Siperian radan varrella lähellä Omskin kaupunkia, syrjäisen Ljubinskajan aseman sivuraiteella seisoi illalla 29.6.1918 erityisen tarkasti vartioitu erikoisjuna. Ykkösluokan vaunussa istuivat Venäjänmaan entinen tsaari Nikolai Aleksandrovitš Romanov, hänen saksalaissyntyinen vaimonsa Aleksandra, tyttäret Olga 22, Tatjana 21, Maria 19, Anastasia 17 sekä nuorin, verenvuototautia sairastava 14-vuotias kruununperillinen (tsarevits) Aleksei.
Menetettyään kaikki etuoikeutensa perhe eli vankeudessa ja odotti oikeudenkäyntiä tai maasta-karkoitusta. Junan lähestyessä Jekaterinburgia Nikolai totesi: – Lähtisin minne tahansa, paitsi Uralille.
Hän oli viettänyt perheineen jo vuoden kotiarestissa, ensin Aleksanterinpalatsissa Tsarskoje Selossa ja viimeksi Tobolskin kaupungissa Länsi-Siperiassa. Nikolain lähipiiri tiesi, että tsaari oli viimeisellä matkallaan, vaikkei hän itse ollut asiasta selvillä eikä olisi pystynyt edes kuvittelemaan tulevien tapahtumien hirvittävyyttä.
Ipatjevin talo karkotuspaikaksi
Kaksi päivä
ä ennen tsaariperheen saapumista oli uusi bolševikkivaltainen kaupunginvaltuusto ottanut käyttöönsä insinööri Nikolai Ipatjevin talon Romanovien uudeksi internointipaikaksi. Rakennuksen ympärille rakennettiin puinen paaluaita, mikä teki siitä vankilan eristämällä sen muusta kaupungista.
Romanovien saapuessa Jekaterinburgiin bolševikit määräsivät, että palvelijoiden täytyi siitä lähtien puhutella keisarillisia etunimillä eikä arvonimillä, mihin palveluskunnan oli vaikea sopeutua. Tsaaritar valitteli usein ja katkerasti heidän seurueensa supistamista, mutta ihmettelen, olisiko ahtaisiin tiloihin edes voinut majoittua enempää palvelijoita. Keisarillisten käytössä oli nyt vain viisi huonetta, kun Tobolskissa niitä oli ollut 18. Ipatjevin talo purettiin vuonna 1977 ja paikalle rakennettiin vuonna 2003 ”Kirkko veren päällä”, joka on nykyisin pyhiinvaelluskohde ja turistinähtävyys.
Usko säilyi loppuun asti
Tsaaritar Aleksandra kehotti puolisoaan ja ystäviään aina luottamaan kansaan, sillä hän uskoi, että Venäjällä on vielä toivoa kaikista sen synneistä ja kauheuksista huolimatta. Aleksandralla oli syntynyt hallitsijakaudella ja myöhemmin karkotuksessa eristetyissä oloissa vakaa uskomus Venäjästä, jonka lojaali ja hurskas tavallinen kansa pysyi uskollisena hänelle ja Nikolaille. Todellisuudessa Venäjä oli paljon monimutkaisempi ja ristiriitaisempi, eikä tsaariperheen ihannoimaa Venäjää koskaan ollut olemassakaan.
Tsaariperheen neljä tytärtä istuivat varmaankin monesti tuijottamassa Ipatjevin talon pimennettyjä ikkunoita ja toivoivat, että saisivat vielä nähdä niiden takana avautuvan maailman. Ehkä he ihmettelivät, aivan kuin Tšehovin kolme sisarta, joilla oli edessään epävarma tulevaisuus takapajulassa: ”Miksi oikein elämme? Miksi kärsimme? Kunpa vain saisimme tietää sen…”
Hiljaisuus oli laskeutumassa eristetyn tsaariperheen ylle ja ruuvia kiristettiin yhä tiukemmalle. Jekaterinburgin kesäisten puutarhojen tuoksu oli niitä harvoja nautintoja, joita tsaarille enää jäi ulkoilutuokioiden lyhentämisen jälkeen; se oli kuin tuulahdus kuumista kesistä Livadin palatsissa Krimillä. Kukkien tuoksu, auringon lämpö ja kävely olivat Nikolaille perheen ohella kaikkein tärkeimpiä asioita. Mutta tällä hetkellä ei edes kauniista ilmasta ollut enää lohtua: aika oli pysähtynyt Ipatjevin talossa.
Uuden Tihvinän luostarin uskolliset nunnat toimittivat ruokaa Ipatjevin talolle Romanovien perheelle. Heitä ei kertaakaan päästetty sisälle taloon, vaan heidän oli luovutettava tavarat komendantille etuovella. Vaikka se olikin nunnille pelottava kokemus, he eivät halunneet hylätä tsaariaan. Komendantti vei yleensä leijonanosan ruokatarpeista ja jakeli niitä suosikkivartijoilleen.
Eräänä aamuna saapui kolme työmiestä asentamaan järeitä rautakaltereita asunnon ainoaan avauttavaan ikkunaan, tsaariperheen käytössä olevaan kulmahuoneeseen. Se näytti taas uudelta merkiltä kurin kiristymisestä. Ipatjevin talon vartijat reagoivat koko ajan herkemmin Romanovien kaikkiin yrityksiin antaa elonmerkkejä ulkomaailmalle. Vaikka rakennus vaikuttikin valloittamattomalta, riskinä oli edelleen hyökkäys tai jopa pelastusoperaatio.
Romanovien ja Venäjän romahtaminen
Tsaariperheen odottaessa lopullista päätöstä kohtalostaan, Venäjän infrastruktuuri oli jo luhistumaisillaan. Tehtaita oli suljettu raaka-ainepulan vuoksi. Kaupat olivat kiinni ja kaupunkien ruokahuolto ajautunut kriisiin. Rautatieverkosto oli rapistunut, luotto mennyttä, ja kaiken huipuksi saksalaiset miehittivät suurta osaa Venäjän alueesta Baltiassa ja Ukrainassa. Polttopuuta, sähköä, kaasua ja lamppuöljyä ei enää ollut ja kynttilätkin olivat loppumassa.
Ulkomailla puhuttiin yhä tsaariperheen mahdollisesta maanpakolaisuudesta. Kesäkuun lopulla Venäjältä palannut toimittaja oli kuullut, että Nikolaita ei vietäisi oikeuteen, vaan hänet karkotettaisiin Venäjältä. Entisen tsaarin maine oli jo mennyttä Venäjällä, eikä kukaan uskonut enää hänen palaavan valtaistuimelle. Puhetta oikeudenkäynnistä jatkettiin ehkä hämäyksen vuoksi.
Huhujen ja vastahuhujen vilskeessä kaikki jäivät epätietoisuuden varaan sillä välin, kun Sverdlov ja Uralin alueen sotakomissaari Golostsokin jatkoivat keskenään selkeän lopullisen toimintasuunnitelman hiomista Romanovien kohtalosta.
Romanovien perusteellinen hävittäminen, tsaarivallan ja kaikkien arvojen murskaaminen, olivat keskeisellä sijalla Leninin ohjelmassa, jonka päämäärä oli puhdistaa Venäjä kaikesta, mikä liittyi vanhaan järjestelmään. Mitään kirjallista todistusaineistoa siitä, että komentoketju olisi johtanut suoraan Leniniin, ja että hän kantaisi lopullisen vastuun Romanovien kohtalosta, ei alun pitäenkään laadittu, tai sitten se kätkettiin taitavasti. Näyttää siltä, että Leninin osuutta Romanovien lopulliseen kohtaloon olisi silotettu kaikissa asiakirjoissa. Lenin halusi pitää tsaarin elossa niin kauan, kuin hänestä olisi poliittista hyötyä. Nikolai oli pitänyt päiväkirjaa 36 vuoden ajan lähes keskeytyksettä. Oltuaan lähes yksitoista viikkoa vangittuna Jekaterinburgissa Nikolai teki viimeisen kirjallisen merkintänsä päiväkirjaansa.
Kaikki toivo oli mennyttä
Kello oli puoli kaksi aamuyöllä 17.7.1918. Ipatjevin talo täyttäisi pian sen erityistarkoituksen, jota varten se oli takavarikoitu. Tsaariperhe herätettiin ja heitä kehotettiin siirtymään kellarikerrokseen.
Kuorma-auto, jolla ruumiit kuljetettaisiin pois, seisoi viimein talon edessä moottori huristen. Ampujat alkoivat kerääntyä kellarihuoneen oven taakse. Oli aivan hiljaista, ikkunaruudut vain helisivät moottorin jyskeestä. Ovi avautui ja teloitusryhmä astui huoneeseen.
– Tässä me kaikki nyt olemme, Nikolai sanoi. Hän luuli, että kuorma-auto oli tullut viemään heidät turvaan. Komendantti astui uhreja kohti heilutellen paperia uhkaavasti kädessään. Viimeinkin oli tullut komendantin vuoro tehdä historiaa.
Hän korotti ääntään ja luki paperista mahtipontisesti, katsoen Nikolaita samalla suoraan silmiin:
– Uralin alueneuvoston puhemiehistö on tuominnut teidät ammuttaviksi.
Kun ammunta vihdoin päättyi, miehet hoippuivat kellarihuoneesta ulos pihalle haukkaamaan yön viileää ilmaa täristen ja sekavassa tilassa, jotkut heistä antoivat ylen. Romanovien ja heidän palvelijoidensa tappaminen oli vaatinut 20 minuutin raivoisan uurastuksen. Ammattimaiset tarkka-ampujat olisivat suoriutuneet samasta tehtävästä 30 sekunnissa.
Paikalla, jonne tsaariperhe haudattiin Koptjakin metsässä, kukkii aina heinäkuussa valtaisa määrä valkoisia korkeita liljoja 17.7.1918 tehtyjen murhien vuosipäivän kunniaksi. Lähistölle on myös rakennettu sadunomainen rakennusryhmä – seitsemän maalauksellista venäläistyylistä puukirkkoa, jotka on rakennettu mäntylaudoista ilman nauloja. Kultakupoliset ja vihreäkattoiset värikkäät kirkot ovat henkilökohtainen pyhäkkö jokaiselle tsaariperheen jäsenelle.
Tsaariperhe siirrettiin Neuvostoliiton hajottua Pietariin ja haudattiin Pietari-Paavalin tuomikirkkoon, jossa lepäävät kaikki Venäjän tsaarit. Hautajaisiin osallistui myös silloinen Venäjän presidentti Boris Jeltsin.
Jekaterinburgin kaupunki
Kaupunki sai nimensä vuonna 1723 Pietari Suuren toisen vaimon, Katariinan, mukaan. Nimi muutettiin myöhemmin Sverdlovskiksi Neuvostoliiton keskuskomitean puheenjohtajan ja Leninin oikean käden mukaan. Neuvostoliiton hajottua vanha nimi Jekaterinburg otettiin jälleen käyttöön.
Kaupunki sijaitsee keskellä Aasiaa, Uralin itärinteellä. Asukkaita on 1 350 000 ja se on Venäjän neljänneksi suurin kaupunki. Jekaterinburg on Uralin merkittävimpiä teollisuuskeskuksia. Kaupungissa on metalli-, kemian-, paperi-, kivi-, kone-, elintarvike- ym. teollisuutta. Lisäksi kaupungissa jalostetaan jalokiviä ja kaupungin läheisyydessä kaivetaan kultaa ja fosforiittia. Merkittävin teollisuusyritys on Euroopan suurimpiin kaivos-, metallinjalostus- sekä öljy- ja kaasuteollisuuden koneita valmistaviin tehtaisiin kuuluva Uralmaš.
Anja Tuomisto
Tampereen osasto
Lähde ja kuvat:
Helen Rappaport: Jekaterinburg Romanovien viimeiset päivät, Helsinki-kirjat 2011.
Wikipedia
