Suomi-Venäjä-seuralta voi lainata mielenkiintoisia näyttelyitä ilmaiseksi!
Näyttelylista:

Venäläinen nykykirjallisuus – sukupolvien aikamatka menneisyydestä nykyisyyteen
Näyttelyä on täydennetty kirjailijoiden sodanvastaisesta toiminnasta kertovalla taululla. Taulun tekstin on kirjoittanut professori Tomi Huttunen.
Suomi-Venäjä-seura on tuottanut venäläistä nykykirjallisuutta esittelevä näyttelyn yhteistyössä Helsingin ja Tampereen yliopiston sekä Åbo Akademin venäjän kielen ja kulttuurin osastojen kanssa. Näyttelyn nimi on Sukupolvien aikamatka menneisyydestä nykyisyyteen, sillä moni nykykirjailija tarkastelee nykymaailmaa heidän oman ja aikaisempien sukupolvien kokemuksista. Näyttelyssä esitellään 12 venäläistä nykykirjailijaa. Lisäksi se sisältää lastenkirjallisuutta esittelevän osion.
Näyttelyssä on 14 suomen- ja 14 ruotsinkielistä kapalevytaulua, jotka ovat kooltaan 40*100 cm. Levyjen taustalla on ripustuslenkit sekä siimat. Näiden avulla taulut voi ripustaa joko yhdellä tai kahdella koukulla. Kokonaisvarausaika on kuukausi, joka sisältää näyttelyn vastaanoton, pystytyksen, purkamisen ja toimittamisen edelleen seuraavaan kohteeseen.
Kustannukset: Näyttelyn lainaamisesta ei peritä maksua. Kukin tilaaja vastaa ainoastaan yhdensuuntaisen kuljetuksen hinnan.
Toivomme, että kirjastot ovat aktiivisesti yhteydessä Suomi-Venäjä-seuran osastojen kanssa ja järjestävät yhdessä aiheeseen sopivia tapahtumia näyttelyn aikaan. Osastojen yhteystiedot: https://osastot.suomi-venajaseura.fi/
Varaukset ja tiedustelut: Merja Jokela merja.jokela@venajaseura.com
Digitaalinen näyttelysivusto löytyy osoitteesta: https://kirjallisuus.suomivenajaseura.fi
Utställning ”Samtida rysk litteratur – generationers tidsresor från det förflutna till nutid”
Bokning: Merja Jokela, 0400 369439 merja.jokela@venajaseura.com
Digiutställning på svenska https://kirjallisuus.suomivenajaseura.fi/?lang=sv
Koti on siellä missä sydän on – Valokuvanäyttely Ukrainan sotaa paenneista lapsista
Näyttely käsittää palkitun venäläisen valokuvaajan Sergei Stroitelevin (synt. 1985) valokuvasarjan Kishinevissa väliaikaisessa pakolaiskeskuksessa asuvista ukrainalaislapsista. Tässä sarjassa lapsiin on heijastettu sotaa edeltäviä valokuvia, jotka löytyivät lasten ja heidän vanhempiensa kännyköistä.
Sarjan ensimmäisessä valokuvassa on kuukauden ikäinen Mark. Hän syntyi juuri ennen sodan alkua Nikolajevissa ja joutui äitinsä kanssa pakenemaan kotikaupungista. Markiin on heijastettu Markin isän droonilla ottama valokuva perheen rakastamasta Inguskin sillasta.
Näyttely koostuu 10 kpl valokuvia, joista 7 kpl on kooltaan 40 x 60 cm ja 3 kpl 50×70 cm
Sergei Stroitelev (synt. 1985)
Pietarilainen valokuvaaja, joka on kiinnostunut ääritilanteisiin joutuneiden ihmisten kuvaamisesta. Hänen valokuvissaan esiintyy syyrialaisia ja ukrainalaisia pakolaisia, nepalilaisia leprapotilaita ja narkomaaneja. Hän kuvasi myös Kiovan Maidanin tapahtumia vuonna 2014
Sergei Stroitelev syntyi Leningradissa vuonna 1985. Hän opiskeli valokuvatoimittajaksi Galperinille nimetyssä Journalistiliiton tiedekunnassa Pietarissa ja Leningradin alueella päättäen opinnot vuonna 2014.
Sergei Stroitelevin haastattelu Helsingin sanomissa: https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000009382123.html
Näyttelyn voi varata merja.jokela@venajaseura.com
Sotaa ja rasismia vastaan taiteen keinoin
Rauhan kuvitelmia -sarjakuvanäyttely
Sodanvastaista sarjakuvaa ja kuvitusteoksia esittelevä Rauhan kuvitelmia -näyttely tuomitsee Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan. Näyttely pyrkii luomaan vihasta, militarismista ja rasismista vapaan tilan, jossa taiteen kautta ja sen äärellä olisi mahdollista käydä rauhanomaista dialogia kansalaisuuteen katsomatta. Näyttelyssä on esillä teoksia neljältä venäläistaustaiselta ja yhdeltä ukrainalaistaustaiselta taiteilijalta.
Ukrainalaistaustainen, Yhdysvalloissa asuva taiteilija ja tutkija Julia Aleksejeva valaisee sarjakuvassaan Ukrainan sodan taustoja ja seurauksia. Darja Apahontšitš ja Lilija Matvejeva ovat venäläisiä taiteilijoita, jotka asuvat tällä hetkellä maanpaossa Tbilisissä ja Berliinissä. Apahontšitš on venäjällä listattu ulkomaiseksi media-agentiksi. Heidän teoksissaan näkyy voimakkaana sodan aiheuttama suru, mutta myös toiveet toisenlaisesta maailmasta ilman sotaa. Mukana on myös moskovalaisen Vicious Membrane -studion taiteilijat Neonlucifer ja Igor Bogdanov, joille näyttely antaa tilaisuuden sodanvastaisten näkemysten ilmaisuun, joka ei ole enää mahdollista Venäjällä. Heidän teoksensa käsittelevät sotaa fantasian ja scifin keinoin.
Näyttely osoittaa tukensa niin ukrainalaistaiteilijoille kuin venäläisille sodanvastaisille äänille. Näyttelykiertueen jälkeen näyttelyssä esillä olleet printit myydään ja tuotto lähetetään lyhentämättömänä humanitaarisena apuna Ukrainaan. Tarkemmasta lahjoituskohteesta ja myynnin järjestelyistä ilmoitetaan myöhemmin.
Näyttelytiedot: 14 kpl kapalevylle printattua sarjakuvaa: A2 11 kpl, A3 3 kpl.
Kerttu Matinpuron blogi näyttelystä: https://suomivenajaseura.fi/sotaa-ja-rasismia-vastaan-taiteen-keinoin/
Rauhankuvitelmia sarjakuvanäyttelyn omat facebook-sivut: https://www.facebook.com/profile.php?id=100087497628566
Tilaa näyttely merja.jokela@venajaseura.com
Venäläistä nykysarjakuvaa Suomessa
Millaista on venäläinen sarjakuva nyt? Millainen on venäläinen supersankari? Helsingin yliopiston slaavilaisten kielten ja kulttuurien opiskelijajärjestö Rupla ry ja Suomi-Venäjä-seura vastaavat nyt yhdessä näihin kysymyksiin näyttelyn ja julkaisun muodossa! Moskovalainen sarjakuvakustantamo Bubble comics on viimeisen kymmenen vuoden aikana vallannut venäläiset sarjakuvamarkkinat ja määritellyt tuotannollaan venäläisen supersankarisarjakuvan käsitteen. Rupla ry:n opiskelijat ovat valinneet kustantamolta neljä sarjakuvaa ja sankaria esiteltäväksi näyttelyssä ja tuoreessa julkaisussa. Luvassa magiaa, neuvostonostalgiaa ja venäläisiä yhteiskunnallisia kysymyksiä!
Kiinnostuitko? Haluatko järjestää alueellasi paikallisen sarjakuvaseuran, kirjaston, venäjän kielen opiskelijoiden, koulujen tai venäläisten järjestöjen kanssa yhteistyössä venäläistä sarjakuvaa käsittelevän tapahtuman?
Tarjoamme
- Venäläistä nykysarjakuvaa -julkaisun (150 sivua, ovh 17 e), Seuran osastoille 10 kpl yhteishintaan 100 e, yksittäiskappaleet jäsenille 15 e ( tämän linkin kautta https://rauhanpuolustajat.org/kauppa/, koodilla Svs)
- Venäläiset supersankarit -näyttelyn ((15 kapalevyä 50×70 cm),
- Sarjakuviin liittyvän Johanna Porkkalan luennon joko livenä tai virtuaalisesti hintaan 100 e (+ matka- ja majoituskulut)
Lisätiedot:
Sarjakuvat ja luento: johanna.porkkala@helsinki.fi
Aleksandr Pushkinin elämä ja tuotanto
Tauluja 12 kpl, koko 50 x 70 cm.
Anton Tshehovin elämä ja tuotanto
Esitteitä 16 kpl, tauluja 4 kpl 40 x 58 cm, 2 kpl 30 x 42 cm, 2 kpl 50 x 70 cm, 2 kpl 60 x 84 cm, 8 kpl 70 x 100 cm – tauluja yhteensä 18 kpl.
Fjodor Dostojevskin elämä ja tuotanto
Näyttelyyn kuuluu 13 taulua, joissa kuvin ja tekstein kerrotaan Fjodor Dostojevskin elämästä ja tuotannosta sekä hänen teoksiensa pohjalta tehdyistä teatteri- ja elokuvaversioista.
Tauluja 11 kpl, koko 50 x 65 cm, 1 kpl 85 x 60 cm, 1 kpl 90 x 60 cm.
Leo Tolstoin elämä ja tuotanto
Näyttely kertoo maailmankuulun klassikkokirjailijan mielenkiintoisesta elämästä, perheestä, hänen ajatuksistaan, elämänfilosofiastaan sekä monipuolisesta tuotannostaan. Näyttelyyn on koottu myös kuuluisien aikalaisten ajatuksia Tolstoista sekä Suomen teattereissa esitettyjä näytelmiä Leo Tolstoin teosten pohjalta eri aikakausina.
Näyttelytauluja on kaikkiaan 10 kpl, joista 5 kpl on 80 cm x 100 cm ja 5 kpl 50 cm x 80 cm. Näyttelyn kokonaispaino on noin 16 kg.
Nikolai Gogolin elämä ja tuotanto
Näyttely valottaa Gogolin luonnetta hänen teostensa kautta.
Kevyitä kapalevytauluja on yhteensä 10 kpl, joista 5 kpl kokoa 80 cm x 1m ja 5 kpl kokoa 80 cm x 50 cm.
8. Suomi-Venäjä-seuran historia
Tauluja 16 kpl, koko 70 x 100 cm.
PIETARI ON ROCK -valokuvanäyttely
Valokuvaaja Dmitri Konradt (s. 1954) on valokuvaajien kaupungiksi kutsutun Pietarin fotoaatelia. Hänellä on nykyään seuraajia ja jäljittelijöitä, jotka ovat valmistuneet Konradtin mestariluokasta. Hänet tunnetaan ennen kaikkea värikuvistaan, joissa hän jäljittää Pietarin kirkkautta ja värikkyyttä, jopa räikeyttä, kaupunkiin usein liitetyn mystiikan ja synkkyyden asemesta. Siksi hän siirtyi aikanaan mustavalkoisista kuvista värikuviin – taltioimaan Pietarin seiniä ja sitä, miten pohjoinen ilmasto – tuuli, pakkanen, sade, lumi – kirjoittaa omaa tarinaansa rakennusten pinnoille.
Pietari on rock – valokuvanäyttelyn valokuvat paljastavat taiteilijan nuoruusvuosien varjopuolen, hänen yöllisen minänsä. Konradt oli 1980 -luvulla Rubinshtein kadun rock-klubin hovikuvaajia. Hän tunsi rock-klubin artistit ja tähdet, ja hänelle tarjottiin usein paraatipaikkaa bändien kuvaamiseen. Poseeramisen taltiointi ei häntä kuitenkaan kiinnostanut, vaan yleensä Konradt livahti vaivihkaa jonnekin yleisön sekaan etsimään juonia ja tarinoita yhtyeiden esiintymisistä.
Konradt oli taltioimassa DDT-yhtyeen ensimmäistä esiintymistä Leningradissa ja Juri Shevtshukin aiheuttamaa järkytystä paikallisissa kuulijoissa. Hän oli kameroineen paikalla myös silloin, kun Boris Grebenshikovin Akvarium nousi tuntemattomuudesta koko neuvostonuorison palvomaksi bändiksi. Konradtin valokuvat paljastavat, kuinka Maik Naumenko saapui imitoimaan Chuck Berryä rock-klubille Zoopark-yhteensä kanssa. Hän oli paikalla kun nuori Konstantin Kintshev ja Alisa-yhtye räjäyttivät pankin, tai kun Strannyje igry, AuktsYon ja AVIA loivat oman rockteatterin tyylilajin – puhumattakaan Sergei Kurjohinin ja Popouljarnaja mehanikan spektaakkeleista.
Anna Ahmatova Fontankan talossa -näyttely
Valokuvat: Anne Hämäläinen
Kollaasit: Sanni Seppo
Venäläinen runoilija Anna Ahmatova (1889-1966) saavutti kotimaassaan klassikon aseman jo 1920-luvulla. Runoilijasta tuli vähitellen koko kansan tunteiden tulkki, jonka runoissa kuvastuu Venäjän ja Neuvostoliiton traaginen historia. ”Kolmekymmentäviisi vuotta asuin yhdessä Pietarin kauneimmista palatseista, Sheremetevien Fontankan talossa, ja iloitsin tuon 1700-luvun rakennuksen mittasuhteiden täydellisyydestä”, Anna Ahmatova kirjoitti 1960-luvulla. Henkisesti Ahmatova ei jättänyt Fontankan taloa muutettuaan sinne ensi kerran vuonna 1918. Fontankan talo on paljon esillä myös Ahmatovan runoissa. Vuonna 1989 talossa avattiin Anna Ahamtovan museo.
Värikuvia kaikkiaan 20 kpl eri kokoa: 1kpl x 63-83cm, 2 kpl 69x95cm, 1 kpl 47 x71cm,
1 kpl 47x67cm, 2 kpl 47 x 72, 1 kpl 57 x 84cm, 1 kpl 47x67cm, 1 kpl 47x70cm,
9 kpl 15×22 cm, 1 kpl 107cm x 175cm
Näyttelyn tilausehdot
- Näyttelyn tilaaminen on ilmaista. Tilaaja kustantaa näyttelyn lähetyksen yhteen suuntaan.
- Tilaaja vastaa mahdollisista näyttelyyn aiheutuneista tuhoista sen esillä oloaikana.
Näyttelyn käsittely!
- Näyttelyn taulujen pohjat ovat kapalevyä, joka valitettavasti on varsin pehmeää ja rikkoutuu helposti. Ei sovi kolhia!
- Näyttelylaatikko on avattava varoen ja ”toppaukset” sekä tukena olevat kapalevyt säilytettävä.
- Taulujen ripustamisen kanssa myös varottava, etteivät kulmat rikkoudu.
- Jos kaikkia tauluja & julisteita ei käytetä, on ne säilytettävä kuivassa paikassa joko lappeellaan tai tiukasti pystyssä, niin etteivät pääse liikkumaan.
- Kuljetuksen pitäisi tapahtua ovelta ovelle, sillä sekaannukset näyttävät vallan tavallisilta. Ylimääräiset kuljetukset heikentävät joka kerta näyttelyä.
Tiedustelut:
merja.jokela@venajaseura.com , 0400-369439