Osa 7. Kazan – suomalaisremmin valloitusretki jatkuu
Kazanin matkamme lähti käyntiin marraskuun loppupuolella ja seurueemme oli jälleen taas hiukan eri näköinen kuin aikaisemmin. Nyt saksalainen sidekickimme oli väistynyt ranskalaisen Hugon toimesta sekä matkaamme oli vielä lyöttäytynyt jo vaihtomme alussa tapaamamme suomalainen Lucas. Ajatus Kazanin ekskursioon lähti siitä, että Antonin äiti on sieltä kotoisin, joten kävisimme samalla tutustumassa uuteen kaupunkiin sekä Anton pääsisi näkemään joitakin sukulaisiaan. Reissu lähti käyntiin keskiviikkona ja neljän päivän rännin jälkeen palasimme takaisin sunnuntaina. No ei kai, olihan siellä muutakin.
Perinteitä kunnioittaen, matkustimme junalla ei-paremman-väen puolella plats-paikoilla. Niin kuin ennenkin matka sujui joutuisasti ja käväisimmekin siinä aterioimassa ravintolavaunussa. Jo tässä vaiheessa minä ja Anton saimme osaksemme omituisia katseita, koska meillähän oli Movember päällä ja oltiin jo marraskuun loppupuolella. Noh siinä vedettiin pari votkapulloa turpaan ravintolassa ja sitten unta palloon. Herätys sitten pikkasen arktisessa Kazanissa, jossa tuli kohtuullisen nopeasti aamutuimaan huomattua, että nyt on allekirjoittaneella vähän väärät vaatteet ilmastoon nähden.
Meille vuokrattu kämppä ei ollut vielä valmiina, joten suuntasimme Antonin äidin ystävän perässä kuin ankanpoikaset kohti lämmintä ruokapaikkaa. Siinä sitten tapasimme lisää porukkaa, Bulatin, joka ensitöikseen lähes kyseli meiltä, että josko haluaisimme nähdä Kazanin suomalaiset lätkäpelaajat illalla. Mehän tästä olimme innoissamme ja lähes teinipoikamaisella innostuksella vastasimme myöntävästi. Muutaman puhelun jälkeen kuitenkin selvisi, että heillä on pelimatka juuri tulossa ja ovat lähtemässä pois Kazanista. Muuten olisi onnistunut, koska ”tottakai hoituu, miksei muka hoituisi?”.
Kun nyt sukulaissuhteista en ole täysin varma niin jätetään ne sitten kokonaan pois. Lähdimme asunnoltamme kahden naikkosen mukaan kiertelemään Kazania ja päädyimme Kazanin kulttuurikeskukseen. Porukallemme oli järkätty kaikki valmiiksi ja sai taas todeta venäläisen vieraanvaraisuuden olevan painonsa arvosta kultaa. Ensiksi oli pöytä täynnä erilaisia ruokia sisältäen perinteisiä tataarilaisia herkkuja kuten chak-chakia, josta itse en kyllä juurikaan pidä. Kaikki muu oli kuitenkin herkullista sekä chak-chakit kohteliaisuuden vuoksi tungettiin myös kurkkuun teen säestämänä. Sen jälkeen saimme tietoiskun Kazanin historiasta, joka kestikin aika pitkään. Koska oppaan puhe oli pelkästään venäjää sisältävä, jonkin verran asioita meni kyllä ohitse, mutta luotettava tulkkimme Anton selvensi meille hämäräksi jääneet seikat!
Kun kulttuuria oli imetty sieluihimme tarpeeksi, lähdimme kävelemään ympäri Kazanin Kremliä, joka kuuluu myös UNESCON maailmanperintökohteisiin. En nyt hirveästi lähtisi vertailemaan Kazania ja Moskovaa keskenään, mutta selkeästi ainakin Kazanin puolelta huomasi kaikkialta islaminuskon heijastuvan aika monesta rakennuksesta sekä se tottakai näyttelee vahvaa roolia myös yleensäkin Kazanissa. Kun lähes täydellisesti kasvaneet ja muodostuneet viiksemme olivat jäätymispisteessä, matkasimme tataarilaisen ravintolaan nauttimaan lisää herkkuja. Rentouduimme vesipiippua poltellen ja maittavia ruokia nauttien ennen kuin uudet ystävämme lähtivät kotiinsa ja päätimme palata ravintolasta kotiin. Nappasimme kaupasta tarvittavat elintarvikkeet kuten halvat votkat ja zakuskit, ja suuntasimme asuntoomme vain chillailemaan musiikkia kuunnellen ja votkaa nauttien. Asuntomme oli kohtuu hulppea: jättimäinen olkkari, pari makuuhuonetta ja pakolliset kyökit ja huussit. Kolmesta yöstä sai pulittaa noin 15 € joten 5€ per yö siitä asunnosta ei tuntunut kyllä missään kun vertasi sitä Pietarin reissumme hostelliin tai yliopistomme asuntolaan Moskovassa.
Perjantaihan on tunnetusti diskopäivä, joten kun olimme heränneet, niin ilmassa oli heti aistittavissa biletyksen kiimaa ja levottomia jalkoja. Kokkaukset kehiin, ruokaa pötsiin, diskokuteet silitykseen ja suihkun kautta kohti suurempia päämääriä! Meidät tultiin noutamaan porukalla asuntomme edestä ja ilmeisesti logistiikkapäällikköä ei ollut paikalla, koska yhteen farmariin olisi pitänyt änkeä 7 ihmistä. Noh vapaaehtoiset takakonttiin ja menoksi. Menimme jollekin uudelle klubille ja paikkahan oli aivan tyhjä ja ei juurikaan vakuuttanut. Paitsi sitten kun meidät ohjattiin peremmälle muutaman kymmenen neliön suuruiseen tilaan, jossa oli seinällä jättiscreeni sekä sohvia ja pöytiä ympäriinsä. Ystävämme olivat varanneet tämän koko tilan käyttöömme ja saimme valita katsoako musavideoita vai laulaako karaokea. Onneksi olin pariin otteeseen laulanut ainoan tuntemani venäläisen laulun Эй красотка sanoja, joten päätös tehtiin 10 sekunnissa siten, että laulu laitettiin soimaan ja mikki minun käteeni. Siinä minä olin, suomalaisen alkoholisoituneen karaokekulttuurin karitsa, edessäni jättimäisellä screenillä minulle lyriikaltaan kohtuu tuntemattoman venäläislaulun sanat ja vieressäni kymmenkunta ihmistä odottamassa spektaakkelia. Hoidin homman kunnialla ja ensimmäinen biisi olikin sitten alkusoittoa koko illalle. Illan mittaan koko paikka täyttyi ihmisistä ja loppujen lopuksi tilassa oli noin 25 ihmistä polttelemassa vesipiippua, syömässä zakuskia, nauttimassa virvokkeita sekä laulamassa karaokea. Paikalla myös vierailivat niukkoihin asuihin pukeutuneet Jägermeister-tytöt, mikä passasi meidän mieskatraalle varsin hyvin. Huomionarvoista on kuitenkin se, että ilmeisesti islam-uskon takia monetkaan paikalle olleista eivät koskeneetkaan alkoholiin vaan joivat esimerkiksi kokista sen sijaan, mutta silti täydellä sydämen innolla lauloivat karaokea kurkku suorana. Venäjä 1, Suomi 0.
Ilta jatkui kovissa tunnelmissa ja päädyimme loppujen lopuksi Kazanin Coyote Ugliin, jossa tiputtelimme päätyyn saakka. Lauantaiaamuun heräsimme pienessä munaravissa sillä meille tuli kiire lähteä saunomaan. Meille oli ilmeisesti varattu saunatilat jostain. Kohtuullisessa hämmästyksessä pääsimme paikalle läheisen kuntokeskuksen taakse, jossa oli parkkipaikkoja sekä omat saunatilamme erityisessä mökissä, joka vei sisään rakennukseen. Saunatiloissa oli erikseen oleskeluhuone, bilishuone, vaatehuone, sauna sekä uima-allas. Koko lysti kustansi 5 hengeltä 50 euroa ja aikaa oli 3 tuntia sekä omat juomat sai tuoda paikan päälle. Timo Jutilan sanoin: ”Nyt saa v**** naattia naattia!”
Kiertelimme saunomisen jälkeen vähän lisää ympäri kaupunkia ja kävimme napostelemassa pienessä stolovajassa vähän ruokaa. Iltaa varten pakkasimme taas jääkaapin täyteen ruokaa ja virvokkeita, ja aloimme valmistautumaan pienten powernappien jälkeen toista diskoiltaa varten. Juomapelit käyntiin, diskokeskus pauhaamaan ja sitten vaan odottelemaan kyytiä. Päädyimme kohtuu mukavaan yökerhoon aluksi, jossa baaritiskin kummallakin puolelle vuorotteli aivan järkyttävän hyvännäköisiä naikkosia tanssimassa (hyi kauhean seksististä!”). Kokeilimme hiukan lantionveivausta tanssilattialla ja huitaisimme muutamat tsarskajat huiviin ennen eteenpäin siirtymistä. Päädyimmekin pirun hienon näköiseen yökerhoon, jossa naiset tanssivat baaritiskin yläpuolella menevällä tasanteella sekä baaritiskin päällä. Kyllä Kazan kohteli meitä kaltoin. Ainoan miinuspuolen voi kyllä laittaa että vessoissa oli perinteiset reikä-lattiassa-vessat, mikä ei jotenkin täysin sopinut baarin muuhun tyyliin. Kotimatkalla kävimme myös paikallisessa kebabbilassa ja tässä pitää vetää kyllä kotiinpäin, koska Suomessa kebabin laatu on taivaallisesti paremman makuista.
Mitä opimme? Kazan edustaa hiukan erilaista Venäjää mihin aikaisemmin on tottunut. Islamin vallitessa perinteisen ortodoksisuuden sijaan, näkee diskoissakin ihmisiä, joille alituinen votkan juominen ei ole se ainoa välttämättömyys. Arkkitehtuurista ylipäänsä varsinkin Kremlissä huomasi rakennuksista islamin vaikutuksen sekä ruokapuolikin oli normaalista poikkeavaa tataarimättöä. Ihmiset olivat taas kerran, vaikka pienistä sukulaisuussuhteiden eduista nautimmekin, pirun ystävällisiä ja mukavia kaikessa vieraanvaraisessa käytöksessään.
Seuraava etappi on joulu ja uusivuosi, jos sieltä jotain pystyy kirjoittamaan sekä sen jälkeen pitäisi tulla tykitystä Transsiperian reissusta.
Jesse Murtomäki