Yleinen

Mitkä kaksi asiaa sopivat täydellisesti yhteen?

–  No TIETENKIN kesä ja hyvä ruoka!

Nyt kesällä auringon paahtaessa on oiva aika karata sisälle hetkeksi viilentymään ja kokeilemaan uusia reseptejä. Loihdi kesäisiä herkkuja vaikka perheelle tai ystäville, samalla tutustuttaen heidät venäläiseen ruokakulttuuriin!

Alle on kerätty muutamia venäläisen keittiön kesäisiä reseptejä, jotka takuuvarmasti maistuvat!

Venäläinen kesäkeitto eli Okroshka

Vaikka kaikenlaiset keitot kuuluvatkin perinteisesti venäläiseen ruokakulttuuriin, niin varsinkin kesäisin nautitaan useasti kylmiä keittoja. Kylmistä keitoista edelleen tunnetuin ja suosituin on Okroshka. Okroshkaa pidetään tyypillisenä kotiruokana, mutta sitä on tarjolla myös useissa ravintoloissa ympäri Venäjää.

Okroshka tunnetaan Suomessa myös kylmänä kaljakeittona, sillä keiton tärkeimpänä ainesosana toimii venäläinen kotikalja (kvassi). Keitosta on myös useita eri variaatioita ja klassikkoreseptiä voi myös soveltaa itse. Okroshka sopii täydellisesti kesään, sillä sen viileys tuo vastapainoa mahdollisesti vallitsevaan helteeseen.

4 annosta                   valmistusaika 30 min

Ainekset:

Peruna                               2 kpl 

Kananmuna                     3 kpl

Makkaraa/nakkeja         (esim. sipuliteemakkara/lauantaimakkara) 300 g

Avomaankurkku              1 kpl/oman maun mukaan

Ruohosipuli                      200 g

Tilli                                     100 g

Kotikalja/Kvassi              1.5 L

Suola                                oman maun mukaan

Halutessasi voit lisätä keiton päälle smetanaa.

Ohje:

  • Puhdista perunat huolellisesti ja keitä kuorimattomina 25 minuutin ajan. Keitä kananmunia noin 10 minuutin ajan ja sen jälkeen jätä ne jäähtymään keittoveteen.
  • Huuhtele ruohosipuli juoksevan veden alla. Tämän jälkeen kuivaa ruohosipuli (esim. talouspaperilla). Leikkaa ruohosipuli silpuksi.
  • Laita ruohosipuli kulhoon, johon tulee myöhemmin muut ainesosat.
  • Survo ruohosipuli kulhossa (esim. survimella).
  • Huuhtele tilli juoksevan veden alla. Kuivaa tilli ja pilko pieneksi silpuksi.
  • Jäähdytä keitetyt perunat. Kuori ja leikkaa perunat pieniksi kuutioiksi.
  • Leikkaa makkara/nakit ohuiksi suikaleiksi
  •  Leikkaa kananmunat ohuiksi suikaleiksi.
  • Lisää kaikki pilkotut ainekset samaan kulhoon ruohosipulin kanssa ja sekoita.
  • Jaa massa tasapuolisesti neljään annoskulhoon.Kaada kotikaljaa/kvassia annosten sekaa, niin että koostumuksesta tulee keittomainen. Halutessasi voit lisätä lusikallisen smetanaa päälle.

 

Kana-kesäkurpitsa kotletit

4 annosta         valmistusaika 35 min

Ainekset:

Broilerin jauheliha                   600-700 g 

Sipuli                                           1 kpl

Korppujauhoja jauhelihamassaan 

sekä kotlettien leivittämiseen/panerointiin , yhteensä 3 rkl

Suola ja pippuri                  oman maun mukaan.

Pieni kesäkurpitsa                    1 kpl

Valkosipulin kynsi                    2 kpl

Ohje: 

  • Kuori kesäkurpitsan tummanvihreä pinta pois ja ota siemenet pois kesäkurpitsan sisältä. Raasta kesäkurpitsa raastimessa mahdollisimman pieneksi raasteeksi. Laita raaste samaan kulhoon jauhelihan kanssa. 
  •  Leikkaa sipuli sekä valkosipuli mahdollisimman pieneksi silpuksi. Lisää silppu kulhoon, raasteen ja jauhelihan sekaan.
  • Sekoita kaikki ainekset käsin kulhossa ja sen jälkeen lisää suola sekä pippuri.
  • Muotoile massasta haluamasi kokoisia kotletteja. Pyöräytä kotletit korppujauhoissa.
  • Paista kotletteja molemmin puolin pannulla (rypsiöljyssä) n.5 minuutin ajan. 
  • Tarjoile 

 

Herkkusieni-punasipuli perunasalaatti

2 annosta                valmistusaika 30 min

Ainekset:

Keitettyä perunaa  (esim, rosamunda tai pito)         2 kpl

Sipulin                                                                            0,5-1 kpl

Tilli                                                                                 0,5-1 puntti

Säilykeherkkusieniä/muita marinoituja sieniä           150 g

Säilykeherneitä                                                              4-5 rkl

Suolaa ja pippuria                                               oman maun mukaan

Rypsiöljyä/Oliiviöljyä                                                    3 rkl

Viinietikkaa                                                                     1 rkl

Ohje:

  • Keitä kuorittuja perunoita noin 20 minuutin ajan, kuitenkin niin, etteivät perunat hajoa.
  • Sekoita öljy ja viinietikka keskenään kulhossa. 
  • Silppua tilli ja leikkaa sipuli haluamaasi muotoon. Lisää nämä kulhoon öljyn ja viinietikan sekaan.
  • Viipaloi herkkusienet ja lisää ne kulhoon.
  • Lisää herneet kulhoon.
  • Kuutioi perunat ja lisää nekin kulhoon mielellään vielä niiden ollessa kuumia tai lämpimiä. 
  • Mausta suolalla ja pippurilla.
  • Tarjoile.

 

Persikkapiirakka

6 annosta           valmistusaika 80 min 

Ainekset:

Sokeri                                                   140 g

Tuoreita tai säilöttyjä persikoita     5 kpl

Vehnäjauhoja                                     350 g

Kananmunia                                       4 kpl

Ruokasoodaa/leivinjauhetta            0,5 tl

Vaniljasokeria                                       1 tl

Kuohukermaa/vispikermaa             0,7 dl

Ohje:

  • Tuoreet persikat: laita persikat kulhoon ja kaada kuumaa vettä niiden päälle, niin että persikat peittyvät. Pidä persikoida vedessä noin 1 minuutin ajan, jonka jälkeen persikan kuoren täytyisi pystyä irroittamaan. Poista persikoiden sisältä kivi.
  • Vatkaa kananmunat kulhossa massaksi. Voi myös käyttää sauvasekoitinta.
  • Lisää kananmunien joukkoon sokeri ja vatkaa seos vaahdoksi.
  • Sekoita muut kuivat aineet keskenään ja lisää ne muna-sokerivaahdon joukkoon.
  • Voitele leivontavuoan pohja. (halkaisija 26-28cm)
  • Leikkaa persikat haluamaasi muotoon. a) Lisää persikat taikinan joukkoon ja levitä persikkainen taikina voideltuun vuokaan TAI b) levitä pelkkä taikina voideltuun vuokaan ja lisää persikat taikinan päälle.
  • Paista uunin keskitasolla 200 asteessa 25-30 minuutin ajan tai niin kauan kunnes piirakka on kullanruskean värinen.
  • Jäähdytä piirakka. Päälle voi halutessaan ripotella tomusokeria. Tarjoile.