Millaista kaunokirjallisuutta venäjää opiskeleva ulkomaalainen lukee tai yrittää lukea? Todennäköisesti klassikoita Puškinia, Tolstoita, Tšehovia, Gogolia…
Jos minä, melko sivistynyt ihminen, opiskelisin vierasta kieltä Dostojevskin kirjan avulla, luultavasti opiskelu päättyisi jo toisella sivulla. Vaikka nämä klassikot kuuluvat Venäjällä kouluissa pakollisiin luettaviin, saavat harvat kahlattua läpi Sodan ja rauhan tai Idiootin kokonaan. Jopa monet korkeasti koulutetut humanistit ovat perehtyneet Karamazovin veljesten tai Anna Kareninan juoniin pelkästään elokuvien kautta. En kehottaisi aloittamaan tutustumista venäläiseen kirjallisuuteen noista teksteistä. Ihan siitäkin yksinkertaisesta syystä, että klassikkokirjojen sanasto ei ole nykyaikaista.
Suosittelen aloittelijoille lasten- ja nuortenkirjallisuutta. Se ei ole mitenkään primitiivistä, kuten voisi kuvitella. Lastenkirjojen sanasto on helppoa, puhekielistä sekä oikeaa ja tarpeeksi monipuolista. Hyvän lastenkirjailijan päämäärä on opettaa lasta puhumaan oikein ja auttaa heitä täydentämään sanavarastoaan. Tämä on nimenomaan vierasta kieltä opiskelevan henkilönkin tavoite.
Kokeilkaa Viktor Dragunskin Денискины рассказы (Deniskan tarinat, Deniska on pienen Denis-pojan lempinimi). Monet venäläiset sukupolvet ovat kasvaneet näillä tarinoilla. Niissä on oikea venäjän puhekieltä, kiintoisia tapahtumia, kevyttä huumoria. Vaikka Deniskan tarinat on kirjoitettu neuvostoaikana, eivät ne ole vanhentuneita, ja jopa aikuinen nykylukija niitä ymmärtää.
Samalta sivulta löytyy muita venäläisten ja ulkomaisten lastenkirjailijoiden teoksia, kuten Nikolai Nosovin kertomuksia, joissa on myös hyvä, kevyt ja oikea venäjän kieli. Näitä ovat mm. «Мишкина каша», «Фантазеры», «Огурцы», «Карасик» (Miškan puuro, Satusedät, Kurkkuja ja Ruutana). Nosov on kuuluisan venäläisen satuhahmo Neznaikan (Незнайка) isä, mutta Neznaika-tarinat ovat mielestäni aikuisille tylsää luettavaa.
Mitä tulee nuortenkirjallisuuteen, itse pidän Anatoli Aleksinin pienoisromaaneista. Ne on kirjoitettu puoli vuosisataa siten, ja niistä on hyvin mielenkiintoista lukea neuvostoihmisten arvoista ja elämäntavoista. Juuri näiden kertomusten ansiosta ymmärsin, että ideologisesta taustasta huolimatta 50–60-lukujen ja nykynuorison sisäisessä maailmassa on paljon yhteistä. Aleksinin teoksia pystyy myös lukemaan netissä. Aluksi voi valita «Мой брат играет на кларнете», «Записки Эльвиры», «О нашей семье», «И я ничего не сказал», «Дневник жениха» (Veljeni on klarinetinsoittaja, Elviran muistiinpanot, Meidän perheestä, Ja minä en sanonut mitään, Sulhasen päiväkirja).
En suosittele luettavaksi Suomessa suosittuja Eduard Uspenskin Fedja setä, kissa ja koira -kirjaa («Дядя Федор, пес и кот»). Tämän kirjan pohjalta tehdyt Prostokvašino-piirrosfilmit («Трое из Простоквашино», «Каникулы в Простоквашино», «Зима в Простоквашино») ovat ehdottomasti kaikkien aikojen venäläisten aikuisten ja lasten hitti. Mutta nimenomaan kirja on kirjoitettu kömpelöllä, rumalla ja usein virheellisellä venäjällä kielellä.
Jos haluatte itse valita kirjan venäläisen kirjakaupan lastenosastolta, mutta ette tiedä kirjailijoiden nimiä, voitte ostaa kokoelmia, joiden nimissä esiintyy sana ”krestomatia”, esimerkiksi ”Yläasteen koululaisten krestomatia”. Yleensä krestomatioihin on koottu koululaisille suositeltuja teoksia, ja niiden tekstit ovat aitoja, viranomaisten tarkastamia. Kirjakaupoissakin on suuri riski törmätä väärennökseen. Nykyjulkaisijat kiinnittävät usein enemmän huomiota houkutteleviin kuviin, mutta kirjan tekstit kirjoitetaan vapaasti omin sanoin tai jopa vääristellään kokonaan.
Nykykirjailijoista suosittelisin seuraavia, joiden kertomuksia löytyy netistä:
Maria Lukashkina «Записки пятиклассницы» (Viidesluokkalaisen muistiinpanot), osa kirjasta täällä.
Oleg Kurguzov «Рассказы маленького мальчика» (Pienen pojan kertomuksia).
Pääasiassa tytöille suunnattuja Elenan Usatšovan kertomuksia ensimmäisestä rakkaudesta
Konstantin Arbenin «Король жил в подвале» (Kuningas asui kellarissa)
Venäjällä on monia muitakin lastenkirjailijoita, mutta kaikkien teoksia ei pysty lukemaan suoraan netistä.
Ilona Lipatova
Kirjoittaja on Pitkärannasta Suomeen muuttanut toimittaja
Jutussa mainitut teosten suomennokset ovat suuntaa-antavia, eivät suomennettujen teosten oikeita nimiä.