Osa 11. Venäläistä vieraanvaraisuutta ja eksymistä keskellä Siperian metsiä
Krasnoyarskin yllättävän leudon ilmaston piiriin saavuimme auringon jopa paistaessa keskellä päivää. Jostain saimme päähämme, että kaupungissa tai oikeastaan kaupungin lähettyvillä on jonkinnäköinen kansallis-/luonnonpuisto, Stolby, joten päätimme suunnata sinne nauttimaan luonnon raikkaasta ilmastosta ja erämaisemista. Palloilimme pariin otteeseen eri busseilla edestakaisin kunnes vihdoin joku kertoi meille oikean bussin päämääräämme. Hiukan faktatietoa venäläisten auttamisinnokkuudesta: läheskään aina jos venäläiseltä kysyy neuvoa jostain tai jonnekin, hän ei välttämättä tiedä asiasta yhtään enempää kuin sinä, mutta hän yrittää silti kovasti auttaa, koska tämä jotenkin kuuluu venäläiseen vieraanvaraisuuteen. Älä siis ihmettele jos sinut joskus neuvotaan väärään paikkaan; se vain kuuluu itse asiaan.
Päädyimme parinkymmenen kilometrin päässä sijaitsevalle laskettelukeskukselle, jonka kupeessa tämä puisto sijaitsi. Hyppäsimme hiihtohissiin/gondoliin mikä lie ja kipusimme ylös mäelle, josta tämä kiertoreitti puiston lävitse alkoi. Huomasimme onneksemme kyltin, jossa ilmoitettiin, että reitin varrella olisi mahdollista saada shashlikia. Tämä maukkaiden lihavartaiden ilmestys oli mukavan positiivinen ilmoitus siihen verrattuna, että mäellä alkoi tuulemaan pirun vahvasti.
Reitti oli noin 6 kilometriä pitkä, joten lähdimme siinä 14 aikaan taivaltamaan eteenpäin. Matka eteni aika joutuisasti eteenpäin, vaikka meillä ei ehkä täysin asiaankuuluvia varusteita ollut mukana. Maisemat olivat upeita alusta lähtien, mutta ne vain kasvoivat vielä upeampiin mittoihin matkan edetessä. Reitin varrelle oli ilmestynyt jättimäisiä kivimuodostelmia, joiden päälle pääsi kohtuullisen helposti kiipeämään. Näiden muodostelmien päältä sai otettua aika upeita kuvia ja fiilis oli muutenkin upean seesteinen katsellessa jylhää erämaisemaa korkealta näköpaikalta. Parin tunnin jälkeen aloimme kyllä ihmettelemään kun reitillä ei hirveästi varsinaisia opasteita näkynyt, ja mietimmekin olimmeko oikeassa suunnassa edes. Lopulta kohtasimme venäläisen pariskunnan, joka neuvoi meitä kääntymään vaan seuraavasta oikealle ja pääsisimme lopulta reitin loppuun. Pienenä huomautuksena: tähän neuvoon suhtauduimme liian suurella varmuudella sekä eihän siellä reitillä mitään shashlikia ollut.
Käännyimme oikealle seuraavasta käännöksestä ja siitä alkoi ongelmien eskaloituminen. Reitti alkoi vähitellen näyttää paljon vähemmän oikealta sekä jalanjäljetkin alkoivat katoamaan lumesta. Tähän lisätään parit liukastumiset joiden seurauksena kengät olivat täynnä lunta sekä jalat jäässä, niin saadaan kunnon soppa aikaiseksi. Huomasimme toki, että aurinko alkoi laskemaan liiankin nopeasti sekä juomamme ja ruokamme olivat lopussa. Jonkinnäköinen eksyminen ja kuoleminen keskellä Siperian metsää kuulosti aika mauttomalta vaihtoehdolta, joten pieniä selviytymisvaistoja ajatellen nappasimme pienestä purosta vettä pulloihimme, ja toivoimme kovasti löytävämme pois.
Noin 5½ tunnin seikkailun jälkeen aloimme näkemään edessämme jotain merkkejä sivilisaatiosta: liikennemerkki ja iso tie! Taapersimme eteenpäin kunnes löysimme talon, jossa valot olivat päällä. Hyvin kummastunut herrasmies neuvoi vain jatkamaan muutaman kilometrin eteenpäin autotietä ja pääsisimme pois. Emme ehtineet edes kissaa sanoa kun vanha Ladan rotisko ajoi viereemme. Autosta hyppäsi pois kaveri minisuksien kanssa ja kiinnitti köyden auton peräkoukkuun. Ajuri laittoi hanat auki ja kaveri lähti hiihtämään minisuksilla auton perässä. Täysin normaalia. No näiltä kahdelta nuorukaiselta saimme pummattua kyydin ja ihmettelivätkin aika suuresti, että miksi helvetissä me olimme siellä puistossa. No ilmeisesti kävi Irkutsk-efekti; kesällä ehkä 100-kertainen kokemus verrattuna hyiseen, kylmään ja tuuliseen talveen. Sanomattakin selvää, että lähes 6 tunnin tarpomisen jälkeen suuntasimme heti aseman vieressä olevaan ekaan ruokapaikkaan, jonka jälkeen lähdimme odottelemaan junaa.
Emme juurikaan ehtineet mitään muuta tehdä kuin juoda kupposen teetä ja sen jälkeen simahdimme kuin Citroenin ajovalot talvipakkasessa. Juna oli noin 10 aikaan Novosibirskissa ja seuraava kaupunki edessä. Kyseiseen kaupunkiin meillä ei oikein ollut mitään vinkkejä tai kohteita, joten olimme vähän kuin tyhjän päällä seisomassa aseman edessä. Kiertelimme kaupunkia noin tunnin ajan ja emme nähneet mitään elämää suurempaa, joten päätimme istahtaa läheiseen irkkupubiin nauttimaan vähän virvokkeita. Laitoimme WLANit laulamaan ja yritimme etsiä internetin ihmeellisestä maailmasta jotain kaupungin nähtävyyksiä/must see -kohteita. Etsintä osoittautui yhtä turhaksi kuin neliapilat ja muut hilavitkuttimet, koska museot ynnä muut eivät hirveästi kiinnostaneet ja ilmeisesti ei ollut mitään muuta ihmeempää. Motivaatiomme Venäjän historian syväluotaukseen ahtaassa museossa kahden päivän suihkuunpääsemättömyyden jälkeen, oli asteikolla 0-10 noin -2,5. Päätimme istuskella pubissa koko päivän, pelailla korttia sekä maistella pubiruokaa ja virvokkeita. Keskellä Siperiaa kun olimme, niin istuskelu ei ihan hirveästi maksanut: noin 20 € pullosta votkaa sekä mehut kylkeen. Naposteltavat olivat parin euron luokkaa, joten aika sujuikin kohtuullisen rattoisasti. No siinä neljäntoista tunnin jälkeen kun baari meni vihdoin kiinni, jouduimme vaihtamaan asemapaikkaamme muualle, koska juna lähtisi siinä 3 aikaan aamulla ja pari tuntia pitäisi vielä tappaa jotenkin.
Päädyimme aseman liepeillä majailevaan 24h-kahvilaan. Meno oli omituisen ylimmillään sillä viereisessä pöydässä jokin seurue tiputteli tärpättiä ja naureskeli kuin stand-up esityksessä. Aloimme tilaamaan ruokaa ja ehdimme istua hiukan yli 5 minuuttia pöydässä kunnes viereisen pöydän kaveri kääntyi puoleemme ja kysyi englanniksi: ”Anteeksi, mistä olette kotoisin kun ette puhu venäjää ollenkaan?” Vastasimme, että Suomesta, johon kaveri ilmoitti olevansa kotoisin Petroskoista. 5 minuuttia lisää ja olimme ruokinemme kyseisen seurueen pöydässä ja lähes pakottavasti nautimme jääkylmää venäläistä vodkaa juhlistaen suomalaista ja venäläistä toveruutta. Tätä jatkui sen aikaa kunnes jäljelle jäi Petroskoin keisari ja hänen ilmeisä tyttöystävänsä. Aloimme hiukan arasti katsomaan kelloamme, koska meidän pitäisi kohta lähteä odottavaan junaamme. Jälleen kerran kun Venäjällä oltiin, niin tämähän ei käynyt. Uusi tuttavapariskunta ilmoitti, että me emme lähde minnekään vaan tulemme heidän luoksensa yöksi muutamaksi päiväksi, ja he näyttävät meille paikkoja. Liput saisimme kuulemma helposti vaihdettua asemalla toiseen lähtöön pientä maksua vastaan. Taas puoli tuntia aikamatkustusta ja löysimme tehotriomme paikallisesta Маршрутное такси:sta menossa kohti yöpaikkaamme. Sanomattakin selvää, että noin 3 päivän jälkeen suihkuun pääseminen tuntui kohtuullisen ihanalta kokemukselta. Vietimme pariskunnan luona pari yötä, he näyttivät meille kaupunkia, kävimme ostamassa matkamuistoja sekä viimeisenä iltana vaihdoimme hyvästit.
Pari huomiota tästä reissusta: koska saavuimme noin 4 aikaan aamulla pariskunnan asunnolle, juhlat jatkuivat noin 8 saakka aamuun. Illan isäntä kuitenkin sammahti hiukan aikaisemmin ja heräsi noin 16 aikaan vasta päivällä skipaten kokonaan työpäivänsä. Tämä oli kuulemma täysin OK hänen pomollensa, jos seuraavana päivänä hän hakisi esimiehensä töihin, koska ilmeisesti kyseinen herra halusi nauttia miestä väkevämpää sinä iltana. Kun toisena iltana teimme ruokaa ja olimme kaupassa ostamassa vodkaa ja olutta paikataksemme tuon jättämämme aukon pariskunnan jääkaapissa, isäntämme ilmoitti, ettei hän voi juoda kaljaa töidensä takia ollenkaan. Kuitenkin kämpille päästyämme hän korotteli maljaa ostamallamme vodkalla. Ihmettelimme tätä ja hän totesi, että sehän on vain vodkaa, että kyllä sitä voi juoda, mutta kaljaa ei. Loogista eikö?
Pariskunta voisi saada myös parhaan naapurin palkinnon, koska kun ensimmäisenä iltana rymysimme lujaa ja äänekkäästi kuin vauhkoontuneet eläimet, naapuri tuli pariin kertaan hakkaamaan ovea ison pahan suden tavoin ja soittamaan ovikelloa. Laitettuani musiikkia hiljemmalle, isäntämme totesi, että laita vain takaisin kovemmalle. Hämmästelin tätä valintaa ja isäntämme ilmoitti, ettei täällä kannata avata ovea, muuten tulee hankaluuksia. Laitoin musiikin takaisin päälle ja isäntämme tyytyi tanssimaan oven edessä heiluttaen keskisormiaan oven takana seisovalle naapurille. Problem solved?
Seuraavana edessä Jekaterinburg ja Perm.
Jesse Murtomäki
Kirjoittaja on jälleen kerran hyvin hämmästynyt venäläisten vieraanvaraisuudesta