Aseet puhuivat Tšetšeniassa vuoden 1999 loppupuolella, kun Venäjä päätti lopettaa itsenäisyyttä vaatineen kansan haaveet. Pääkaupunki Groznyita pommitettiin ja myös vuoristossa taisteltiin. Sodan päätyttyä ulkomaiset kirjeenvaihtajat vietiin katsomaan sotilaiden valmistautumista poistumaan.
Ulkomaan kirjeenvaihtajan tehtävä on kertoa ja kommentoida asemamaan tapahtumia kotiyleisölleen. Tehtävä ei ole aina helppo. Sodissa maanjäristyksissä, tulvissa tai muissa onnettomuuksissa on vaikea katsoa ihmisten kärsimyksiä, pelkoa ja voimattomuutta
Itse olen ollut raportoimassa Tšetšenian sodasta, Armenian maanjäristyksestä sekä Pohjois-Kaukasuksen Beslanin koulukaappauksesta. Nämä tapahtumat ovat jääneet pysyvästi mieleen. Vierailu tšetšeenien pakolaisleirillä Ingušiassa vuonna 1999 ja maan tasalle pommitetussa Groznyissa seuraavana vuonna ovat edelleen hyvin muistoissa.
Tšetšeenit ovat Pohjois-Kaukasiassa Georgian pohjoispuolella asuva kansa. Venäjä soti 1800-luvun alkupuolella pitkään heitä vastaan ja lopulta miehitti alueen 1859. Venäjä valloitti myös alueen muita kansoja eräänlaiseksi etelärajansa puskurivyöhykkeeksi.
Kun 1990-luvun alussa Mihail Gorbatšovin perestroikan aikoihin monissa neuvostotasavalloissa alettiin haaveilla itsenäisyydestä ja myös toimia sen saavuttamiseksi, Pohjois-Kaukasiassa esitettiin myös samoja vaatimuksia. Tšetšenia julistautui lopulta itsenäiseksi vuonna 1991. Tätä itsenäisyyttä Venäjä ei kuitenkaan tunnustanut ja näin alkoi ensimmäinen Tšetšenian sota. Se päättyi hauraaseen rauhaan vuonna 1995.
Toinen sota alkoi elokuussa 1999 ja päättyi helmikuun alussa vuonna 2000. Kun taistelut syksyllä kiihtyivät, monet tšetšeenit pakenivat naapuritasavaltaan Ingušiaan. Siellä järjestettiin pääkaupungin Nazranin liepeille leirejä, joissa pakolaiset asuivat teltoissa, junavaunuissa ja jopa hylätyissä navetoissa.
Vierailin pakolaisleireillä marraskuussa 1999 ja kerroin 30.11. ilmestyneessä jutussa näkemästäni. Seuraavassa lyhyt katkelma kirjoituksestani: ”Tšetšeniasta tulee naapurimaahan Ingušiaan päivittäin yli tuhat pakolaista. Yhteensä heitä on jo 220 000. Ihmiset lähtevät pommien ja tykkien alta mutta täyteen ahdetuilla leireillä elämä ei myöskään tunnu turvalliselta.
-Talven yli emme täällä elä, sanoi yksi tšetšeeninainen. Teltoissa ihmiset sairastuvat, ruokaa on vähän ja polttopuut alkavat loppua. Ihmisillä ei ole rahaa, eikä avustusjärjestöjen apu riitä. Naiset kertovat pommituksista, ryöstelystä ja väkivallasta. Monet olivat pitkään kellareissa ennen kuin lähtivät pakomatkalle. Kotikylissä käyneet kertovat, että suurin osa taloista on tuhottu ja loput ryöstetty.
Entinen navetta kotina
Entisen sovhoosin hylätyt navetat lähellä Tšetšenian rajaa olivat noin 2000 pakolaisen kotina, kun varsinaisille leireille ei ihmisiä enää mahtunut. Joka päivä tuli uusia pakolaisia ja ihmiset rakensivat navettaan omia pieniä kotejaan. Yhdessä 15 – 20 neliön kopperossa saattoi asua parikymmentä ihmistä. Navetan ulkoseinälle oli vedetty kaasujohto ja siitä jokainen johti oman kaasuputkensa huoneeseensa. Putki työnnettiin hellaan ja tuli tuikattiin sen päähän. Turvallisuussäännöistä ei kukaan piitannut.
Navetan päädyssä oli vähän suurempi avoin tila, jonne oli tuotu vanha linja-auto. Sen sai kodikseen perhe, johon kuului äiti, isoäiti ja kolme lasta. Syynä tähän poikkeustapaukseen oli se, että perheeseen syntyi kolme päivää ennen vierailuani uusi vauva. Isoäiti toi sen nähtäväkseni ja siskot ja veljet kerääntyivät myös uuden tulokkaan luo. Tilanne oli yllättävä. Mieleen tuli kysymys: Millainen mahtoi olla lapsen tulevaisuus, joka syntyi entiseen navettaan tuodussa vanhassa bussissa?
Groznyin valtaus alkoi
Lähetin 16. joulukuuta 1999 Moskovasta uutisen, jonka otsikoin: Taistelu Groznyista alkoi venäläisten suurin tappioin? Lisätietoja oli vielä: Kenraalit kiistävät, pakolaiset vahvistavat. Myöhemmin osoittautui, että tiedot pitivät aika hyvin paikkansa. Groznyin valloitus oli aloitettu. Päämäärä oli virallisen tiedon mukaan saavutettu 6.2.2000.
Tässä lyhyt katkelma uutisesta: ”Venäläiset kenraalit kiistivät koko torstaipäivän läntisten uutistoimistojen tiedot Groznyissa käydyistä taisteluista. Kaupungista Ingušiaan tulleet pakolaiset sen sijaan vahvistivat uutistoimistojen kertomukset. Uutistoimistojen mukaan venäläinen panssarisaattue olisi keskiviikkona illalla tunkeutunut lähelle Groznyin keskustaa Minutkan torille. Kolme tuntia kestäneessä taistelussa venäläiset olisivat menettäneet 50, toisten tietojen mukaan jopa 100 sotilasta. Länsimaisten uutistoimistojen kanssa samoilla linjoilla oli venäläinen sotilasuutistoimisto AVN. Se on entisten sotilaiden uutistoimisto, jolla on hyvät yhteydet armeijan upseereihin.
Kyseessä on provokaatio, sanoi puolustusministeri Igor Sergejev uutistoimistojen väitteistä. Myös pääministeri Vladimir Putin sanoi illalla tietoja provokaatioksi. Pääesikunnan turvallisuuspalvelun FSB:n tiedottaja oli varma, että kyseessä on länsimaisten tiedustelupalvelujen propaganda, jossa käytetään toimittajia hyväksi.
Koska tapahtumista ei heti saatu mitään varmoja tietoja, venäläisetkin tiedotusvälineet kertoivat, mitä todennäköisesti tapahtui. Valtion ykköskanava tosin tyytyi kenraalien ilmoitukseen mutta yksityinen NTV arveli, että jotain Groznyissa on joka tapauksessa tapahtunut.
Pommitetussa Groznyissa
Toinen Tšetšenian sota päättyi helmikuussa 2000. Venäjän armeija alkoi järjestää Moskovassa toimiville ulkomaiden kirjeenvaihtajille matkoja tuhottuun Groznyihin. Tietenkin ilmoittauduin mukaan ja pääsin matkalle huhtikuussa. Koska kaupungissa ei ollut hotelleja, eikä kauppoja tai ravintoloita, toimittajat olivat armeijan järjestelyistä riippuvaisia. Asuimme kaupungin laidalla Hankalan alueelle sivuraiteelle kuljetetuissa junavaunuissa. Valoa saimme vaunujen ulkopuolelta junaan vedettyjen johtojen ja lamppujen avulla. Vessoina toimivat junan vierustoille rakennetut pienet puukopperot. Söimme Hankalan tukikohdan upseereiden kenttäruokalassa, joten tuli maistettua myös kuuluisaa ukrainalaista suolaista silavaa, saloa, mustan leivän ja kuuman teen kera.
Lohdutonta oli katsella panssarivaunun päällä istuen ampumavalmiit varusmiehet ympärillä, miten Tampereen kokoisen kaupungin keskusta oli pommitettu maan tasalle. Keskustan ulkopuolellakaan ei näkynyt yhtään ehjää taloa.
Unohtumattomin osa matkasta oli käynti torilla, jonne armeija oli järjestänyt asukkaille ruokailun. Soppatykeissä keitettiin keittoa. Lisäksi annettiin kimpale venäläistä limppua. Ihmiset söivät hiljaa ja huokaisivat helpotuksesta, kun olivat elossa. Torilla ihmiset vaihtoivat myös kuulumisia ja uutisia. Sotilaat pysyttelivät kauempana.
Matka jatkui rautatieasemalle, jossa entisöintityöt olivat menossa. Miehet olivat pahoin kärsineen rakennuksen telineillä rappaamassa ja muuraamassa. Raunioista tuotuja sementin reunustamia tiiliä puhdistettiin uusiksi rakennusaineiksi. Matka jatkui rautatieasemalle, jossa entisöintityöt olivat menossa. Miehet olivat pahoin kärsineen rakennuksen telineillä rappaamassa ja muuraamassa. Naiset tekivät sementtiä ja puhdistivat tiiliä rakennustarpeiksi.
Vähän kauempana yhden sementin sekoittajan nuori tytär seisoi pienen myyntipöydän takana ja tarjosi halukkaille mm. limonaadia tupakkaa ja makeisia. Tyttö ei tuntunut tilanteesta olevan huolissaan ja seurasi uteliaana, mitä vieraat toimittajat tekivät. Mietin, millaiset lapsuuden muistot hänelle jäävät näistä hetkistä ja ympärillä olevista raunioista.
Vuoristossa lähtötunnelmia
Seuraavana päivänä pääsimme helikopterikyytiin ja suuntana oli etelä, eli vuoristo. Laskeuduimme yhden tukikohdan liepeille ja aloimme seurata, mitä siellä tapahtui. Sotilaat olivat verkalleen valmistautumassa tukikohdan purkamiseen. Miehillä ei tuntunut olevan juuri mitään tekemistä, eikä ihme. Tykit ja muut aseet, joita näkyi, eivät olleet helposti siirrettävissä. Emme kyselleet, miten ne oli sinne tuotu, emmekä, miten ne aiotaan poistaa.
Kului kolme vuotta ja olin taas Groznyissa. Siellä järjestettiin kansanäänestys Tšetšenian perustuslaista. Näytti siltä, että osa kaupungista oli jälleenrakennettu. Sissit oli häädetty ja autonomisen tasavallan johtoon oli nostettu entisen sissipäällikön poika Ramzan Kadyrov.
Hän vannoi uskollisuutta Putinille ja hallitsee aluetta diktaattorin ottein. Moskovasta on riittänyt Groznyin jälleenrakentamiseksi paljon rahaa. Groznyin komistukseksi rakennettiin vuonna 2008 valmistunut komea moskeija, joka on nimetty nykyisen johtajan isän, Ahmat Kadyrovin moskeijaksi. Siihen mahtuu 10 000 rukoilijaa.
PEKKA LEHTONEN
