Savonlinnan pääkirjastolla pidettiin huhtikuussa pieni, mutta monipuolinen ja koskettavakin tilaisuus inkeriläisyydestä ja karjalaisuudesta. Sen järjestivät Savonlinnan osasto ja Kulttuurikeskus Nadezhda. Paikalla oli taustaltaan monia kansallisuuksia: suomalaisia, inkeriläisiä, karjalaisia, venäläisiä, virolaisia ja ukrainalaisia. Ensin toki juotiin kahvia ja teetä, ja syötiin mm. inkeriläisen ohjeen mukaan tehtyjä kaali- ja mustikkapiirakoita. Varsinkin kaalipiirakat maistuivat!
Kuultiin kertomuksia inkeriläisten vanhempien ja isovanhempien elämänkulusta. Kuultiin sukulaisista, jotka pitkän karkotusmatkan aikana kuolivat. Nähtiin kuvia niistä, jotka jäivät pysyvästi asumaan Siperiaan ja joiden hautajaisissa vain käytiin. Sukujen ihmisiä on levinnyt elämään ympäri maailmaa. Keskusteltiin miten ihmiset ovat päätyneet Suomeen ja miten nuoret sukupolvet ovat tänne asettuneet elämään. Saatiin myös lyhyt historiaesitys Inkeristä ja inkeriläisyyden vaiheista.
Karjalaisuus oli monelle vähän vieraampaa. Kuultiin karjalaisen kansan historiasta ja elämäntavoista. Esimerkiksi, että maanviljely oli karjalaisille vähemmän tärkeää kuin kalastus ja kaupankäynti. On myös olemassa Karjalan tasavalta, mutta karjalan kieli ei ole siellä virallinen kieli. Samalla tavalla kuin inkerikko, ortodoksi Larin Paraskelta on kerätty tuhansia runonsäkeitä suomalaiseen kansalliskirjallisuuteen, on Suomen kansalliseepos Kalevalaan kirjattu paljon runoutta karjalaisilta. Karjalan ja Inkerin historiaan ovat vaikuttaneet samat suurvallat, Ruotsi ja Venäjä.
Teksti ja kuvat – Kirsti Kurki