Kun venäjänkielisessä keskustelussa mainitaan sanat «авторка» (naispuolinen kirjoittaja tai tekijä), «редакторка» (naispuolinen toimittaja tai tekstin editoija) tai «профессорка» (naisprofessori), keskustelu kielestä muuttuu lähes väistämättä väittelyksi politiikasta, kulttuurista ja naisten asemasta. Joidenkin mielestä uudet feminitiivit ovat venäjän kielen luonnollista kehitystä ja keino tehdä naiset näkyvämmiksi. Toiset pitävät niitä keinotekoisina ja huonosti sointuvina sanoina, joita yritetään pakottaa kieleen vastoin sen sääntöjä.
Kysymys siitä, tarvitseeko venäjän kieli feminitiivejä, on kuitenkin jo lähtökohdiltaan hieman harhaanjohtava. Feminitiivit ovat jo osa venäjän kieltä, ja niitä on käytetty paljon kauemmin kuin nykyistä yhteiskunnallista keskustelua on käyty.
Feminitiiveillä tarkoitetaan feminiinisiä substantiiveja, jotka ilmaisevat naisen ammatin, toiminnan, yhteiskunnallisen aseman, alkuperän tai muun ominaisuuden. Sellaisia ovat esimerkiksi «учительница» (naisopettaja), «студентка» (naisopiskelija), «актриса» (näyttelijätär tai naisnäyttelijä), «певица» (naislaulaja), «писательница» (naiskirjailija), «спортсменка» (naisurheilija), «княгиня» (ruhtinatar), «монахиня» (nunna) ja «мастерица» (taitava naispuolinen tekijä tai käsityöläinen).
Useimmat venäjänpuhujat käyttävät näitä sanoja ajattelematta niihin liittyvän mitään erityistä ideologiaa. Ärtymystä eivät siis aiheuta feminitiivit ilmiönä, vaan suhteellisen pieni joukko uusia tai vielä vakiintumattomia sanoja. Tällaisia ovat esimerkiksi «авторка», «блогерка» (naisbloggaaja), «экспертка» (naisasiantuntija), «режиссёрка» (naisohjaaja) ja «психологиня» (naispsykologi).
Feminitiivit eivät ole uusi ilmiö
Feminiinisten ammatti- ja henkilönnimitysten historia venäjän kielessä on huomattavasti pidempi kuin usein ajatellaan. Muinaisvenäjässä ja myöhemmissä venäjän kielen vaiheissa naisia kutsuttiin esimerkiksi sanoilla «княгиня» (ruhtinatar), «жрица» (papitar), «мельничиха» (naispuolinen mylläri tai myllärin vaimo), «ткачиха» (naispuolinen kutoja) ja «мастерица» (taitava naispuolinen tekijä).
Historiallisista sanakirjoista löytyy myös nykykorvaan epätavallisilta kuulostavia muotoja, kuten «золотарица» (kultasepän työtä tekevä nainen), «казначея» (naispuolinen rahastonhoitaja) ja «ткалья» (naispuolinen kutoja).
Kun naiset alkoivat 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa saada laajemmin koulutusta ja toimia uusissa ammateissa, kielessä syntyi lisää naisia tarkoittavia sanoja. Käyttöön tulivat esimerkiksi «курсистка» (naispuolinen korkeakoulukurssien opiskelija), «пианистка» (naispianisti), «фельдшерица» (naispuolinen lääkintäavustaja) ja «авиатриса» (naislentäjä).
Monet näistä sanoista kuulostivat aikalaisista aluksi naurettavilta, epäluontevilta tai jopa venäjän kielen sääntöjen vastaisilta. Osa niistä kuitenkin vakiintui myöhemmin täysin tavalliseksi kielenkäytöksi. Tämä muistuttaa siitä, että nykyisin luonnollisina pidetyt sanat ovat voineet aiemmin olla uusia ja kiistanalaisia.
Neuvostoaika vahvisti maskuliinista yleismuotoa
Neuvostoliiton aikana virallisessa ja hallinnollisessa kielessä vahvistui toinen kehityssuunta. Maskuliinista ammattinimikettä alettiin käyttää yleisnimityksenä henkilön sukupuolesta riippumatta.
Nainen saattoi siis olla «врач» (lääkäri), «инженер» (insinööri), «директор» (johtaja), «профессор» (professori) tai «депутат» (kansanedustaja tai muu vaaleilla valittu edustaja). Venäjässä nämä sanat ovat kieliopillisesti maskuliinisia, mutta ne voivat tarkoittaa myös naista.
Tällainen järjestelmä on käytännöllinen virallisissa asiakirjoissa, henkilöstöluetteloissa ja ammattinimikkeissä, koska jokaista tehtävää varten ei tarvitse luoda kahta erillistä muotoa. Samalla jokapäiväisessä puheessa säilyivät kuitenkin sanat kuten «учительница» (naisopettaja), «начальница» (naisjohtaja tai naisesimies), «лаборантка» (naispuolinen laboratorioapulainen), «журналистка» (naistoimittaja) ja «спортсменка» (naisurheilija).
Venäjän kielessä ei siis syntynyt yhtä yhtenäistä järjestelmää. Sen sijaan siinä elää rinnakkain useita tapoja ilmaista henkilön sukupuolta tai jättää se ilmaisematta.
LAPPEENRANNAN MUSEOT / ETELÄ-KARJALAN MUSEO. KUVA: TUNTEMATON. LISENSSI: CC BY 4.0
Miksi juuri «-к-» herättää keskustelua?
Nykyinen kiista liittyy erityisesti venäjän suffiksiin «-к-». Se on pitkään ollut tuottelias keino muodostaa naista tarkoittavia sanoja. Esimerkiksi:
«студент» – «студентка»
opiskelija – naisopiskelija
«активист» – «активистка»
aktivisti – naisaktivisti
«спортсмен» – «спортсменка»
urheilija – naisurheilija
«журналист» – «журналистка»
toimittaja – naistoimittaja
Suffiksi «-к-» ei kuitenkaan liity kaikkiin sanavartaloihin yhtä luontevasti. Muoto «студентка» on täysin vakiintunut, kun taas sanat «авторка» ja «профессорка» kuulostavat monista venäjänpuhujista edelleen vierailta.
Syynä ei ole ainoastaan puhujien konservatiivisuus. Venäjän kielessä on historiallisesti muodostuneita sananmuodostusmalleja, ääntämykseen liittyviä mieltymyksiä sekä keskenään kilpailevia suffikseja.
Esimerkiksi konsonantteihin «-ор» ja «-ер» päättyvistä ammattinimikkeistä on venäjässä usein muodostettu feminiinisiä muotoja suffiksilla «-ш-»:
«автор» – «авторша»
kirjoittaja – naispuolinen kirjoittaja
«лектор» – «лекторша»
luennoitsija – naispuolinen luennoitsija
«редактор» – «редакторша»
toimittaja tai editoija – naispuolinen toimittaja
«лидер» – «лидерша»
johtaja – naisjohtaja
Uudet muodot, kuten «авторка» ja «редакторка», joutuvat siten kilpailemaan vanhempien sanojen kanssa.
Vanhat muodot eivät aina ole neutraaleja
Perinteisetkään feminitiivit eivät ratkaise kaikkia ongelmia. Suffiksi «-ш-» voi antaa sanalle puhekielisen, alentavan tai pilkallisen sävyn.
Lisäksi jotkin tällaiset muodot ovat historiallisesti tarkoittaneet ammatissa toimivan naisen sijaan tietyn aseman omaavan miehen vaimoa. Esimerkiksi:
«генеральша» saattoi tarkoittaa kenraalin vaimoa,
«профессорша» professorin vaimoa,
«докторша» lääkärin vaimoa tai puhekielisesti naislääkäriä.
Sanojen merkitykset ovat ajan mittaan muuttuneet, mutta vanhat mielleyhtymät eivät ole kadonneet kokonaan.
Tämän vuoksi osa venäjänpuhujista pitää muotoa «авторка» neutraalimpana kuin sanaa «авторша». Samasta syystä «режиссёрка» voi tuntua joistakin paremmalta kuin «режиссёрша». Uuden muodon ajatellaan viittaavan selkeästi naiseen, joka itse harjoittaa kyseistä ammattia, eikä jonkun miehen vaimoon tai humoristisesti kuvattuun henkilöön.
KUVA: NIKITA KIRILLOV
Venäjässä on useita feminiinisiä suffikseja
Venäjän kielessä ei ole yhtä yleispätevää suffiksia, jolla kaikista maskuliinisista sanoista voitaisiin muodostaa feminiininen vastine. Käytössä on useita erilaisia malleja.
Suffiksi «-ниц-» esiintyy esimerkiksi sanoissa:
«учительница» – naisopettaja
«художница» – naistaiteilija
Suffiksi «-иц-» esiintyy sanoissa:
«певица» – naislaulaja
«мастерица» – taitava naispuolinen tekijä
Suffiksi «-к-» esiintyy sanoissa:
«студентка» – naisopiskelija
«журналистка» – naistoimittaja
Suffiksi «-ин-» tai sen laajentunut muoto esiintyy sanoissa:
«княгиня» – ruhtinatar
«героиня» – sankaritar
Suffiksi «-есс-» esiintyy sanoissa:
«поэтесса» – naisrunoilija
«стюардесса» – lentoemäntä
Suffiksi «-их-» esiintyy sanoissa:
«ткачиха» – naispuolinen kutoja
«пловчиха» – naisuimari
Suffiksi «-ш-» esiintyy esimerkiksi sanoissa:
«кассирша» – naiskassanhoitaja
«секретарша» – naissihteeri
Muodon valinta riippuu alkuperäisen sanan rakenteesta, kyseisen sanan historiasta ja vakiintuneesta käytöstä.
Samasta sanasta voi toisinaan olla olemassa useita kilpailevia feminiinisiä muotoja. Esimerkiksi miespuolista tai sukupuolineutraalia runoilijaa tarkoittavasta sanasta «поэт» voidaan muodostaa «поэтесса» tai uudempi «поэтка». Sanasta «редактор» on esiintynyt muotoja «редакторка», «редакторша» ja «редактриса». Sanasta «автор» puolestaan on muodostettu sanat «авторка», «авторша», «авторесса» ja «авторица».
Kielen ei tarvitse valita voittavaa muotoa välittömästi. Eri vaihtoehdot voivat kilpailla keskenään vuosikymmenten tai jopa vuosisatojen ajan.
KUVA: TUNTEMATON/PUBLIC DOMAIN
Kielen mahdollinen sana ei ole automaattisesti yleiskieltä
Kaikki kieliopillisesti mahdolliset uudissanat eivät automaattisesti kuulu yleiskielen normiin. Uuden sanan on levittävä käyttöön, esiinnyttävä erilaisissa teksteissä ja lakattava vaatimasta lukijalta erityistä tulkintaa. Lisäksi sen tyylillisen sävyn täytyy vähitellen vakiintua.
Sanakirjat eivät tavallisesti määrää uusia sanoja käyttöön. Ne pikemminkin rekisteröivät muutoksia, jotka ovat jo tapahtuneet elävässä kielessä.
Jos esimerkiksi «авторка» tai «профессорка» puuttuu jostakin sanakirjasta, se ei tarkoita, että sana olisi kieliopillisesti mahdoton. Se kertoo ennen kaikkea siitä, ettei sen normatiivinen asema ole vielä täysin vakiintunut.
Toisaalta sanan yleisyys yhdessä yhteiskunnallisessa tai ammatillisessa ryhmässä ei vielä tee siitä neutraalia kaikissa tilanteissa. Muoto voi olla yleinen feministisessä mediassa tai tietyissä verkkoyhteisöissä, mutta kuulostaa edelleen poikkeavalta virallisessa asiakirjassa tai konservatiivisessa sanomalehdessä.
Feminitiivit tekevät naisia näkyviksi
Uusien feminitiivien kannattajat puhuvat ennen kaikkea naisten näkyvyydestä kielessä.
Sanat «учёный» (tutkija tai tiedemies), «автор» (kirjoittaja) ja «режиссёр» (ohjaaja) voivat muodollisesti viitata kaikenlaisiin ihmisiin. Koska ne ovat kieliopillisesti maskuliinisia, kuulijalle voi kuitenkin ensimmäisenä syntyä mielikuva miehestä.
Erillinen feminiininen nimitys osoittaa suoraan, että nainen toimii tieteen, politiikan, taiteen tai johtamisen alueella eikä ole siellä poikkeus. Tämä voi olla erityisen merkittävää elämäkerroissa, uutisotsikoissa ja teksteissä, joissa kerrotaan tietyn henkilön saavutuksista.
Feminitiivi välittää myös nopeasti lisätietoa ja voi korvata kömpelön ilmauksen «женщина-режиссёр», kirjaimellisesti ”nainen-ohjaaja”, tai vielä muodollisemman ilmauksen «автор женского пола», ”naispuolinen kirjoittaja”.
MUSEOVIRASTO, HISTORIAN KUVAKOKOELMA, FAZERIN KONSERTTITOIMISTON KOKOELMA.
KUVA: TROND HEDSTRÖM. LISENSSI: CC BY 4.0
Myös vastustajilla on perusteluja
Feminitiivien vastustajat huomauttavat, että henkilön sukupuolen jatkuva korostaminen voi olla tarpeetonta tilanteissa, joissa olennaisia ovat hänen pätevyytensä, ammattinsa ja työnsä tulokset.
Monet maskuliiniset ammattinimikkeet toimivat venäjässä jo valmiiksi yleisnimityksinä. Naisesta voidaan sanoa «она врач» eli ”hän on lääkäri”, vaikka sana «врач» on kieliopillisesti maskuliininen.
Ongelmaksi voivat muodostua myös sekaryhmät. Onko joka kerta kirjoitettava «авторы и авторки» eli ”mies- ja naiskirjoittajat”, «студенты и студентки» eli ”mies- ja naisopiskelijat” tai «редакторы и редакторки» eli ”mies- ja naistoimittajat”?
Tällainen luettelo tekee lauseista pidempiä. Pyrkimys nimetä kaikki mahdolliset ryhmät voi puolestaan muuttaa elävän kielen hallinnollisen kaavan kaltaiseksi.
Joillakin uusilla feminitiiveillä on myös muita merkityksiä. Esimerkiksi «пилотка» ei tavallisesti tarkoita naislentäjää, vaan sotilaan suikkaa muistuttavaa päähinettä. Sana «профессионалка» voidaan periaatteessa ymmärtää naispuoliseksi ammattilaiseksi, mutta se voi herättää myös muita, puhujan tarkoituksesta poikkeavia mielleyhtymiä.
Kaikkia feminitiivejä ei voi arvioida samalla tavalla
Molempien osapuolten keskeinen virhe on yritys ratkaista kaikkien feminitiivien asema yhdellä säännöllä.
Kieli ei hyväksy määräystä, jonka mukaan kokonainen sanaryhmä pitäisi joko sallia tai kieltää. Jotkin feminitiivit ovat olleet neutraaleja jo pitkään. Toiset kuuluvat lähinnä puhekieleen. Kolmansia käytetään tietyissä yhteisöissä, ja neljännet saattavat kadota kokonaan.
Sana «журналистка» eli naistoimittaja ei enää tarvitse erityistä puolustamista, koska se on täysin vakiintunut. «Авторка» leviää nopeasti, mutta siihen liittyy edelleen yhteiskunnallinen ja tyylillinen sävy. «Профессорка» puolestaan kuulostaa suurelle osalle venäjänpuhujista vielä selvästi kokeellisemmalta.
Näitä sanoja ei siksi ole järkevää arvioida yhtenä ryhmänä.
Käyttö riippuu tilanteesta
Käytännöllinen lähestymistapa voi olla yksinkertainen. Virallisessa asiakirjassa on yleensä järkevää käyttää vakiintunutta virallista ammattinimikettä. Journalistisessa tekstissä kannattaa ottaa huomioon julkaisun tyyli, sanan ymmärrettävyys ja sen henkilön oma toive, josta kirjoitetaan.
Henkilökohtaisessa vuorovaikutuksessa on kohteliasta käyttää ihmisestä sellaista nimitystä, jota hän itse pitää sopivana.
Kenenkään ei tarvitse käyttää kaikkia uusia feminitiivejä. Samalla on kuitenkin perusteetonta väittää, että feminiinisten substantiivien muodostaminen itsessään turmelisi venäjän kieltä. Kyseinen sananmuodostusmekanismi on ollut osa venäjän kielioppia vuosisatojen ajan.
KUVA: TUNTEMATON/PUBLIC DOMAIN
Kieli muuttuu yhteiskunnan mukana
Feminitiiveistä käytävä keskustelu osoittaa, ettei kieli ole museoesine eikä kone, jonka toiminta voitaisiin säätää lopullisesti yhdellä päätöksellä.
Kieli muuttuu yhdessä yhteiskunnan kanssa, mutta muutos ei tapahdu hetkessä eikä yhden henkilön, liikkeen tai viranomaisen määräyksestä. Uudet sanat käyvät usein läpi pilkan, vastustuksen, rajatun ryhmäkäytön ja vähittäisen totuttelun vaiheet.
Osa niistä muuttuu yleiskielisiksi. Osa säilyttää erityisen tyylillisen tai poliittisen sävyn. Osa katoaa käytöstä.
Siksi ei ole kovin hyödyllistä vaatia ihmisiä joko rakastamaan tai vihaamaan feminitiivejä kokonaisuutena. Olennaisempaa on ymmärtää, miten kukin sana on muodostettu, missä yhteydessä sitä käytetään ja mitä tehtävää se viestinnässä palvelee.
Sanojen «авторка», «редакторка» ja «профессорка» tulevaisuutta eivät lopulta ratkaise kiellot, määräykset tai iskulauseet. Sen ratkaisee miljoonien venäjänpuhujien todellinen kielenkäyttö.
Teksti Nikita Kirillov