäjän Aika-lehdessä 2/25
Teksti: Nadezhda Tsenina, käännös Riku Savonen
Kuvat: Teatterin arkisto
