Suomalais-venäläinen seinäkalenteri vuodelle 2019 on juuri saatu painosta. Jo seitsemättä kertaa julkaistava kalenteri on ollut suosittu vuodesta toiseen. Sen hienot Venäjä-aiheiset valokuvat on saatu seuran järjestämästä valokuvakilpailusta. Tänä vuonna kilpailuun otti osaa kymmenen kuvaaja ja kuvia tuli yhteensä 90. Kilpailulla ei ole varsinaista voittajaa, mutta tahdomme nostaa tässä esille kaksi kuvaajaa, joiden kuvia on julkaistu edellisvuosienkin kalentereissa.
Ari Vuorela ja Jouko Santala, teiltä valittiin vuoden 2019 kalenteriin useampi kuva. Miten olette tutustuneet Venäjään?
Ari: Nuorempana asuin Savitaipaleella ja tuli käytyä jokusen kerran Leningradissa ja Viipurissa, koska matka ei ollut pitkä. Ei jäänyt traumoja eikä pahoja muistoja, ehkä päin vastoin, kipinä oli syttynyt, vaikka Venäjällä käynnit loppuivatkin lähes 20 vuodeksi. Muutin Kemiin 1998 ja tuolloin nuoruudesta kestänyt valokuvausharrastus syveni ja Venäjä matkakohteena ei ollut enää luonnollinen vaihtoehto, kunnes kemiläinen liikennöintiyritys järjesti ostosmatkan Muurmanskiin. Idea tuntui minusta ja vaimostani loistavalta! Valitettavasti kukaan muu ei ollut samaa mieltä. Olimme ainoat ilmoittautuneet ja matka peruuntui. Ja taas kipinä oli syttynyt. 2010-luvun alkupuolella liityin SVS:n Kemin osastoon ja sitten tulikin kuvattua lähes kaikki seuran tapahtumat ja reissut. Kiitos aktiivisen seuran kuvattavaa on riittänyt, jopa näyttelyksi asti joka järjestettiin Kirovskissa kesäkuussa.
Jouko: Viimeisen kymmenen vuoden aikana olen tehnyt paljon matkoja Venäjälle, mm. Vienan Karjalaan. Nyt olen eläkkeellä, mutta ollessani työelämässä media-alalla 30 vuotta, järjestin myös työni puolesta matkoja Venäjälle.
Missä päin olette matkailleet?
Ari: Seuratoiminnan puitteissa lähinnä Kuolan niemimaalla, Apatiitissa, Kirovskissa ja Murmanskissa. Vienan Karjalassa käynti omalla autolla oli upea kokemus, samoin kuin käynti Käkisalmessa ja Sortavalassa.
Jouko: Vienan Karjalassa tulee käytyä eniten ja lähialueilla muutenkin. Viime keväänä teimme seitsemän päivän kiertomatkan Moskovasta itäpuolella, mm. Jaroslav, Kazan ja Togliatti.
Mikä on suosikkipaikkasi Venäjällä?
Ari: Varsinaista suosikkipaikkaa ei ole. Aina jos pääsisi johonkin uuteen paikkaan tutustumaan.
Jouko: Pietari on hieno kaupunki. Myös Kalevalan kylä Vienan Karjalassa on suosikkejani. Sekä Jyskyjärvi, jossa voitin hiihtokilpailun veteraanisarjassa! Kannakselle on tehty paljon historiallisia matkoja.
Osaatteko venäjän kieltä?
Ari: Kieltä olen opiskellut Kivalo-opistossa kohta 10 vuotta. Kielten opiskelu ei kyllä ole minun juttu, mutta tästäkin vähästä opitusta on ollut kyllä ihmeen paljon hyötyä reissuillani.
Jouko: En osaa venäjää.
Oletko harrastajavalokuvaaja vai onko sinulla siihen ammatillista taustaa?
Ari: Ammatillista taustaa valokuvaukseen ei ole. Kuulun Kemin kameraseuraan.
Jouko: Olen harrastelijakuvaaja. Vuonna 1963 hankin ensimmäisen järjestelmäkameran ja silloin kuvasin enemmän. Myöhemmin kuvaaminen jäi, mutta kymmenen vuotta sitten olen aloitellut sitä uudelleen.
Millaisia kohteita tykkäät kuvata?
Ari: Paljon tullut kuvattua rakennuksia ja miljöötä, mutta nykyään on mieltymys kuvata ihmisiä ja tapahtumia.
Jouko: Luontokuvaus on suosikkejani, mm. Paanajärven luonnon kuvaus. Tykkään myös kuvata erilaista miljöötä Venäjällä.


