Venäläiset teatteritekijät etsivät paikkaansa Euroopassa
Venäjältä lähteneet kulttuuriammattilaiset ovat vaikeassa tilanteessa. Kaikki Venäjään liittyvä herättää usein ärtymystä, torjuntaa, jopa inhoa. Jopa avarakatseisilla on hankaluuksia hahmottaa, mikä on kunkin ohjaajan, näyttelijän tai muusikon suhtautuminen sotaan.
Teksti: Valeri Klepkin ja Riku Savonen
Kuvat: Helsinki 98 – työryhmän arkisto, Mihail Durnenkovin arkisto, Anna Forsstedt
Laajemmat haastattelut:
Pavel Semchenko
Mihail Durnenkov
Mitä on muuttunut, kun Venäjän laajamittaisen hyökkäyssodan alusta Ukrainassa on kulunut yli kolme ja puoli vuotta? Jututimme lavastaja, ohjaaja ja näyttelijä Pavel Semchenkoa sekä dramaturgi ja opettaja Mihail Durnenkovia.
Pavel tavattiin Helsinki 98 – näyttämöllä Vuosaaressa, Mihail taas Rauhan Asemalla Pasilassa. Molemmat saapuivat Suomeen vuonna 2022 ja ovat pystyneet jatkamaan teatterityötä, vaikka helppoa se ei aina olekaan.
Nykyteatterin värit
Pavel Semchenko toimii aktiivisesti Helsinki 98 –työryhmässä, joka tutkii, mitä taide voi olla 24.2.2022 jälkeen. Teemoina on Neuvostoliitto ja Venäjä.
Syksyllä 2025 Vuosaaren näyttämöllä esitettiin huippusuosittu Svetlana Aleksijevitš -trilogia, joka perustuu valkovenäläisen Nobel-kirjailijan dokumentaarisiin teoksiin. Trilogiaan kuuluu Neuvostoihmisen loppu (2023), Sinkkipojat (2024) ja Tšernobylin rukous (2025).
Ennen sotaa Semchenkon teatteri oli visuaalista, lähes sanattomuutta. Suomessa hän ja työryhmä kuitenkin tekevät teatteria Aleksijevitšin vakavan, tiheän ja journalistisen materiaalin pohjalta.
Sodan alkaessa Semchenkosta tuntui, että hän menetti värien tajun. Aleksijevitšin estetiikka onkin harmautta, jota huokuu lavasteiden betonista, seinistä ja tuoleista.
Nyt teatterilla menee ranskalaisen surrealistin Roland Taporin Talvi pöydän alla -näytelmä, joka kertoo emigranteista. Minskiläislähtöisen Uladzimir Usakoun ohjauksen ensi-ilta oli 19.11.
Tämän jälkeen tulossa on 10.12. Pavel Semchenkon ensiohjaus Suomessa. Tohtori J. Faustin kuolemansa jälkeen laatima omakohtainen partituuri perustuu Maksim Isajevin käsikirjoitukseen. Sekä kirjailija että Faust-teema ovat Semchenkolle tuttuja jo Pietarista. Maksim Isajev ja Pavel Semchenko perustivat aikoinaan yhdessä AKHE teatterin. Maaliskuussa 2022 Semchenko pakeni Suomeen ja Isajev Ranskaan, pieneen Trouville-sur-Merin kaupunkiin.
Keväällä 2026 ensi-illan saa Varlam Šalamovin Kolyman kertomukset sekä kokonaan tekoälyn avulla tehty Simulacrum 24.2.2022 – a play by AI. Se näyttää mitä tekoäly kertoo Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan.
Alla julisteita tuotannoista, joissa Semchenko tai Durnenkov ovat olleet mukana. Tiet ovat ristenneetkin, esimerkiksi Lappeenrannan kaupunginteatterin Ennusmerkkejä-näytelmässä.
Osana eurooppalaista teatteriyhteisöä
Näkymät ovat venäläisille teatterintekijöille Euroopassa erilaisia. Mihail Durnenkov tekee venäjänkielisiä kiertue-esityksiä eri maissa, mutta pyrkii tekemään esityksiä myös suomeksi, ruotsiksi, saksaksi.
Hän on ollut mukana jo neljä tuotannossa Suomessa, viimeisimpänä Svenska Teaternissa ruotsinkielisessä Divassa. Uudet näytelmät riippuvat apurahoista. Taiteentekijät ovat kuitenkin kokeneita pinnalla pysyttelyssä.
– Me, nykyteatterin tekijät, emme koskaan pitäneet itseämme ”venäläisenä taiteena”. Olimme osa eurooppalaista taidetta, vaihdoimme esityksiä, osallistuimme festivaaleihin. Meidän ei tarvinnut selittää, ettemme ole ”balalaikkoja”. Yleisö ymmärtää hyvin.
Durnenkov myös opettaa lapsille käsikirjoitusten ja lyhytelokuvien tekoa. Tunnit pidetään venäjäksi, mutta oppilaita rohkaistaan kuvaamaan englanniksi, jotta töitä voi näyttää laajemmin. Oppilaina on sekä venäläisiä että ukrainalaisia nuoria.
Oikealla: Mihail Durnenkov ja Kubrick-mäyräkoira keskustelemassa ArtMasterFesteillä elokuussa 2025.
Kuvassa vasemmalta ArtMasterin taiteellinen
johtaja Kira Mirutenko, näyttelijä Valentina Gorodiskaya, Durnenkov ja näyttelijä Vladimir
Kazantsev.
Kuva: Anna Forsstedt
Lähteneet ja vaienneet
Vuoden 2022 jälkeen Venäjältä lähtivät ne taiteentekijät, jotka eivät voineet vaieta. Oli toki myös sotaa tukevia kulttuurintekijöitä. Useimmat kuitenkin vaikenivat, joukossaan paljon sodanvastaisia ihmisiä. Pitäisikö heidän puhua?
Sekä Pavel Semchenkon että Mihail Durnenkovin mielestä jokainen yksilö on oman etiikkansa tuomari. Kaikilla on erilaiset olosuhteet ja mahdollisuudet. Myös lähteneiden joukossa on eri motiiveja. Yleispätevää sääntöä ei ole.
Kaikille valinta ei ollut vapaaehtoinen. Noin kuukausi sodan alusta riippumattomiin, ei-valtiollisiin teattereihin tuli lomake, jossa luki, ettei saa olla mitään lausuntoja sotaa, Venäjän armeijaa, presidenttiä tai hallitusta vastaan.
Semchenkon AKHE-teatterin johtajallekin sanottiin: ”Jos ette allekirjoita, me tulemme perässänne.” Lisäksi AKHE toimi teollisuusalueella. Tehtaan johtaja kertoi, että siellä on ”strategista tuotantoa” ja tila pitää tyhjentää.
– Jouduimme valitsemaan: Joko kävellä ympyrää oman neljän seinän sisällä, säilyttäen pieni underground-matkalaukku ja tehden ei-mitään, tai kävellä ympyrää neljän seinän sisällä vankilassa. Tai lähteä.
Semchenko ja Durnenkov saivat apua Artists at Risk –järjestöltä lähtöönsä Venäjältä. Järjestö on auttanut myös kotoutumisessa, sieltä esimerkiksi Semchenko sai ehdotuksen osallistua Helsinki 98 – teatterin produktioihin.
Canceloidaanko venäläistä kulttuuria?
Venäjän hyökättyä Ukrainaan Suomessakin venäläiseen kulttuuriin on suhtauduttu kriittisesti. Ensishokin jälkeen yhteiskunta on pikkuhiljaa oppinut erottamaan hallinnon ja kulttuurin. Silti monille ”venäläinen” merkitsee edelleen aggressiota.
Durnenkov myöntää, että lähtökohta on eri venäläisestä taustasta tulevalle ja eurooppalaiselle tekijälle. Eurooppalaisen teatterin taiteellinen johtaja, joka harkitsee venäläisen kirjailijan teosta, joutuu arvioimaan riskit: Protestoivatko ukrainalaiset, tulkitaanko esitys myrkylliseksi? Asiassa kulkee sanaton, mutta olemassa oleva raja.
Durnenkov ei ole henkilökohtaisesti kokenut cancelointia – tai ”peruutusta”, kuten venäjäksi sanotaan (отмена). Euroopassa häntä on auttanut selkeä julkinen kannanotto sotaa vastaan alusta alkaen. Lisäksi yhteistyötä oli jo valmiiksi. Siellä, missä Durnenkovia ei tunnettu, hän on vain ”vielä yksi venäläinen”.
– Äskettäin ohjaaja Juri Butusov kuoli traagisesti. Yksi parhaista, mutta ulkomailla hän jäi ilman työtä ja tarpeettomaksi, koska kukaan ei tuntenut häntä eikä ollut valmis työskentelemään hänen kanssaan.
Durnenkov on taiteiljoiden cancelointia vastaan. Jos ihminen on lähtenyt maasta eikä tue hallintoa, häntä ei saisi tuomita kansallisuutensa perusteella. Sama koskee myös esimerkiksi israelilaisia, palestiinalaisia ja syyrialaisia.
Asia on toinen kapellimestari Valeri Gergijevin tapauksessa, joka on tukenut avoimesti Putinin hallintoa.
– Jos hän tulee Eurooppaan, hänen pitäisi ottaa kantaa sotaan. Jos ei halua, pysyköön politiikassaan kotonaan.
”Venäjä” aiheuttaa ristiriitaisia tuntemuksia myös taiteilijoissa itsessään. Helsinki 98 – teatterin valkovenäläinen ohjaaja Uladzimir Ushakou kieltäytyi Venäjän Aika–lehden haastattelusta lehden nimen takia.
Saman teatterin Pavel Semchenko taas suostui haastatteluun, koska uskoo jokaisella julkisella sanalla olevan merkitystä.
Suomalaiset yleisönä
Riippumaton teatteri selviää katsojien kiinnostuksen avulla. Helsinki 98 –ryhmän esityksissä on yleisönä suomalaisia, venäjänkielisiä maahanmuuttajia ja nuoria. On syntynyt aito kiinnostus.
Semchenkolle myönnettiin vuonna 2023 Säde-palkinto Neuvostoihmisen lopun videosuunnittelusta. Tunnustus on tärkeää, sillä kaikki näytelmässä koottiin kirjaimellisesti nollasta.
Kuva yllä: Pavel Semchenko lavastaa ja visualisoi teatteriesityksiä, mikä näkyy hyvin myös hänen omakuvassaan. Kuvapari oli ehdolla joulukuussa ensi-iltaan tulevaan Faust-näytelmään. Lopulta siihen kuitenkin valittiin kuvasarja Anastasia Tirzinasta. Juliste on nähtävillä seuraavalla aukeamalla.
Semchenko arvelee suosion syyksi sitä, että aihe on Suomessa lähellä. Suomella on Venäjän kanssa pitkä historia. Kulttuuri on omaleimainen. Kahden imperiumin välissä on syntynyt oma kieli ja sisäinen eristys, joista nousee kulttuurin voima.
Semchenkolle on syntynyt tunnelma, että suomalaisia puhuttelee vaihtoehtoiset taidemuodot. Esimerkiksi Aki Kaurismäki on luonut elokuvissaan ainutlaatuisen kielen. On vahvaa visuaalista taidetta, multimediaa, tanssiryhmiä. Samalla on myös kesäteattereita – ulkoilma-poppia oluen ja makkaran kanssa. Sekä nykyteatterin saarekkeita, kuten Espoon kaupunginteatteri.
Työryhmä on yrittänyt päästä mukaan verkostoihin löytämällä näyttämön Talvi pöydän alla -esitykselle, mutta se on ollut vaikeaa.
– Suomalaiset – eivätkä vain he – päästävät harvoin sisään ”ulkopuolelta” tulevia. Mutta emme menetä toivoa, että tulevaisuudessa onnistumme toteuttamaan jotain myös muiden suomalaisten teatterien lavoilla.
Venäläisen teatterin tulevaisuus
Antiikin ajoilta juontavan sanonnan mukaan ”kun tykit puhuvat, muusat vaikenevat.”
Mihail Durnenkovin mukaan suurten mullistusten aikana taide usein vaikenee, kerää kokemuksia ja kertoo niistä myöhemmin. Nykyaikana sodat, katastrofit ja kriisit kuitenkin seuraavat toisiaan. Siksi taiteen on opittava puhumaan myös tykkien aikana.
Pavel Semchenkon mielestä muusat eivät saa vaieta. Muusia on erilaisia, antiikin taruissakin heitä oli yhdeksän.
–On muusia, joita järjestelmä tai valtio hyväilee, ja on vainottuja muusia.
Venäläinen teatteri on jakautunut Venäjälle jääneeseen ja sieltä lähteneeseen. Semchenkon mukaan teatterin tulevaisuus jää taidehistorioitsijoiden ja kulttuuritutkijoiden arvioitavaksi.
– Minä teen käytännön työtä. Tiedän, miten seinät maalataan, jakkara naulataan, ääni ja valo kytketään ja näyttelijät puetaan niin, että kaikki näyttää siltä kuin pitääkin. En osaa ennustaa, kuoleeko lähtenyt teatteri vai ei.
Sekä Semchenkon että Durnenkovin mukaan myös Venäjällä on yhä teatterintekijöitä, jotka yrittävät luoda kuten ennenkin. Koska suoraan ei voi puhua, teatteri puhuu vertauksin. Nimiä ei sanota ääneen, jotta ei aiheuteta vahinkoa kenellekään. Tieto itsenäisesti ajattelevien teatterintekijöiden olemassaolosta antaa kuitenkin toivoa myös tulevaisuuteen.
Laajemmat haastattelut:
Pavel Semchenko
Mihail Durnenkov