Teksti on julkaistu Venäjän Aika lehdessä 3/25. Sähköisen lehden saat ostettua Lehtiluukusta.
TEKSTI: Virve Obolgogiani
KUVAT: Heidi Hänninen, SVS Arkisto
Suomalaiset tutkijat ovat olleet mukana edistämässä vähemmistökielten osaamista Venäjällä. Nyt olisi kiinnostavaa nähdä, miten kielet ja niiden asema muuttuvat. Havainnointi on vaikeaa etänä.
Kielentutkija Janne Saarikivi aloitti Venäjän matkat 1990-luvun alkupuolella ja ehti käydä Venäjällä noin sata kertaa ennen kuin korona katkaisi matkailun, ja sitten sota esti sen. Hänen matkansa ovat olleet kenttätyömatkoja, joilla hän on kerännyt kielimateriaaleja, tehnyt etnografisia haastatteluja sekä yliopistollista tutkimusta. Työtä ja kommunikointia on helpottanut se, että Saarikivi puhuu sujuvasti venäjää.
Kulttuurihanke edisti karjalan kielen käyttöä
Venäjän Aika -lehden 2/2025 haastattelun yhteydessä taiteilija Heidi Hänninen kertoi matkoistaan Karjalaan yhdessä kielentutkijoiden kanssa. Janne Saarikiven kanssa he ovat toteuttaneet kulttuurihankkeita. Koneen säätiö myönsi apurahan karjalan kielen elvyttämiseen ja he kävivät Tverin Karjalassa monta kertaa. Mukana oli myös yhteisötaiteilija Anne Siirtola. Saarikivi kehuu yhteistyön taiteilijoiden kanssa sujuneen hyvin:
– He olivat kiinnostuneita ihmisistä, eivät vain pensselin heiluttamisesta.
Yhteistyöprojektissa taiteilijoiden johdolla spray-maalattiin yhteisöllisesti kyläkaupan seinä ja kielitieteilijät auttoivat paikallisia kääntämään kaupan sisällä tuotenimiä karjalaksi. Hänninen muistelee, että kyläläiset toivat maalauspaikalla piirakkaakin kiitokseksi. Hankkeeseen kuului myös työpaja, jossa Hänninen ohjasi lapsia painamaan t-paitoihin ja kasseihin tekstejä karjalaksi. Niitä vietiin iso pino kauppaan ja mukana oli teksti: jos asioit karjalaksi, saat tästä lahjan. Saarikivi mainitsee naurahtaen kauppiaan kertoneen, että kaikki alkoivat asioida karjalaksi. Hän toteaa kaupan olleen tyypillinen vähemmistöympäristö. Kaikki asioivat venäjäksi, vaikka oma kieli olisi jokin muu. Kuva kaupasta on päätynyt Saarikiven ja Reetta Toivosen tieteellisen julkaisun Lingvistic genoside or superdiversity kansikuvaksikin.
Vähemmistökielten asema
Usein uutisoidaan, että Venäjällä vähemmistökansojen asema on huono ja niiden oikeuksia poljetaan. Saarikivi myöntää, että onhan se totta. Mutta hän lisää, että tilanne on monimutkaisempi. Hänen huomioidensa mukaan vähemmistöjen asema parantui aina 2000-luvun alkuun asti. Sen jälkeen niiden asema on alkanut huonontua, kun yhteiskunta on muuttunut muutenkin autoritäärisemmäksi. Hän vertaa myös siihen, miten maailmassa alkuperäiskielet ovat muualla säilyneet ja lisää:
– Sekin on hyvä muistaa, että Venäjällä on kuitenkin paljon aika runsaasti käytettyjä vähemmistökieliä.
Hän huomauttaa, että esimerkiksi tataareilla, jakuuteilla ja baškiireilla on pitkään ollut paljon kaikenlaisia kielellisiä oikeuksia. Näillä kielillä on ollut koulujärjestelmä lastentarhasta lukioon. Samoin tuvan kielellä. Sen sijaan suomen sukuiset kielet ovat olleet lähinnä vain kotikielenä ja niitä opetetaan kouluissa vähän. Tosin niitä on saatettu käyttää kouluissa opetuksessakin, vaikka koulun virallinen kieli on venäjä. Saarikivi on huomannut tämän esimerkiksi Marin tasavallan udmurtin kielisessä kylässä. Venäjällä puhuttuja suomalais-ugrilaisia kieliä ovat ersä, hanti, karjala, komi, mari, mansi, mokša, udmurtti, vatja ja vepsä. Myös pohjois-Venäjällä puhutut kaukaisemmat enetsi, nenetsi, nganasan ja selkup kuuluvat samaan uralilaiseen kielikuntaan.
Saarikivi korostaa myös, että Komin tasavallassa on hyvä kielilaki, jonka mukaan kieltä voi käyttää virallisissa yhteyksissä. Mutta se ei toimi, lakeihin säädetyt oikeudet eivät ole käytännössä voimassa. Saarikivi lisää sarkastisesti:
– Perustuslakikaan ei ole voimassa.
NHän näkee myös, että Venäjällä on yt on paljon moderneja vähemmistöjen osia ja on jopa muodikasta puhua vähemmistökieltä. Jos aiemmin ihmiset välttivät kertomasta äidinkielestään, niin 2000-luvulla on jopa kiinnostavaa kuulua vähemmistökieleen.
Hankkeilla on ollut myönteisiä tuloksia
Suomalaisten tekemien hankkeiden tuloksia Saarikivi pitää ambivalentteina. Selkeästi niillä on ollut myönteisiä tuloksia. Toisaalta hankkeille ei ole välttämättä saatu tukea ylempää hallinnosta, jolloin tuloksia on vaikea saada pysyviksi. Esimerkiksi hän ottaa pitkän kielipesähankkeen, jota toteutettiin Suomen Kulttuurirahaston tuella 2010-luvun alkupuolella. Silloin perustettiin ympäri venäjää suomensukuisten kielten kielipesiä, mukana olivat mm. udmurtti, hanti, mansi, komi. Hankkeelle asetettiin paljon ennakkoehtoja, mm. se, että piti puhua venäjää.
Janne Saarikivi (vasemmalla) valvoo suomalais-ugrilaisten perinneleikkien sujumista Komin Kulttuurikeskuksessa Syktyvkarissa vuonna 2012. Tapahtuma oli osa SVS:n toteuttamaa ja Suomen Kulttuurirahaston rahoittamaa Suomalais-ugrilaisten kansalaisjärjestöjen koulutushanketta.
– Olisikin mukava tehdä seurantaa, mitä siitä kaikesta on jäljellä. Mutta nyt se on hankalaa. Saarikivi pohtii, onko toiminta auttanut monia oppimaan vähemmistökieltä tai siirtämään sitä seuraaville polville. Se riippuu paljon yhteisöllisistä oloista, kuinka kieltä voi käyttää. Jos kulttuuriperinne on vahva, niin kieli säilyy paremmin. Tästä hyvä esimerkki ovat Euroviisuissa (2012) esiintyneet Udmurtian mummot. Vastaavat laulu- ja tanssiperinteitä ylläpitävät yhteisöt auttavat kansanperinteitä, myös kieltä pysymään hengissä.
Saarikivi uskoo, että hankkeet ovat vaikuttaneet kieliasenteisiin, lisänneet vastaanottavaisuutta ja nostaneet kiinnostusta vähemmistökieliä kohtaan. Hän korostaa, että myös paikallisilla on ollut paljon kieliin liittyviä hankkeita. Vähemmistökielillä on tehty sarjakuvia, elokuvia, järjestetty lapsille heidän omilla kielillään yhteisötyöpajoja.
Vähemmistökieliä pitää suojella
Tärkeänä Saarikivi pitää myös sitä, että suomalaisten hankkeissa on ollut koko ajan ajatus siitä, että vähemmistökielet ovat kiinnostavia ja niitä pitää suojella ja varjella. Toiminta on tuonut verkostoja muihin maihin sekä tietoa onnistuneista vähemmistökielten vaalimiseen liittyvistä toimista. Hän nostaa esiin myös yhdessä Annika Pasasen ja Konstantin Zamyatinin kanssa kirjoittamansa, vuonna 2012 julkaistun kirjan. Kak i začem soxranjat jazyki narodov Rossii? (Miten ja miksi säilyttää Venäjän kansojen kieliä?). Hän korostaa, että se on hänen tieteellisistä julkaisuistaan kaikkein siteeratuin, mutta lisää:
– Pitäisi nyt kirjoittaa uusiksi, kuin lait ovat muuttuneet.
Hän on huolissaan myös siitä, miten sota on vaikuttanut vähemmistökansoihin. Suomen mediassakin on uutisoitu, että sotaan rekrytoidaan enemmän vähemmistökansoista. Hän nostaa esiin, että esimerkiksi Marista, Mordvasta, Jakutiasta ja Baškiriasta tulleiden kuolleisuus voi olla jopa 20-kertainen Moskovasta lähteneisiin verrattuna. Hän uskoo, että pienten kylien miehet ovat saattaneet innostua lähtemään heidän näkökulmastaan isojen palkkojen perässä. Toisaalta hän arvelee, että rekrytoijat eivät ole välttämättä antaneet realistista tietoa olosuhteista ja riskeistä:
– Jossain Zaporižžjan juoksuhaudassa voi tulla mieleen, miksi en jäänyt kotiin Marinmaalle.
Eristäminen vaikeuttaa tutkimusta
Janne Saarikivi on ollut mukana perustamassa Pyhtäälle Suomen vapaa tiedeinstituutti ry -nimistä yhdistystä tukemaan vapaata ja riippumatonta tieteellistä tutkimusta kaikilla aloilla. Tiedeinstituutti aloittaa residenssinä. Suomalais-ugrilaisten kielten tutkiminen on mukana, se on Saarikiven aluetta, erityisesti suomen kielen historia ja sanaston muotoutuminen. Hän on tutkinut myös kielisosiologisia kysymyksiä, millä edellytyksillä kielet pysyvät käyttökielinä, miten niitä voidaan tukea. Häntä kiinnostaa myös, mitkä sosiaaliset prosessit johtavat kielen kuolemiseen tai säilymiseen.
Nyt suomalais-ugrilaisten kielten tutkimista Venäjällä vaikeuttaa se, että siellä kukaan ei käy, tutkimusta ei kukaan tee. Kielen tilanne muuttuu nopeasti ja Saarikivi toteaakin, että nykytilanteessa on mahdotonta pysyä kartalla kielen muutoksista. Hänellä on jonkin verran kontakteja ihmisiin, mutta se ei ole sama kuin oma havainnointi.
Hän on sitä mieltä, että länsimaiset yliopistot tekevät hallaa itselleen, kun ovat katkaisseet siteet Venäjän yliopistoihin. Se on hänen mielestään ylireagointia. Hän korostaa yhteistyön merkitystä:
– Tutkijat eivät ole poliittisia. On paljon aloja, jotka eivät tule toimeen ilman dataa Venäjältä. Esimerkkinä hän nostaa ilmaston tutkimisen, kuuluuhan huomattava osa maapallon pinta-alasta Venäjälle.
– Tiedeyhteistyön täydellinen jäädyttäminen ei auta Ukrainaa, hän sanoo ja perustelee sen eristävän turhaan Venäjän tutkijat länsimaista ja luovan ajatusta, että on länsimaista tutkimusta ja venäläistä tutkimusta. Toisaalta hän pohtii, uskaltaisiko mennä Venäjälle, vaikka se olisi mahdollistakin. Virallinen suhtautuminen suomalaisiin on paljon kielteisempää kuin ennen. Venäjälle matkailu on selvästi kuitenkin hänellä mielessä:
– Näen välillä unia, että olen Venäjällä. Ja kaikki on hyvin.
Ehkä ne ovat unia tulevaisuudesta, toivottavasti ei kovin kaukaisesta.