Ystävyysseurojen valtionavut vuodelle 2025 on myönnetty maaliskuun lopussa. Suomi-Venäjä-seura haki toimintaansa 80 000 euroa. Opetus- ja kulttuuriministeriön aiempien linjausten ja avustuspotin supistumisen johdosta seuralle ei odotuksenmukaisesti myönnetty avustusta. Tämä ei ollut uutinen.
Avustuskokonaisuuden supistuminen on suuri huolenaihe kaikille kansainvälisille seuroille. Avustusten saajien joukosta tippui kokonaan Australiaan, Italiaan, Iso-Britanniaan, Kiinaan, Puolaan, Ranskaan ja Saksaan liittyvät seurat. Pohjola-Nordenin avustuksen kohtalo selvinnee myöhemmin.
Lisäksi jäljellä olevien avustusten saajien avustukset putosivat pääosin erittäin voimakkaasti, pahimmillaan yli puolella. Vain ukrainalaisten yhdistyksen avustus (erittäin ymmärrettävin perustein) säilyi ennallaan.
Kehitys on huolestuttava. Kuitenkin ajassa elävien ystävyysseurojen merkitys muuttuvissa kansainvälisissä tilanteissa korostuu. Kansalaisyhteiskunnan työ tuo valtiollisten suhteiden rinnalle tärkeän ruohonjuuritason lisän kansainväliseen toimintaan. Jos ystävyydestä puhuminen ei enää tunnu ajankohtaiselta, voitaneen hyvin käyttää vaikka termiä “kansainväliset seurat”, mikä ehkä kuvaisikin nykyistä roolia paremmin.
Avustuspäätökset löytyvät kokonaisuudessaan opetus- ja kulttuuriministeriön sivuilta.