Tutkija Jonna Alava tarkastelee työkseen raskaita, mutta väistämättömiä sodankäynnin aiheita. Väitöskirjansa hän teki sotilaallis-isänmaallisesta kasvatuksesta Venäjällä. Alavan oma tie Venäjä-tutkijaksi on poikkeava ja hänen mukaansa tutkijoita tarvittaisiin Suomessa lisääkin.
Juttelimme Maanpuolustuskorkeakoulun (MPKK) Venäjä-ryhmän tutkijan Jonna Alavan kanssa sotilaallis-isänmaallisesta kasvatuksesta (ven. военно-патриотическое воспитание) kesäkuussa Rauhanasemalla Helsingissä. Haastattelupaikan nimestä huolimatta rauhaa ei syksyn 2026 koittaessakaan valitettavasti ole näköpiirissä.
– Tällä hetkellä sotilaita saadaan rekryttyä samaa vauhtia kuin heitä kaatuu, mutta kun ilmeisesti Putin on eskaloimassa sotaa, siinä tapauksessa tarvitaan kyllä lisää porukkaa, kommentoi Alava elokuussa sähköpostitse huhuja, joissa Venäjällä valmisteltaisiin uutta liikekannallepanoa.
Alava on mukana tutkimusprojektissa, jossa tarkastellaan Venäjän yhteiskunnan ja asevoimien suhdetta. Määrällisten asioiden kiinnostavat myös laadulliset asiat, kuten moraali ja yhteiskuntasopimukset. Armeijan rekrytoinnit hiipineet lähemmäksi myös keskiluokkaa.
– Armeija on arvostettu, mutta varusmiespalvelusta vältellään, toteaa Alava ilmeisen ristiriidan.
Tutkijaksi on monta reittiä
Jonna Alava (s. 1981) tuli MPKK:n sotataidon laitoksen Venäjä-ryhmään vuonna 2019. Ryhmässä on 10 tutkijaa, joista puolet on sotilas- ja puolet siviilitaustaisia. Tavoitteena on ymmärtää Venäjän sotimista eri tieteenalojen, kuten sotatieteiden ja sosiologian avulla. Lähteet ovat julkisia ja tulokset avoimia. Samansuuntaista tutkimusta tehdään MPKK:n lisäksi myös eri yliopistoissa ja Ulkopoliittisessa instituutissa (UPI).
Venäjä-ryhmässä Alava edustaa siviilinäkökulmaa, eikä hänellä ole sotilaskoulutusta. Alavan tarina on muutenkin esimerkki siitä, että kielen opiskelun aloittaminen ei ole koskaan myöhäistä.
Alava suoritti aikoinaan ammattikoulun, eikä venäjä liittynyt opintoihin. Hän päätyi sattuman kautta matkatoimisto Zerkaloon, jonka erikoisuutena oli nuorille suunnatut ”Sika säkissä”-matkat Venäjälle. Ylioppilaslehdessä kuvattiin vuonna 2004 matkoja seuraavasti:
”Matkaseurueessa toden totta riittää paimennettavaa. Luokattomassa perskännissä ördäävät suomalaisnuoret melskaavat vaatimattoman hotelli Griffin käytävillä ja huutavat kuin kurkkua leikattaisiin.”
Kiinnostus maahan oli syttynyt. Alava alkoi opiskella venäjää työväenopistossa. 29-vuotiaana hän pääsi Turun yliopistoon lukemaan venäjän kieltä ja kulttuuria. Hän kävi vaihdossa Venäjällä ja työskenteli Suomen suurlähetystössä ja konsulaateissa.
Ideologiaa, nuorisoa ja sotatieteitä yhdistävän aiheen etsimiseen kannusti Venäjän turvallisuuspolitiikan tutkimuksen Mannerheim-professuuria hoitava Katri Pynnöniemi. Sotilaallis-isänmaallisen kasvatuksen Alava törmäsi tutustuttuaan militarismia tihkuvaan Junarmija-nuorisoliikkeeseen. Hän väitteli aiheesta tohtoriksi tammikuussa 2026 Helsingin yliopistossa.
Sotilaallisuus hiipi isänmaallisuuden rinnalle
Neuvostoaikana kaikki sukupolvet saivat jonkinlaista sotilaallis-isänmaallista kasvatusta nuorisojärjestö Komsomolin ja vapaaehtoisen maanpuolustusjärjestö DOSAAFin kautta. 1990-luvulla järjestelmä hajosi ja asevoimat olivat kriisissä. Kasvatusta on aktivoitu uudelleen Vladimir Putinin kaudella kiihtyvään tahtiin.
2000-luvun alussa kasvatukseen liittyi vielä positiiviseksikin katsottavaa ajatusta nuorison sitouttamisesta yhteiskuntaan. Sotilaallinen puoli on kuitenkin koko ajan noussut näkyvämmäksi. Vuonna 2016 perustetussa, 8–17-vuotiaille suunnattu Junarmija-liikkeessä lapsille opetetaan muun muassa ampumista. Hyökkäyssodan alkaessa vuonna 2022 kasvatus vietiin ryminällä kouluopetukseenkin.
Jonna Alavan mukaan sotilaallis-isänmaallisen kasvatuksen tarkka määritteleminen on vaikeaa, sillä kaikki Venäjällä liittyy yhteen. Oppikirjoja ja historiaa on päivitetty. Kouluihin tullut ”Keskustelua tärkeistä asioista” –oppitunti on paksua propagandaa. Kouluviikko alkaa lipunnostosta. On turvallisuuskoulutusta ja 9.- ja 10-luokilla alkaa alustava sotilaskoulutus.
Perhekasvatustunneilla opetetaan konservatiivista perhenäkökulmaa. Perinteiset roolit näkyvät Alavan mukaan maanpuolustuksessakin. Naisia ei niinkään valmistella itse sotimaan, vaan heidän toivotaan lähettävän miehensä ja poikansa sotaan sekä synnyttävän uusia sotilaita.
– Venäjän sotien oikeuttamisen kertomus ei kestäisi sankarinaisia tai kuolevia naisia. Naisia suojellaan. On yhteiskuntasopimus, että me emme häiritse teitä enempää sodalla.
Opetussuunnitelmaan kuuluvien asioiden lisäksi on paljon epävirallista toimintaa.
– Suositellaan tai painostetaan, että pitää olla näyttelyjä, muistoseiniä, sankaripulpetteja, Z-merkkejä, tehdään lapsista Z-muodostelmaa. Kouluissa tähän suostutaan, koska suojellaan omaa positiota ja siksi halutaan näyttää, että tehdään. On keräyksiä rintamalle, ammattikoulut valmistavat drooneja, uniformuja ja uuneja. Oppilaitokset ovat tosi syvällä sodassa, listaa Alava sodan vaikutuksia koulutyöhön.
Kouluhenkilökunnan ja viranomaisten lisäksi kasvatuksessa saattaa häärätä myös uskonnollisia toimijoita, kuten pappeja ja atamaaneja.
Alava luettelee sotilaallis-isänmaallisen kasvatuksen kolme tavoitetta. Ensinnäkin halutaan sitouttaa nuoret Venäjän yhteiskunnan kehitykseen. Toiseksi turvataan armeijan jatkumoa, jotta sotaan riittää jatkossakin sotilaita. Kolmanneksi koulut tuottavat konkreettista tukea rintamalle. Koko yhteiskunta on Venäjällä sitoutettu sotaan.
Sotaveteraanien kotiuttaminen yhteiskuntaan on yksi tulevista haasteista. Osa suunnitelmaa on sotilaallinen kasvatus. Alkeissotilaskoulutus on tullut kouluissa pakolliseksi, mutta opettajia ei riitä. Pienen pedagogisen koulutuksen jälkeen veteraanit voivat auttaa koulutuksessa.
– Droonisota on traumatisovaa. Näkisin, että se kasvattaa aggressiivisuutta. Harva on lähtenyt (sotaan) isänmaallisen systeemin, vaan rahan takia. Sitten heidät esitellään isänmaallisina: Väkivalta on ok. Sota on ok, tiivistää Alava veteraanien kautta lapsille välitettävää viestiä.
Aivopesun seuraukset
Kauanko sitten kestää, että propaganda juurtuu peruuttamattomasti? Ilmiötä on tutkittu esimerkiksi Natsi-Saksan ja Neuvostoliiton kokemusten pohjalta.
– 1.–3.-luokkalaiset ovat herkässä iässä, asiat menevät helposti läpi, opettaja on tärkeä tyyppi. Vanhemmille ikäluokille ei mene niin helposti, pohtii Jonna Alava propagandan tehoamista.
Seuraukset eivät ole suoraviivaisia, vaan esimerkiksi Neuvostoliiton jälkeen ihmiset kokeilivat rohkeasti uutta. Erään tutkimuksen mukaan isänmaallista koulutusta saaneet olisivat lojaalimpia keskushallinnolle kuin muut.
Alava näkee, että ”ideologinen indoktrinointi” eli ideologian iskostaminen ei ole tehokkain keino, vaan ihmisten oma ”adaptoituminen” eli järjestelmään sopeutuminen.
– Jos haluat auton ja pankkitilin, sinun pitää osoittaa rituaalista tukea. Valtio syöttää patriotismia. Vaikka sanoisit ”ei”, on luotu illuusio, että ympärillä kaikki on patriootteja, kuvaa Alava yhteiskunnallista painetta.
Venäjän isot ideologiset linjat – Länsi on paha, NATO on paha, Ukraina myös – ovat olleet näkyvissä jo pitkään. Jos Venäjällä on jatkossakin nykyisenkaltainen hallinto, tulevaisuudessakin länsivastaisuus tulee säilymään ja militaarisuudesta tulee normaalia. Venäjällä on kuulunut näkemystä, että ”Oli viimeinen hetki totuttaa kansa takaisin Neuvostoliittoon, muuten kokemus olisi hävinnyt.”.
Kulttuurin puolella on tehokkaasti niitetty alas vallanpitäjille kriittistä taidetta ja musiikkia. Rahaa annetaan asioille, jotka tukevat sotaa. Läntisiin kulttuurituotteisiin käsiksi pääsy ei ole enää yhtä helppoa kuin aiemmin.
On korostettu esimerkiksi venäläisen sosiaalisen median palvelun MAXin käyttämistä. Se on tarkoitettu korvaamaan läntiset somepalvelut, joista nuorimmilla ei enää ole kokemusta.
– Venäjä on onnistunut tekemään ihmisistä kauhean kyynisiä. Eivät he usko Venäjän mediaan, mutta ei myöskään läntiseen mediaan sen enempää, kuvailee Alava venäläisten medialuottamusta ja täydentää:
– Ei tämä koske pelkästään Venäjää. Tunteet vievät, ei faktat.
Arkipäivän pientä vastarintaa
Sotilaallis-isänmaallisen kasvatuksen arkea voi nähdä käytännössä Pavel Talankinin dokumenttielokuvassa Yksin Putinia vastaan (Mr Nobody Against Putin, 2025). Se seuraa uralilaisen Karabašin koulun nro 1 elämää vuodesta 2022 alkaen. Videopedagogina työskennellyt Talankin kuvasi koulutusta, koska tuloksista kuului raportoida ylemmäs. Vuonna 2024 Talankin kuitenkin pakeni materiaaleineen Venäjältä, ja niistä koottu dokumentti sai Oscar-palkinnon.
Jonna Alavan mukaan paikallistasollakin arjen vastarintaa on Venäjällä edelleen. Eräässä siperialaiskylässä viranomaiset yrittivät saada opettajan antamaan isänmaallisen kasvatusta. Opettaja kieltäytyi:
– Minä en tee yhtään mitään. Antakaa vaan potkut!
Koska opettaja oli kylän ainoa, viranomaistenkin kädet oli sidottu.
Toisessa esimerkissä Venäjälle valmisteltiin uutta elektronista kutsujärjestelmää. Viranomaiset kysyivät yhdestä peräkylästä, onko siellä jo kuultu asiasta. Vastauksena oli, että ei, koska nettiä ei ole muutaman sadan kilometrin säteellä.
– Pieniä toimeenpano-ongelmia. Paperilla asiat näyttävät hienoilta, kuvailee Alava laajan maantieteen haasteita.
Patrioottisen kasvatuksen tehoa syö myös korruptio. Joillakin alueilla ”Keskustelua tärkeistä asioista”– tuntien pitämisestä maksetaan opettajille. Alavan mukaan systeemiä kannatellaan rahalla, kuten sotaa ylipäätäänkin.
Talankinin kaltaiset Venäjältä paenneet luovat parhaillaan tärkeää vaihtoehtoista venäjänkielistä sisältöä. Kuitenkin heilläkin on vain vähän työkaluja vaikuttaa Venäjän sisäiseen kehitykseen. Samalla venäjänkielisille pitäisi kuitenkin antaa tilaa oman sodanjälkeisen kulttuurin rakentamiseen.
Tutkijoita ei ole riittävästi
Monet Venäjän kanssa toimineet suomalaiset ovat kertoneet vahvasta tunnereaktiosta, jonka hyökkäys Ukrainaan helmikuussa 2022 aiheutti. Myös Jonna Alava tunnistaa ilmiön, mutta on myös löytänyt keinoja siitä selviämiseen.
– Sodan alun jälkeen pari vuotta melkein oksetti. Ehkä se kulttuuri oli kuitenkin avain. Sodanvastaiset bändit ja kirjallisuus palauttivat uskon venäjän kieleen ja kulttuuriin ja toi oman empatiataidon takaisin, kuvailee Alava.
Erityisesti suullisen kielitaidon ylläpitäminen on Alavallekin vaikeaa. MPKK:n Venäjä-tutkijan tulee suorittaa kolmen vuoden välein venäjän kielen testi. Alava valmistautui viimeisimpään kokeeseen puoli vuotta lukien viisi kirjaa ja vanhoja oppimateriaaleja sekä kuunnellen podcasteja. Testiin kuuluu kielioppia, kuuntelua, tulkkausta sekä alan virallista terminologiaa ja sotasanastoa.
Jonna Alavalla on painava viesti venäjän kielenopiskelun tärkeyttä pohtiville:
– Pitäisi olla myös suomalaisia (venäjän osaajia), heitä ei riitä virkoihin. Yksi upseeri sanoi, että Venäjää tarvitaan aina: Rauhan aikana kauppa vetää ja sodan aikana ollaan muissa hommissa.
– Tutkijoita ei ole riittävästi, jatkaa Alava.
Myös Suomen venäjänkielisten äidinkielen opetukseen tulisi panostaa.
– Näen vaarana, että jos luovumme venäjän kielen ja äidinkielen opetuksesta huolehtimisesta, vanhemmat etsivät materiaalit muualta, esimerkiksi Russki mir-projektista. Olisi parempi opetus pitää omissa hyppysissä, pohdiskelee Alava.
Teksti: Riku Savonen
Kuvat: Jonna Alava, Wikipedia