Yleinen

Viime viikolla näin Facebookissa päivityksen, että yhtä lempipaikoistani Moskovassa ryhdytään viimein kunnostamaan todenteolla! Kyseessä on VVTs (ВВЦ, Vserossiiski vystovotshnyi tsentr) eli Yleisvenäläinen näyttelykeskus. Varsinainen näyttelyalue onkin ehtinyt rapistua jo melkoisesti, mutta on se silti ollut tosi mielenkiintoinen käyntikohde. Samalla seudulla on paljon muutakin nähtävää. Tässä vähän tärppejä sinne mieliville 🙂

Kansojen ystävyys -suihkulähteessä kimaltelevat kullatut neuvostonuoret, takana siintelee alueen pääpaviljonki

VVTs-näyttelyalueelle eli entiselle VDNH:lle (ВДНХ, Vystavka dostizheni narodnogo hozjaistva eli kansantalouden saavutusten näyttely) pääsee keskustasta metrolla, kun matkaa oranssia linjaa koilliseen ja jää pois VDNH-nimisellä asemalla. Metrosta noustua avautuu entinen rakas kotiseutuni. Varsinkin kauniina kesäpäivänä alue on ihana!

Itse VVTs (alueen virallinen sivu ja tietoa Wikipediassa) perustettiin 1930-luvun lopulla alun perin maatalousnäyttelyksi, mutta se laajeni myöhemmin esittelemään muitakin kansantalouden saavutuksia, kuten sähkötekniikkaa, ilmailua, käsitöitä, kalastusta ja Neuvostoliiton eri alueita. Suomelle läheisellä Karjalallakin on alueella oma paviljonkinsa. Maailmannäyttelyalue VVTs ei ole koskaan ollut, vaikka monet niin tuntuvat luulevan. Alueen pohjoisen sisäänkäynnin luona kyllä on Mosfilmin logostakin tuttu patsas Työläinen ja kolhoosinainen, joka on tehty alunperin vuoden 1937 Pariisin maailmannäyttelyä varten.

Kaikille esitellyille asioille on rakennettu oma esittelypaviljonki. Lisäksi alueella on muita paviljonkeja ja isompia expo-centereitä, kaikki neuvostoajalta. Nykyään monet alueen rakennuksista on uhrattu markkinavoimille ja ne toimivat lähinnä halpatuontitavaran kauppahalleina. Mutta kivoja löytöjä näiltä toreilta saattaa tehdä, minulla oli tapana käydä ostamassa niistä hunajaa, muutamat kioskit myivät sitä melko edullisesti irtotavarana. Näkemässäni remonttiuutisessa mainittiin, että kaupankäyntiä alueella hillitään ainakin ulkotiloissa, sisätiloista ei tarkempaa infoa ole tullut.

Pääpaviljongissa, joka on numeroltaan ykkönen, on Pole tšudes -nimisen TV-visailun museo. Ohjelmassa pääasiana ei ole kilpailu vaan se, kuka vieraista tuo erikoisimman lahjan juontajalle. Näitä lahjoja on kerätty museoon, vähän samaan tapaan kotoisa Maikkari esitteli joskus Napakymppiin Karille ja Kaitsulle lahjoitettuja esineitä 🙂

Hunajanmyyntiä markkinoilla.

Hunajaa voi ostaa myös paviljongeista. Tarjolla on monta muutakin tuotetta elektroniikasta aina hääpukuihin asti.

Melkein kaikkiin paviljonkeihin pääsee ilmaiseksi, mutta museoon ja moniin vaihtuviin näyttelyihin ja messuille pitää ostaa lippu. Eniten nähtävää VVTs:llä on kuitenkin ulkosalla: neuvostoaikaiset suihkulähteet ja paviljongit ovat aivan huikeita! Avaruusrakettia ja lentokonettakin on tarjolla. Nykyään rakennukset ovat läheltä katsottuna melko rapistuneita, tänä vuonna alkavaa remonttia on odotettu jo pitkään.VVTs on alueena 237,5 hehtaarin kokoinen, sen takana on vielä suuri kasvitieteellinen puisto. Jos tulet tänne kaupunkilomallasi, niin suosittelen vuokraamaan pyörän tai rullaluistimet (kannattaa tosin varautua siihen, että teillä on paljon ihmisiä, jotka ovat vasta opettelemassa luistelua tai pyörälläajoa…) alueen katseluun, kävelyllä saa väsytettyä jalkansa ilman massiivista puistokiertelyäkin. Alueelle on kuulemma viime vuosina ryhdytty talvisin tekemään suuri luistinrata, itse en ole vielä tätä ihmettä päässyt todistamaan. Näyttelyalueella on kaksiosainen huvipuisto, jonka kruunu on Euroopan kolmanneksi suurin maailmanpyörä.

Tässä vielä muutamia kuvia VVTs:ltä
Alueen pääporttia on jo hieman kunnostettu. Sen edessä oli kuvaa otettaessa kaupunginosan markkinat, joilta olisi voinut ostaa itselleen vaikkapa kristallikruunun!
Kivinen kukka -suihkulähde on varsin näyttävä

 

 

 

 

 

 

 

 

Työläinen ja kolhoosinainen on komea ilmestys, teoksen korkeus jalustoineen on 59 metriä.

 

Euroopan kolmanneksi suurin maailmanpyörä rakennettiin Moskovan 850-vuotisjuhlan kunniaksi.

Tiia Moilanen
Kirjoittaja rakastaa VVTs:llä aamuvarhaisella tehtyjä rullaluistelulenkkejä ja suihkulähteen reunalla istuskelua helteisenä päivänä!