Suomi-Venäjä-Seura osallistui Aleksanteri-instituutin 9.5.2019 järjestämään ensimmäiseen valtakunnalliseen Aleksanteri-foorumiin. Jäseniämme oli paljon kuulijoina sekä vastasimme kahden työryhmän organisoimisesta. Päivänmittaiseen foorumiin osallistui yli 180 henkeä ja vielä enemmän olisi ollut halukkaita.

Suomi-Venäjä-Seuran järjestämissä työryhmissä etsittiin keinoja kannustaa venäjän kielen opiskeluun sekä pohdittiin, miten kan­sa­lais­jär­jes­töt voisivat auttaa Ve­nä­jä-tut­ki­mus­tie­don jal­kaut­ta­mi­ses­sa.

Suo­mi–Ve­nä­jä-Seu­ra: ve­nä­jän kie­len opis­ke­luun kan­nus­ta­mas­sa

Ensimmäisessä vetämässämme työryhmässä etsittiin keinoja kannustaa venäjän kielen opiskeluun ja pohdittiin, millä eri tavoin seuramme voisi tätä työtä tehdä. Paneeliin osallistuivat Suomen venäjänopettajat ry:n puheenjohtaja Taina Lento, Cultura-säätiön asiamies Pekko Kohonen, Suomalais-venäläisen koulun opettaja Lidia Kukkonen, Itä-Suomen yliopiston koulutusjohtaja Sanna Iskanius ja Helsingin yliopiston lehtori Ahti Nikunlassi pääsihteerimme Niina Sinkon ja toiminnanjohtaja Tuija Mäkisen johdolla.

Miksi venäjän kielen opiskelua ei aloiteta?

Työryhmässä katsottiin, että englannin kieli on ylipäätään ajanut muut kielet ahtaalle ja myös ranskan ja saksan kieltä valitaan aiempaa harvemmin. Muitakin syitä löytyy: Ahti Nikunlassi kertoi tutkimuksesta, jonka mukaan äidinkielisten venäjän kielen opiskelijoiden määrät ovat niin suuria A-kielen ja osittain myös B-kielen ryhmissä, että se pelottaa osan suomenkielisistä oppilaista pois: Miten voisin pärjätä äidinkielisten kanssa? Kielivalikoiman rajallisuus ja suppeus voi johtua myös kunnan haluttomuudesta – pelätään kustannusten kasvamista – tai sitten yksittäinen rehtori syystä tai toisesta ei halua laajentaa koulun kielivalikoimaa eikä kannusta monipuolisiin kielivalintoihin. Niina Sinkko painottikin, että kuntien kanssa pitäisi keskustella venäjän kielen hyödyllisyydestä ja sen ottamisesta kielivalikoimaan nyt, kun A1-kielen aloittaminen varhentuu.

Huolenaiheena keskeyttäminen

Taina Lenton mukaan tärkeintä on löytää ne keinot, joilla aloittavat opiskelijat saadaan jatkamaan venäjän kielen opiskelua. Esimerkiksi lukiossa moni venäjän valitseva keskeyttää opiskelun ensimmäisen kurssin jälkeen. Lidia Kukkosen mielestä lukiolaisten motivaatiota syövät mm. kehnot oppimateriaalit, joiden puute myös lisää opettajien työtaakkaa. Ahti Nikunlassi totesi, että keskeyttämisongelma on tuttu myös yliopistossa. Myös ala-asteella venäjän kielen opiskelumotivaatio alkaa monella laskea 3.-4.-luokan jälkeen, kertoi Sanna Iskanius.

Matkat Venäjälle ja hyödyt työelämässä motivoivat

Lidia Kukkonen nimesi tärkeiksi opiskelumotivaation lähteiksi matkat Venäjälle ja sen näkemisen, että kielitaidosta on hyötyä työelämässä. Näiden molempien motivaatiolähteiden ruokkimiseen hän koki koulujen tarvitsevan ulkopuolista apua: matkat ovat opettajille raskaita järjestää ja työelämäsuhteiden muodostamiseen ei ole aikaa. Pohdittiin voisiko Suomi-Venäjä-Seura esimerkiksi etsiä TET-paikkoja, joissa oppilaat pääsisivät hyödyntämään venäjän kielen taitoaan ja näkemään venäjän kielen käyttöä työelämässä. Pekko Kohonen vei ajatuksen astetta kunnianhimoisemmalle tasolle ja pohti kunnon harjoittelupaikkojen etsimistä. Toisaalta voisi pohtia myös olisiko mahdollista luoda venäjän kieleen liittyvä osin verkkokursseina toteutettava valtakunnallinen opintokokonaisuus, jonka päätteeksi lukiolainen saisi kesätyöpaikan.

Myös muut pitivät Venäjällä käymistä hyvänä keinona motivoida kielen opiskelun jatkamista. Ahti Nikunlassi kertoi, kuinka Helsingin yliopisto ajoitti pakollisen kieliharjoittelun 1. vuosikurssin jälkeen, jotta mahdollisimman moni saisi Venäjällä asumisesta kipinän opintojen jatkamiseen: keskeyttäminen on hyvin yleistä ensimmäisen vuoden jälkeen. Sanna Iskaniuksen mielestä myös ala-asteikäiset saivat uutta potkua opiskeluun Venäjällä vierailemisesta ja kaverisuhteiden syntymisestä ystävyyskoulun oppilaiden kanssa.

Miten Suomi-Venäjä-Seura voisi olla opiskelemisen tukena ympäri maan?

Työryhmässä pohdittiin, voisivatko seuramme osastot toimia kummeina, jotka auttaisivat ystävyyskoulun etsimisessä Venäjältä, suhteiden ylläpidossa ja matkajärjestelyissä sekä järjestäisivät esim. venäjän kielen päiviä ja kulttuurivierailuja. Toki osastojen resurssien rajallisuus ymmärrettiin. Osa osastoistamme jo tekee kaikkea edellä mainittua, mutta nyt olisi tärkeää saada hyvät käytännöt leviämään laajemmalle. Tähän keskusseura voisi miettiä ratkaisuja.

Pekko Kohonen ehdotti, että venäjän kielen opiskelussa voisi auttaa myös, jos venäjää opiskelevia lapsia ja nuoria saisi yhteen Suomessa asuvien venäjää äidinkielenään puhuvien lasten ja nuorten kanssa. Kanavaksi hän ehdotti venäjänkielisten järjestöjä, joiden kanssa Suomi-Venäjä-Seura voisi organisoida lapsia ja nuoria yhdistävää toimintaa. Ahti Nikunlassi ehdotti, että venäjän kieleen tutustuttaisiin esim. venäjän kielisten nuorille suunnattujen tanssituntien kautta. Ehkäpä nämä kaksi ajatusta voisi yhdistää?

Olisipa meillä Ranska Instituutin resurssit

Työryhmässä haaveiltiin samanlaisista materiaaleista ja resursseista, joita Suomen Ranskan instituutilla ja Saksan Goethe-instituutilla on käytössä ranskan ja saksan kielen opiskelun edistämiseen. Sellaisia tuskin heti löytyy, joten hyödyn painottaminen on keskeistä. Samalla on tärkeää löytää niitä pieniä tapoja, joilla seuramme ja sen osastot omilla paikkakunnillaan voivat olla tukemassa venäjän kielen opiskelua kouluissa. Voisiko seura tuoda opiskeluun hauskuutta? Keskeistä on, että opiskeluun saadaan muutakin kuin pelkkää kielenpänttäystä.

Kan­sa­lais­jär­jes­töt Ve­nä­jä-tut­ki­mus­tie­don jal­kaut­ta­mi­ses­sa

Toisessa Suomi-Venäjä-Seuran järjestämässä työryhmässä mietittiin, miten kansalaisjärjestöt voivat auttaa

Venäjä-tutkimustiedon jalkauttamisessa. Paneeliin osallistuivat, Helsingin yliopiston tutkijat Meri Kulmala ja Susan Ikonen ja Suomi-Venäjä-Seuran hallituksen jäsen Markku Turkia. Idäntutkimus -lehden päätoimittaja Katja Lehtisaari esitti tilaisuuden aluksi videotervehdyksen. Keskustelua ohjasivat kulttuurisihteeri Merja Jokela ja projektipäällikkö Riku Savonen.

Venäjä-tutkimuksesta ei ole tietokantaa

Keskustelun myötä suurimmaksi Venäjä-tutkimustiedon jalkauttamisen esteeksi selkiytyi, että ei ole olemassa yhtä tietokantaa tai rekisteriä, joka kokoaisi yhteen kaiken Suomessa tehtävän Venäjään eri tavoin liittyvän tutkimuksen. Kenelläkään ei ole kattavaa käsitystä siitä, missä kaikkialla tutkimusta tehdään ja miten siitä saisi tietoa. SVS Merja Jokela heitti Aleksanteri-instituutille haasteeksi asiantuntijareksiterin ylläpitämisen.

Toiseksi ongelmaksi todettiin, että niin median kuin suuren yleisön mielenkiinto kohdistuu ainakin kärjistäen seuraaviin aihepiireihin: Venäjän uhat ja riskit, sotilaalliset asiat, hybridivaikuttaminen, kansalaisyhteiskunnan painostus Venäjällä ja Venäjän kansalaisten kurja elämä. Listan heitti ilmoille provosoiden Markku Turkia, mutta myös muut pystyivät siihen yhtymään. Monen tutkijan mielenkiinto on toisaalla tai näkökulma asiaan on vähemmän otsikoita repivä, joten valtamediat eivät siitä kiinnostu.

Tutkijoilla ei ole resursseja jalkauttamiseen

Kolmantena ongelmana pidettiin sitä, että tutkijoiden mielenkiinto ja voimavarat eivät useinkaan riitä tutkimuksen jalkauttamiseen, joten Meri Kulmala ehdotti yhdeksi ratkaisuksi yhteiskirjoittamista: järjestöt ja asiantuntijat tuottaisivat yhdessä yleistajuisia kirjoituksia tutkimuksesta suurelle yleisölle. Yhtenä kanavana voisivat olla järjestölehdet. Kevyenä ensimmäisenä askeleena voisi olla, että tutkijat vinkkaisivat omista tutkimuksistaan ja julkaisuistaan Suomi-Venäjä-Seuran tiedottajaa, joka sitten laittaisi tietoa eteenpäin. Niina Sinkko lupasi, että seura alkaa tekemään läheisempää yhteistyötä Idäntutkimuksen kanssa, etsii erilaisia tapoja tehdä lehteä tunnetuksi ja pyrkii sopimaan lehdestä jäsenhinnan.

Susan Ikonen korosti, että etenkin tutkijoille ja nuorille tieteentekijöille on tärkeää, että luennoitsijoille maksetaan kunnon palkkiot. Suomi-Venäjä-Seuran osastoille tämä ei välttämättä ole mahdollista ilman ulkopuolista rahoitusta. Markku Turkia kertoi, että Mikkelissä tämä on ratkaistu niin, että luennot järjestetään yhteistyössä muiden paikallisten toimijoiden kanssa.

Keskustelu on vasta avattu – osallistu kehitystyöhön

Molemmissa työryhmissä niissä käytiin vilkasta idearikasta keskustelua, vaikka osallistujia oli vähän. Saimme paljon arvokkaita ideoita, joita voimme työstää eteenpäin. Tulemme myös jatkamaan keskustelua panelistien kanssa.

Myös sinä olet tervetullut kehitystyöhön mukaan: laitathan alle kommenttisi, vasta-argumenttisi, terveisesi, ideasi ja kysymyksesi.

Kiitos Aleksanteri-instituutille valtakunnallisen Aleksanteri-foorumin järjestämisestä. Toivottavasti foorumista tulee jokavuotinen perinne! Iso kiitos myös kaikille asiantuntijoillemme – Taina Lento, Pekko Kohonen, Lidia Kukkonen, Sanna Iskanius, Ahti Nikunlassi, Meri Kulmala, Susan Ikonen, Markku Turkia ja Katja Lehtisaari – sekä aktiivisille osallistujille!

#aleksanteri2019