Venäjä tarjoaa vastakohtia myös ympäristö- ja ilmastokysymyksissä. Tutkija Mika Perkiömäen vaiheet kietoutuvat Venäjän ympäristöaiheisiin. Tällä hetkellä hän seuraa Venäjän sisäisen ilmastokeskustelun kehitystä.
Teksti: Riku Savonen
Kuvat: Mika Perkiömäki ja Jonne Renvall/Tampereen yliopisto
Monella voi olla mielikuva, että ilmastonmuutos kyseenalaistetaan Venäjällä ainakin julkisesti. Erityisesti vuodesta 2019 alkaen keskustelu on kuitenkin monipuolistunut myös valtiotasolla. Ilmastonmuutoksen torjuntaan laadittiin jo strategioitakin, jotka tyssäsivät Venäjän laajamittaiseen hyökkäyssotaan Ukrainassa 2022.
Nyt ilmastokeskustelu saattaa olla taas elpymässä. Näin arvioi Tampereen yliopiston tutkijatohtori Mika Perkiömäki, joka tutkii Venäjän ilmastopolitiikkaa ja -estämistä.
Venäjän tutkimisen tärkeys ymmärretään Suomessa
Mika Perkiömäen tutkijapolku käynnistyi aikoinaan Tampereen yliopiston Venäjän kielen ja kulttuurin oppiaineesta. Sittemmin hän on tehnyt tutkimusta useissa hankkeissa, mm. Aleksanteri-instituutissa. Tämän hetken työt sijoittuvat Tampereen yliopiston tutkijakollegiumiin ja ympäristöpolitiikan oppiaineeseen.
Venäjä-tutkimus on sirpaloitunut Suomessa eri paikkoihin, mutta yhteisiä verkostojakin on. Ulospäin se näkyy selkeimmin siellä, joissa on myös kielen ja kulttuurin opetusta.
Perkiömäen mukaan venäjän kielen yliopisto-opetuksen status on vahva Helsingissä ja Tampereella. Myös Itä-Suomen yliopistossa tilanne on hyvä. Lisäksi venäjää voi opiskella pääaineena Jyväskylän yliopistossa ja Åbo Akademissa. Turun yliopistossa opetus on loppunut.
Opiskelijoiden taustat ovat moninaiset. Hakijoita on ainakin Tampereella ollut edelleen riittävästi.
Moni Venäjä-osaajia työllistänyt ala – kuten matkailu tai kauppa – on vuoden 2022 jälkeen kuihtunut. Rahoitus on hiipunut myös kulttuuri- ja järjestöpuolella. Venäjä-tutkimusta sen sijaan arvostetaan edelleen.
– En ole törmännyt keneenkään, joka sanoisi, ettei Venäjä-tutkimusta tarvittaisi, vahvistaa Perkiömäki.
Yliopistojen ylätasolla ei aina ymmärretä alan erityispiirteitä. Esimerkkinä Perkiömäki kertoo Venäjän ja entisten IVY-maiden medialähteitä kokoavasta Integrum Profi-portaalista, jota tutkijat ja opiskelijat käyttävät. Tampereen yliopisto päätti lopettaa portaalin tilauksen, koska venäläiset lähteet ovat EU-pakotteiden alaisia aineistoja.
Keskusteltiin, voiko Integrumia antaa opiskelijoiden käyttöön, koska siellä on propagandaa. Tämä kuulostaa erikoiselta, pitäisihän nimenomaan yliopistojen kouluttaa kriittiseen ajatteluun.
Muuttuneet painopisteet
Mika Perkiömäen mukaan vuoden 2022 jälkeen tutkimuksen rahoittajat ovat olleet suopeimpia sellaiselle tutkimukselle, joka liittyy johonkin Venäjän epäeettiseksi katsottuun toimintaan tai epäkohtiin.
Perkiömäen omassakin työssä tämä on näkynyt. Heti vuonna 2022 hän sai rahoitusta Kordelinin säätiöltä venäjän- ja englanninkielisten medianarratiivien seurantaan Tšernobylin ydinvoimalan ympärillä, jonka Venäjä miehitti hyökkäyssodan alkaessa. Vuonna 2023 jatkettiin Zaporižžjan ydinvoimalan tilanteen mediaseurannalla.
Tammikuussa 2026 julkaistiin Valtioneuvoston tilauksesta ja Ulkopolittiisen instituutin toteuttamana ”Venäjän laajamittainen vaikuttaminen Suomeen 2000-luvulla” -tutkimusraportti. Perkiömäki oli professori Veli-Pekka Tynkkysen tiimissä kirjoittamassa geoekonomian osiota. Juuri tämä Fennovoiman ja Fortumin kuviot sisältänyt osuus keräsi eniten mediahuomiota.
Perkiömäki katsoo, ettei rahoituksen saaminen nykyiseen, ilmastopolitiikkaan ja -estämiseen liittyvään hankkeeseenkaan ole sattumaa.
Ilmastonmuutoksen kieltämisestä ilmastoestämiseen
Ilmastoestämisen tutkimus on vahvistunut kahden viime vuosina. Aiemmin tutkittiin enemmän ilmastodenialismia ja -skeptisismiä, joissa ihmisen vaikutus ilmastoon kielletään.
Ilmastoestämisessä ilmastonmuutoksen olemassaolo yleensä myönnetään, mutta samalla keksitään verukkeita, jottei ilmastonmuutosta hidastavia toimia tarvitse tehdä. Usein perustelut tulevat taloudesta. Rahalle on kiireellisempiä kohteita, kuten maanpuolustus. Ilmastoestäminen voi olla myös tahatonta.
Perkiömäki kertoo, että Venäjän asenne ilmastoasioihin alkoi kehittyä vuonna 2019, kun Venäjä vatvomisen jälkeen ratifioi osaltaan Pariisin ilmastosopimuksen. Alun perin vuonna 2015 solmittu kansainvälinen sopimus pyrkii hidastamaan ilmaston lämpenemisen alle 1,5 asteeseen.
Venäjällä ei aiemmin puhuttu ilmastonmuutoksesta tai puhe oli sekavaa: ”On vain hyvä, kun turkiksia ei enää tarvita ja maatalous kehittyy”. Vuosina 2020–21 keskustelu kuitenkin muuttui ja jopa presidentti Vladimir Putin alkoi puhua ilmastonmuutoksesta huolestuneeseen sävyyn. Anatoli Tšubaisin johdolla laadittiin strategia kasvihuonekaasujen vähentämisestä niin, että Venäjä olisi hiilineutraali 2060-luvulla.
Hyökkäyssota Ukrainaan vei ilmastoasiat taas marginaaliin. Tšubaiskin lähti maasta. Erityisesti vuonna 2022 ilmestyi salaliittoteorioita, joissa ilmastonmuutos nähtiin Lännen juonena Venäjää ja sen fossiilisten polttoaineiden herruutta vastaan.
Nyt saattaa taas olla käsillä uusi vaihe.
– Olen huomannut vuoden 2025 aikana, että ilmastoagenda nousee taas pinnalle, kuten 2020-luvun alussa. On mielenkiintoista, mitä siellä tapahtuu. Tuntuu, että ihmiset ovat niin turtuneita (sotaan) ja haluavat puhua jostakin muusta, enteilee Perkiömäki.
Hän seuraa Venäjän sisäistä ilmastokeskustelua avoimien verkkolähteiden, esimerkiksi Venäjän valtionomisteisten Ria Novostin, Tassin ja Rossijskaja gazetan sekä valtion näkemyksiä myötäilevien kaupallisten medioiden, kuten Kommersantin avulla. Lisäksi tarkastelussa ovat hallinnon päätökset ja strategiat.
Tutkijayhteistyö keskeytyi
Suomen yliopistojen tutkimusyhteistyö Venäjälle keskeytyi vuonna 2022. Mika Perkiömäenkin yhteydet venäläisiin tutkijoihin ovat olleet sen jälkeen vähäisiä. Omat verkostot liittyivät aiempiin kirjallisuudentutkimuksen projekteihin.
– Mitä olen nähnyt, he jatkavat sitä samaa, mitä on tehty aiemminkin. Koko ajan tulee monografioita. Varmaan se on sellaista, kuin aina ennenkin, arvelee Perkiömäki.
Perkiömäelle on tullut Venäjältä kyselyitä, voidaanko hänen vanha artikkelinsa julkaista uudestaan. Hän ei ole antanut lupaa, koska Suomen yliopistojen linjaukset eivät tätä mahdollista. Tutkija ei myöskään voisi vaikuttaa siihen, missä yhteydessä artikkeli julkaistaisiin.
Venäläiset osapuolet ovat ymmärtäneet hyvin, miksi julkaisulupaa ei anneta. Rivien välistä huomaa, etteivät kaikki ole tyytyväisiä, mitä Venäjällä tapahtuu. Perkiömäki kuvailee monia Venäjän kollegoja ”täysipäisiksi ihmisiksi”.
Ilmastoaiheissa Perkiömäki ei ole tarkasti seurannut venäläistä tutkimusta. Ilmastoestämisen relevantit tutkijat ovat Venäjän ulkopuolella. Venäjän valtion agenda tukee niin selkeästi fossiilisia polttoaineita, ettei sitä kyseenalaisteta.
– Osa tiedostaa, miten pitää kirjoittaa. Voi olla monenlaisia mielipiteitä, mutta tiedetään, mitä työnantaja haluaa. ”Tämä on osa ammattitaitoa”, kuvaa Perkiömäki Venäjän valtionmedialle työskentelevien ilmasto- ja ympäristöjournalistien lähestymistapaa.
Vastakohdat johdattivat Venäjä-tutkimukseen
Mika Perkiömäki lähti Venäjälle ensi kertaa vuonna 1999 täysin ummikkona. Työkaveri kertoi junamatkasta Moskovasta Vladivostokiin ja Perkiömäki halusi tehdä saman. Ajat olivat levottomia: Venäjällä tapahtui kerrostaloräjäytyksiä ja Tšetšeniassa alkoi uusi sota. Vladimir Putin oli juuri noussut pääministeriksi.
Suurimman jäljen jätti Baikal-järvi.
– Toisaalta ainutlaatuisuus, toisaalta ummikkous synnytti ympäristösuhteen. Sinne tuli ihmisiä henkisyyden etsimisen takia. Samassa paikassa oli esillä pienessä häkissä karhuja, joita ihmiset tulivat pällistelemään. Aivan ainutlaatuinen luontoympäristö, jota selvästi osattiin myös arvostaa ja samassa paikassa laitetaan karhu häkkiin. Miten tämä on mahdollista?, pohdiskeli Perkiömäki tuolloin.
Kokemus johti Venäjän ja ympäristön tutkijaksi. Hän ehti käydä Venäjällä kymmeniä kertoja. Kohteissa oli usein jokin ympäristöaspekti.
Tehdessään vuonna 2013 pro gradu-työtä Viktor Astafjevin Kuningaskala-romaanista (1976) Perkiömäki päätti lähteä kirjan tapahtumapaikoille Jenisei-joelle. Hän vietti neljä päivää jokilaivalla huikeissa maisemissa.
Matkalla pysähdyttiin sahateollisuuden ympärille syntyneeseen pohjoiseen Igarkaan. Kaupungissa, jossa on Ikirouta-museo, oli Perkiönmäen käynnin aikaan +35 astetta. Sekään ei ilmeisesti ollut tavatonta.
Saha suljettiin vuosituhannen vaihteessa, minkä seurauksena kaupunki on pahasti rapistunut ja autioitunut.
– Surullinen näky, pysähtynyt kauas-kauas menneisyyteen. Ihmiset eivät olleet tyytyväisiä, mutta tuntematon vierailija otettiin lämpimästi vastaan: hotellimajoitus ei tullut kuuloonkaan, vaan paikalliset halusivat ehdottomasti majoittaa ja tarjota parastaan. Jotkut olivat itseironisia ja ihmettelivät, miksi joku tänne tulee. ”Älä nyt ainakaan kuvia ota.”, muistelee Perkiömäki Igarkaa.
Perkiömäki on käynyt myös Komin Vorkutassa, jossa kivihiiliteollisuus on aiheuttanut ympäristötuhon. Jamalin Salehard, jonne öljyraha virtaa, taas oli Vorkutan vastakohta. Ympäristökatastrofeja näkyi Suomen rajan lähelläkin Kuolan niemimaalla.
Luontokokemuksista Volgan suisto oli mieleenpainuva. Kukkivien ”lootusten” seassa uiskenteli käärmeitä ja kilpikonna.
– Olen sopeutunut ajatukseen, etten varmaan enää pääse Venäjälle. Never say never. Toivotaan parasta.
Myös pehmeämpiä teemoja voi edelleen tutkia
Perkiömäen väitöskirja (2021) tarkasteli jokea ja jokimaisemaa 1970–1990-lukujen venäläisessä luonnonfilosofisessa proosassa. Voisiko tällaiselle aiheelle löytää rahoitusta nyt?
– Ehkä kysymyksenasettelu pitäisi hakea nyt ksenofobian (vieraan pelko) kautta. Ympäristöfreimauksella ei välttämättä menisi läpi.
Kulttuuriteemojakin silti rahoitetaan edelleen. Venäjän Ajassa 1/2026 kerrottiin kirjallisuudentutkija Oleg Lekmanovista, joka tutkii Helsingin tutkijakollegiumissa runoilija Osip Mandelštamin Suomi-suhdetta. Perkiömäen mukaan tutkijakollegiumit ovat avoimia erilaisille aiheille. Myös Suomen Akatemia on luotettava, monipuolinen rahoittaja.
Ennen vuotta 2022 alkaneita projektejakin viedään maaliin. Sanna Turoman, Vesa Oittisen ja Perkiömäen toimittama Aatteiden Venäjä. Ideoiden ja aktivismin historiaa -kirja julkaistaan syksyllä 2026. Työ käynnistyi jo vuonna 2021 ja kustantaja Gaudeamus on pysynyt mukana. Kirjan eri luvut käsittelevät esimerkiksi ympäristöliikkeen, ihmisoikeusajattelun ja feminismin historiaa Venäjällä.
– Venäjän aatehistoria on monipuolisempi kuin Venäjän idea. Näitä aatteita ei yleensä yhdistetä Venäjään, kuvailee Perkiömäki tulevaa kirjaa.