Vuosi ei kai ole ihmisen elämässä kokonaisuudessaan pitkä aika. Se on kuitenkin pisin aika, jonka olen tähän mennessä asunut ulkomailla. Tänään on kulunut tasan vuosi siitä, kun lähdin Tampereelta ja saavuin Murmanskiin. Olen yrittänyt pohdiskella eri kanteilta, onko tämä ensimmäinen pohjoinen vuosi ollut mistään kotoisin ja minkään arvoinen.
Yksi tapa hahmottaa kulunutta vuotta on kielitaito, pääasiallinen syy tässä maassa elämiseen. Ensimmäiset kuukaudet en puhunut juuri mitään juuri kellekään, tosin en kyllä ketään tuntenutkaan. Kevättä kohti mentäessä tuttuja oli enemmän ja puhelukot alkoivat aueta. Vastapuoli vaikuttaa paljon keskustelun etenemiseen, oli kieli mikä tahansa. Jotkut antavat enemmän anteeksi virheitä ja keskittyvät keskustelun eteenpäin viemiseen. Toiset keskittyvät enemmän virheiden korjaamiseen ja minun eteenpäin viemiseeni. Molempi parempi. Loppukesästä alkaen olen reenannut venäjää oman paikallisen opettajan kanssa, ja yritän aktiivisesti kasvattaa sanavarastoani. Aiemmin olen pitänyt kohteliaisuutena, jos venäläinen paikantaa aksenttini Baltian maihin Suomen sijaan, mutta viime aikoina olen yrittänyt kiinnittää aksenttiini enemmän huomiota. En halua enää olla virolainen.
Toinen hyvin yksinkertainen tapa hahmottaa Murmanskin aikaa on vuodenajat. Niitä on käsittääkseni kolme, toisin kuin Rovaniemellä, jossa kehuvat niitä olevan kahdeksan. Ne on 1) talvi, 2) kevät-tuli-lumisuli-muttei-tullut-kesä, ja vihdoin 3) kesä. Ei välttämättä lämmin, mutta valoisa. Sietämättömän valoisa. Syksy menee siinä sivussa. Ennen kuin käsität että kesä on loppu, tuleekin taas lumi. Pimeä hiipii niskaan salakavalasti. Ensimmäiset viitteet pimeiden öiden lähenemisestä saadaan heinäkuussa, kun aurinko vihdoin alkaa painua horisontin taakse. Toivotin auringonlaskut tervetulleiksi, vaikka hiukan haikeana. Pian huomaa, että iltakymmeneltä onkin säkkipimeää, ja sitä nopeammin otettaan harppaus siihen, kun ei enää muista miltä auringonvalo näyttää. Ensin saa hetken ihailla, kuinka aikaisin iltapäivällä laskeva aurinko värjää tunturit, taivaan ja koko kaupungin vaaleanpunaiseksi. Kunnes yhtäkkiä aamut ovat pimeitä. Illat ovat pimeitä. Ja siinä välissä on hämärää.
Elintaso Murmanskissa on hyvä ja ruplan kurssi on ollut suomalaiselle suotuisa koko vuoden. Koska ulkona syöminen on Murmanskissa halvempaa kuin Suomessa, kuuluu se useammin Murmanskissa kuin Suomessa arkeen. Täällä on yhä monia hyviä ravintoloita, joissa en ole koskaan käynyt, ja toisaalta muutamia huonompia joissa olen käynyt liian monesti. Murmanskissa on livemusiikkia, pieniä mutta äänekkäitä baarikeikkoja, mutta täällä on nähty, ja jäänyt näkemättä isojenkin rokkibändien keikkoja. Museoita, taidenäyttelyitä, konsertteja ja elokuvia on jäänyt aikataulusyistä ja laiskuuden takia näkemättä, toisaalta joskus mitään ei tapahdu kun kulttuuria kaipaisi. Teatterissa olen saanut aikaiseksi käydä kerran, filharmoniassa sentään kolmesti.
Tekemisten lisäksi vuoden ajalta lie hyvä sanoa jotain siitä, mistä on puhuttu. Vuoden isoimmat puheenaiheet ovat tietysti Ukrainan tilanne ja Euroviisujen nostattamat aiheet.
Euroviisuista on sanottava, että Venäjältä tuli itävaltalaiselle Conchita Wurstille paljon ääniä. Mielipiteet viisut voittaneesta esiintyjästä jakautuivat Venäjän sisällä yhtä selvästi kahtia kuin muissakin eurooppalaisissa maissa. Mitä viisujen parrakkaan naisen / hameeseen pukeutuneen miehen voiton jälkimainingeissa venäläisten tuttujen kanssa keskustellessa kohtasin, oli puhdasta epätietoisuutta ja tuntemattoman pelkoa. Arvoja tutkiskelevissa keskusteluissa kävi ilmi, että moni ikäiseni (alle 30-vuotias) mies on hyvin konservatiivinen. Näkemys siitä, että lapsella kuuluu olla kaksi vanhempaa, äiti ja isä, jotka ovat eri sukupuolta keskenään, elää vahvana. Siitäkin huolimatta, että Venäjällä lapset ovat usein äidin ja mummon kasvattamia, eikä isästä välttämättä ole mitään tietoa. Homous ja naiseksi pukeutuva mies luetaan vielä helposti yhteen suureen luonnottomuuden kategoriaan, jota ei edes haluta yrittää ymmärtää. Erilaisuus on pelottavaa, eikä julkisesta keskustelusta varsinaisesti löydy erilaisuutta kannattavia näkökulmia, jotka edistäisivät seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asemaa yhteiskunnassa.
”Voimakas ksenofobia ilmentää valtakulttuurin taipumusta vältellä epävarmuutta, moniselitteisyyttä ja tuntematonta. Viime aikoina se on vahvistunut, koska vieraan pelkoa on alettu käyttää tietoisesti hyväksi venäläisen yhtenäisyyden vahvistamisessa. Erilaisuutta leimataan vaaralliseksi, jotta yhteisöllä olisi jotain mitä vastaan puolustautua ja tiivistää rivejään. Venäjä tarvitsee yhtenäisyyden nimissä uhkakuvia, joita on aina helpompi luoda ulkopuolisista kuin itsestä.” O. Parikka
Outi Parikka kirjoitti näin Äiti -Venäjän aapisessa jo vuonna 2007. Se että oma lapsi näkisi homoparin suutelevan ja kysyisi että mitä noi tekee, on hirvittävän pelottava asia. Lapsi homoperheessä on mahdottomuus. Loppujen lopuksi kuskustelukumppanit suostuivat tulemaan sen verran vastaan, että homot on ihan ok, kunhan ne ei näy eikä kuulu, kun se on juuri se ärsyttävä asia, ”kun ne pitää niin kovaa meteliä itsestään”. Poissa silmistä, poissa mielestä – eli ei ole ok. Tunnen myös ihmisiä, jotka olivat C. Wurstin voitosta riemastuneita, mutta riemu peittyi konservatiivisia arvoja tallaavaan vahingoniloon. Vastakkainasettelu oli voimakasta.
Suurella osalla näistä keskusteluista ei ollut mitään tekemistä viisujen kanssa, mutta Euroviisuista saatiin kimmoke moneen keskusteluun, joiden aiheet olivat kiinnostavia ja haastavia. Ja olen siitä iloinen, vaikka en suinkaan ole iloinen kaikista niistä mielipiteistä, mitä sain kuulla näissä keskusteluissa. Tässä mielessä Murmansk ei rinnastu saman kokoiseen yliopistokaupunkiin Suomessa, vaikka käsitän toki että vastaavia konservatiivisia mielipiteitä on paljon Suomessakin, varmasti myös tämän blogin lukijoissa.
Vuoden 2014 Euroviisuissa oli lisäksi tavallista enemmän politiikkaa. Ei Ukrainan tapahtumat ollut Venäjän pliisujen kaksosten syy, joten buuaaminen oli vähän epäreilua. Viimeisen vuoden aikana ei ole ollut yhtään kysymystä, johon Ukrainaa ei olisi sidottu. Minä olen yrittänyt pysytellä erossa tästä kysymyksestä, koska tuskin kukaan puhuu tavoista, joilla ongelma voitaisiin ratkaista. Sen sijaan kysellään, kuka on syyllinen. Kenen propaganda on härskimpää? Ne joilla on sukua Ukrainassa puhuvat asiasta usein vähiten. Kukaan ei tiedä mikä on totuus, mutta jotkut uskaltavat kyseenalaistaa lähteensä. Toisaalta, yksi oli lähdössä puolustamaan Venäjää asein. Tuskin tiesi itsekään minne ja keneltä. Sitten valitellaan sitä, kun länsimaisessa mediassa Venäjä esitetään aina pahana. Eikä sekään ihan perätön väite ole.
Viimeisen vuoden aikana olen puhunut maailman eri sodista enemmän kuin koskaan. Jostain syystä kun venäläinen näkee minut, ei mene montaa minuuttia, kun puhutaan sodasta. Useimmiten kyseessä on Ukrainan tilanne, mutta myös 2. maailmansota tai jopa Syyrian sota kelpaa. Sekä venäläiset että suomalaiset kyselee, että miten ne sanktiot vaikuttaa. Sanoisin, että tällä puolella ei mitenkään. Paitsi että hinnat on nousseet. Tuotetarjonta on muuttunut hyvin vähän. Valion maitotuotteita ei saa, mutta Danonen tuotteet komeilevat hyllyssä edelleen. Viime aikoina en olekaan puhunut Ukrainasta kenenkään kanssa, vaikka asia on esillä televisiossa päivittäin.
Sanomattakin on selvää, että tämä vuosi on ollut antoisa monelta kannalta. Blogi on kehittynyt sitä mukaa kun sisältöä on syntynyt ja kerrottavaa on ollut. Jälkikäteen tarkasteltuna näen tietysti vanhoissa teksteissä parantamisen varaa, mutta niin kai kuuluu ollakin. Onneksi edessä on vielä vuosi bloggaamista, joten minulla on vielä mahdollisuus tarttua niihin aiheisiin, joihin ensimmäisen vuoden aikana en ehtinyt.
Tänään Murmansk keikkuu vaa’alla vähän niin kuin fifty-sixty, koska satelee vettä, joka sulattaa lumet rinteistä. Liukastuin ja kaaduin hakiessani juhlapäiväksi kakkua konditoriasta. Se kuvaa Murmanskia niin hyvin, etten tiennyt olisiko itkenyt vai nauranut. Kokeilin vähän molempia. Kakku säilyi, vaikka polvi vähän särkee. Kunhan pakastuu ja tulee uutta lunta, vien taas lumilautaa kotirinteeseen, jossa kausi avattiin jo marraskuun puolessavälissä.
Sitä odotellessa taidan käydä ostamassa uudet kengät.
Kiitos että luit, toivottavasti olet seurassani myös ensi vuonna.
Jenni Similä
Kirjoittaja on venäjää puhuva FM, joka asuu Venäjän pohjoisimmassa kaupungissa Murmanskissa. Alkuperäinen teksti on julkaistu 12.12.2014 osoitteessa http://arkinenmurmansk.com/2014/12/12/vuosipaiva/