Heinäkuun lopulla aloitin matkan kohti Komin tasavaltaa, Venäjällä. Matkan tarkoitus ei ollut pelkästään hupi ja turismi, vaikka niiden osuutta asiaan on turha vähätellä. Pääasiallinen tarkoitukseni oli kerätä materiaalia kulttuuriantropologian graduuni suomalais-ugrilaisesta kulttuuriyhteistyöstä pääkaupungissa Syktyvkarissa, ja tutustua kulttuuriperintötyöhön koko tasavallassa.Miten komiin sitten pääsee? Opiskelijalla on tiukka budjetti, eli matka on tarkoitus toteuttaa halvimmalla mahdollisella tavalla. Eli juna-bussi-yhdistelmällä, jolloin kokonaisuudessaan matkan taittaisi kolmessa päivässä, jos ei välillä lepäisi. Yleensä kuljen Pietarista vauhdilla läpi, mutta tällä kertaa päätin kerrankin nauttia parin päivän ajan Pietarin kesästä. Lentokoneella matka olisi tietenkin taittunut yhden päivän sisällä, mutta matkustamisessahan on oleellista matkustamisen tunnelma!
Viimein alkoi 31 tunnin junassa saunominen kohti määränpäätä. Lämpötila ulkona oli päivisin 25-35 asteen tietämillä, eikä junassa ainakaan yhtään vähempää. Komissa nautittiin ja kärsittiin koko kesän ennätyshelteistä. Sää oli kuin Turkissa ja varmasti kuumempikin, kun eletään mannerilmastoa.
Omalla kohdallani Venäjällä matkustamisessa on aina vaikeinta se, ettei tiedä etukäteen miten kaikki menee. Nyt tänne lähtiessäni en tiennyt mitään tulevasta: kenet tulen tapaamaan ja milloin, missä asun, missä pääsen käymään, mitä tarvitsen mukaan ja milloin lähden pois. Ei se mitään. Monen asian olin itse jättänyt ilmaan, sillä ne on kuitenkin helpompi selvittää paikan päällä kuin sähköpostitse suomesta käsin. Tärkeintä on se, että voi luottaa että kaikki järjestyy, kaikki menee hyvin – всё будет хорошо. Ei tarvitse murehtia, kaikki kyllä jotenkin järjestyy, tavalla tai toisella. Kai se on osa venäläistä mentaliteettia, joka on parasta omaksua jos aikoo matkustaa tai olla täällä. Sitä, että kaikki menee hyvin, edesauttaa kyllä se, jos on ystäviä tai tuttavia joilta pyytää apua. Parhaimmat heistä olivat rautatieasemalla vastassa, ovat kutsuneet kylään, pitäneet seuraa, vieneet mökilleen, näyttäneet paikkoja, kuljettaneet milloin mihinkin – ja mikä tärkeintä – heidän kauttaan olen saanut yhteydet oikeisiin ihmisiin jotka ovat oleellisia työni kannalta. Niin, se antropologian kenttätyöprojekti, miksi olen täällä. Pitää jatkuvasti muistuttaa itselleni että tämä on vakavaa antropologista osallistuvaa havainnointia, eikä hauskanpitoa. Antropologia – mikä ihana tekosyy.
Kaupunki metsän siimeksessä
Uralvuoret eivät ole kaukana, mutta niitä ei silti näy. Pääkaupungin vierellä virtaa joki, Sisola. Sitä ei voi purjehtia, vaan pikemmin se on kahluukelpoinen. Joen lisäksi on metsää, loputtomasti. Euroopan suurin aarniometsäalue sijaitsee juuri täällä. Täällä on metsää, jossa ei ole minkäänlaisia polkuja, missä ihminen ei ole koskaan käynyt. Metsää, jota ei ole koskaan hakattu. Talvisin, kun on oikein kylmä (jopa -40 – -50 c), sudet ja karhut tulevat kyliin ja kaupunkiin etsimään ruokaa. Se loputon metsä alkaa aivan kaupungin laidalta. Ja sitten on tietenkin teitä, joita ei voi ajaa autolla. Kyliä, joihin pääsee vain vesireittiä pitkin. Mutta on myös hyviä teitä, uusia taloja ikivanhojen seassa, uusia autoja joilla ajaa huonoja teitä. Kaunista, sitä on täällä kaikkialla. Oikeastaan, täällä on hyvin samankaltaista kuin suomessa, ehkä siksi tästä pidänkin.Luonto on huikean kaunista, on kukkuloita, niillä kirkkoja ja luostareita, kiemurteleva joki, pieniä kyliä ja vihreää. Myös pääkaupunki, Syktyvkar on mukava. Joku voisi sanoa että tyypillinen venäläinen kaupunki. Ehkä… Minusta ei. Verrattuna muihin venäläisiin kaupunkeihin jotka tunnen, pitää silmään se että, kaupunki on vihreä ja keskimääräistä ”neuvostokaupunkia” siistimpi, persoonallisempi ja kauniimpi. Ihmiset hymyilevät, pukeutuvat mukavasti ja autot ajavat rauhallisesti ja antavat jalankulkijalle tietä. Syktyvkar on pieni kaupunki, 235 000 asukasta. Ja pohjoinen kaupunki. Se näkyy ihmisistä. He ovat rauhallisia. Välillä melkein unohdan että olen Venäjällä.
Olen saanut tutustua Etelä-Komiin. Pääkaupunkiin Syktyvkariin, ja sen eteläpuolisiin kyliin: Vilgort, Pasxa, Visinga, Yb, Kuratova ja Objatshevo. Kaikki kolmen tunnin ajomatkan päässä pääkaupungista. Aloin pian haaveilla matkasta pohjoiseen, mutta yhtäkkiä tajusin kuinka suuri alue tämä on. Junalla pohjoisimpaan kaupunkiin Vorkutaan on 22 tunnin matka. Yhtä pitkä kuin Moskovaan. Seuraavassa osassa päästään tutustumaan kansanlaulufestivaaleille Vilgortin kylässä.Kaisa Vainio
Kirjoittaja vietti Komissa 1,5 kuukautta kesällä 2013. Matkalla Komiin -tekstit ovat mukaelmia kirjoittajan oman matkablogin teksteistä. Blogia pääsee lukemaan osoitteessa: http://maanlaidalla.blogspot.fi/