Savonlinnan osasto perustettiin keväällä 1945. Toiminnan 80 vuoden kunniaksi järjestimme matkan Narvaan loka-marraskuun vaihteessa. Omassa käytössä olleessa linja-autossa meitä matkaajia oli 25, joista suurin osa Savonlinnan osastosta, mutta jokunen myös Kesälahden osastosta sekä kavereita. Kiitos kesälahtelaisille muistamisesta! Matkalla kuultiin vähän osaston historiasta. Alkuvuosina jäseniä oli runsaasti ja silloin kävi esiintyjäryhmiä Neuvostoliitosta ja pidettiin tansseja. 1990-luvulla järjestettiin mm. keräyksiä Karjalaan. Nyt ollaan tekemisissä maahanmuuttajien kanssa ja tehdään yhteistyötä mm. oppilaitosten kanssa. Laivan saavuttua Tallinnaan, jatkoimme heti matkaa Narvaan. Majoituimme Inger-hotellissa, jonka ravintolassa tuloiltana söimme porukalla. Toisen päivän aamuna meillä oli suomeksi opastettu parin tunnin Narvan kiertoajelu. Oppaan mukaan 95 %:lla narvalaisista äidinkieli on venäjä. Kaupunkia ei siis turhaan kutsuta Viron venäläisten pääkaupungiksi. Narva on Viron kolmanneksi suurin kaupunki Tallinnan ja Tarton jälkeen, asukkaita on noin 60 000. Asukasluku vähenee, kun rajaseutu nyt sodan takia kärsii rajan ylittävän yhteistyön ja kaupankäynnin ongelmista.
Opas kertoi mukavasti Narvan vaiheista novgorodilaisten, tanskalaisten, saksalaisten, ruotsalaisten, venäläisten ja Neuvostoliiton vaikutuksessa. Jo pitkään ennen tanskalaisia valtaajia, Itä-Virumaa oli ollut suomalais-ugrilaisten kansojen, kuten virolaisten ja vatjalaisten asuma-aluetta. Toisen maailmansodan jälkeen kaupunkikuva muuttui täysin. Suuri osa rakennuksista oli tuhoutunut. Maahanmuuttajia tuli paljon Ukrainasta, Valko-Venäjältä ja Venäjältä. Rakennettiin suuria kerrostaloja. Jäljellä on kuitenkin myös jotain vanhaa. Nähtiin pari mielenkiintoista, Ruotsin vallan ajalta säilynyttä kivitaloa ja Kreenholm, saksalaisen sijoittajan, 1800-luvun lopulla perustaman tekstiilitehtaan valtava alue. Kreenholmissa oli enimmillään 12 000 työläistä ja tuotantolaitosten lisäksi kaikki tarpeellinen, kuten asunnot, koulu, sairaala ja kaupat. Katseltiin Viron ja Venäjän rajana olevalla Narvajoella kalastajia veneineen ja joen yli venäläistä Ivangoradin kaupunkia. Rajanylityspaikalla oli koko ajan pitkät jonot rajaa kävellen ylittäviä ihmisiä.
Kaupunkiajelun jälkeen menimme Inkeri-taloon tutustumaan Itä-Virumaan suomalais-ugrilaiseen kulttuuriin. Talon emäntä aloitti vatjalaisen säkkipillin soitolla, isäntä rytmitti käsirummulla. Sitten söimme perinneruokia, toiset inkeriläistä harmaata hernekeittoa, toiset sienihapankaalikeittoa. Leipänä tarjottiin perunapiirakoita ja tattarilla täytettyjä umpipiirakoita. Jälkiruokana oli horsmateetä ja pihlajanmarjapiirakkaa. Kaikki piirakat oli tehty ruiskuoreen. Nämä eväät taisivat maistua kaikille. Lopuksi kuulimme kepeän kiitoslaulun kokille vatjaksi ja toisen laulun inkeroisiksi. Kotiin tuliaisiksi sai ostaa vaikkapa sipulihilloa tai horsmateetä. Myynnissä oli myös mm. kortteja, joiden aiheena oli Narvan tunnus, kaksi kalaa. Esillä Inkeri-talossa oli tauluja, käsitöitä ja lasten tekemiä piirustuksia. Talossa pidetään eri harrasteiden, kuten kielten, kokkaamisen ja käsitöiden työpajoja. Talossa on myös pieni kirjasto, jossa on kirjoja suomalais-ugrilaisilla kielillä. Talon emäntä kertoi, että kulttuuripääkaupunki-tapahtumien ansiosta monet venäjänkieliset ovat löytäneet omia suomalais-ugrilaisia juuriaan.
Monet meistä kävivät Narvan linnassa ja sen museossa. Tanskalaisten Narvan linna mainitaan jo 1270-luvulla. Ruotsalaiset perustivat vähän myöhemmin, 1293, oman linnansa Viipuriin. Narvan linnan kohdalla, joen toisella puolella olevaa venäläisten Iivananlinnaa alettiin rakentamaan 1400-luvun lopulla. Samoihin aikoihin ruotsalaiset rakennuttivat Olavinlinnaa Ruotsin Itämaahan. Narvan linna oli toisen maailmansodan jälkeen romahtamisvaarassa. Nykyään siellä on aika helppo liikkua, on hissikin kolmanteen kerrokseen asti. Linnan sisällä on myös hyvä valaistus ja lämmitys. Linna avattiin matkailijoille lähes kokonaan vuonna 2015. Linnan ulkoalue sekä vanhat linnoituksen pihat ovat avaria.
Paluumatkalla Narvasta Tallinnaan katselimme Pohjois-Viron alavia maisemia ja näimme Suomenlahden eteläpuolelta. Kuulimme vähän tarinaa aiemmin suljetusta kaupungista, Sillamäestä, ja sen uraanin ja muiden harvinaisten metallien kaivusta. Näimme myös palavan kiven kaivosten mäet, mutta paljon oli matkalla nähtävissä myös luonnolle ystävällisempiä energianlähteitä, kuten moderneja tuulimyllyjä ja aurinkopaneeleita.
Melkein koko matkan ajan oli pilvistä ja sateista. Tunnelma oli kuitenkin kelistä huolimatta iloinen ja positiivinen. Kotona oltiin vasta neljännen päivän aamuyöstä. Mutta matka oli monipuolinen ja kyllä se kannatti tehdä!
Teksti & kuvat – Kirsti Kurki
Artikkelikuva – Veikka Tompuri