Kirja-arviot on julkaistu Venäjän Aika-lehdessä 4/26 marraskuussa 2026.
Kohtalona Neuvostoliitto/Venäjä
Jaakko Laakso: Punainen takapiru, Docendo
Ensin nuorena radikaalina barrikadeilla, sitten kommunistilehden eduskuntatoimittajana ja lopulta parikymmentä vuotta kansanedustajana. Jaakko Laakso, 77, on tehnyt politiikassa pitkän uran niin ruohonjuuritason toimijana kuin kabinettien vaikuttajanakin. Punaisena lankana kulkee koko ajan mukana Venäjä.
Itänaapurimme diplomaattien kanssa tuskin kukaan on pyörinyt enemmän kuin Laakso. Hän on opiskellut Venäjällä (kommunismia) ja vaikka järjestelmä idässä on vaihtunut autoritäärisestä sosialismista kapitalismiksi, on Laakso pysynyt käänteissä mukana.
Toimiessaan ihmisoikeuksiin keskittyvässä Euroopan neuvostossa Laakso tutustui moniin Venäjän edustajiin. Hänen ei voi suoraan sanoa kaunistelevan Neuvostoliiton todellisuutta tai nykyisen Venäjän politiikkaa, mutta ei hän myöskään Venäjän kriitikoksi ole vanhoilla päivillään ryhtynyt.
Kirjan dramaattisinta antia on Laakson vierailu Tshetsheniassa. Hän tapasi muun muassa pelätyn sissipäällikön Basajevin. Vähän huonommalla tuurilla vierailulla olisi voinut olla karu loppu.
Sotilasliitto Naton vastustaminen näyttää olevan Laaksolle suorastaan missio. Edes Venäjän hyökkäys Ukrainaan ei saanut häntä monen muun Nato-kriitikon lailla kääntymään jäsenyyden kannattajaksi. Laakso kuvaa yli puolisataa vuotta jatkunutta ystävyyttään kokoomuslaisen Ilkka Kanervan kanssa seikkaperäisesti ja näyttää olevan murheissaan siitä, että YYA-Kanervasta tuli lopulta Nato-mies.
Tallinnan alamaailman kunkku muistelee
Meelis Lao: Viron mafian kummisetä, Johnny Kniga
Jos Meelis Laon sanoja on uskominen, hän on ollut takavuosina mahtava mies virolaisessa alamaailmassa. Niin mahtava, että häntä vastaan on tehty peräti seitsemän murhayritystä. Kuoleman porteilta hän on palannut kerta toisensa jälkeen takaisin ”bisnekseen”.
Laon ”urotöihin” kuuluu – jälleen, mikäli hänen sanojaan on uskominen – venäläisten mafiaryhmien pois ajaminen Virosta. Tässä työssä Lao oli omien sanojensa mukaan ainakin jonkinlaisessa yhteistyön tapaisessa Viron virallisten tahojen kanssa.
Toisaalta Lao operoi kylmän rauhallisesti myös Venäjällä. Hän ystävystyi – jos näissä yhteyksissä ystävyydestä voi puhua – pietarilaisten vaikutusvaltaisten ”auktoriteettien” Kostja Mogilan (suom. ”Hauta-Kostja”) ja pomojen pomon ”Setä Hasanin” kanssa. Kirjan huimimpiin kohtauksiin kuuluu kuvaus mafiapomojen ”iltamista” Pietarissa, missä Lao kertoo olleensa, jos ei nyt aivan kunniavieraana, niin täysivaltaisena osanottajana kuitenkin.
Meelis Lao kasvoi Tallinnan kuntosaleilla ja yritteli vähän kehänyrkkeilläkin. Pitkään hän sinnitteli verkkarit ja nahkatakki -linjalla, mutta kun naisiin piti tehdä vaikutus, vaihtoi hän laatupukuihin.
Laon tekstissä on mukana itseironiaa ja itsekritiikkiäkin. Hän kertoo ilmeisen rehellisesti, että kaunis vaimo, jonka hän kovan yrityksen jälkeen sai vihdoin omakseen, jäi taka-alalle, kun menestys naismaailmassa nousi päähän.
Tämä on niitä kirjoja, joissa vastuu tekstin luotettavuudesta jää lukijalle.
Onko totuudesta poikkeaminen joskus sallittua?
Peter Pomerantsev: Totuudella ei voi taistella valheita vastaan, Docendo
Peter Pomerantsev on omistautunut propagandan tutkimiselle. Hän syntyi neuvosto-Ukrainassa, mutta juutalaisperheen lapsena muutti jo varhain Länteen ja asuu nykyisin Britanniassa.
Teoksensa nimen mukaisesti Pomerantsev tarkastelee sitä, kuinka suhtautua valheelliseen ja vaaralliseen propagandaan. Pitäisikö vastata ”samalla mitalla” eli vääntää hyvää tarkoittavia valheita? Vai pitäisikö sittenkin pysyä totuudessa ja toivoa, että tosiasiat lopulta kuitenkin voittaisivat valhepropagandan?
Propagandatutkielmansa avainhenkilöksi Pomerantsev on valinnut Sefton Delmerin (1904-1979) – australialaisen, joka syntyi Berliinissä. Delmer puhui Berliinissä asuessaan sujuvaa saksaa ja englantia. Hän ryhtyi työskentelemään brittimedialle ja sai kaikkien yllätykseksi vuonna 1931 jopa itsensä Adolf Hitlerin haastattelun.
Myöhemmin Delmeriä epäiltiin natsisympatioista, vaikka hän toimi sodan aikana Britanniassa natsienvastaisen propagandan erikoismiehenä. Hän loi useampia radioasemia, jotka lähettivät saksankielistä hitlerinvastaista propagandaa,
Radioasemat eivät pysyneet totuudessa vaan lähettivät paljon fiktion ja faktan sekoitusta. Syöttämällä sopivaa pajunköyttä ajateltiin heikennettävän saksalaissotilaiden taistelumoraalia. Pomerantsev vetää paralleeleja nykyiseen maailmantilanteeseen ja johdattaa lukijan ajattelemaan, millaisia menetelmiä Venäjän propagandan torjuminen vaatii.