Esa Tuomisen kirja-arvioita julkaistaan Venäjän Aika-lehdessä.
Suurlähettiläs muistelee
Antti Helanterä: Muistiinmerkintöjä Moskovasta, Siltala
Antti Helanterä toimi Suomen suurlähettiläänä Moskovassa vuoden 2020 syyskuusta vuoden 2024 elokuuhun asti. Aikakauteen osuu Venäjän hyökkäys Ukrainaan (helmikuussa 2022). Myös Suomen ja Venäjän naapuruussuhteiden jyrkkä huonontuminen sattui Helanterän vahtivuorolle, mutta siitä ei toki suurlähettilästä voi syyttää.
Teoksessa kuvataan tarkasti, kuinka meno Moskovassa muuttui. Ukrainasta alkoi tulla Venäjän johdossa ”epäonnistunut valtio”, jota ivailtiin joka käänteessä ja jonne sopi asevoimin hyökätä. Kun Suomi ryhtyi pontevasti puolustamaan hyökkäyksen kohdetta, ei Suomen ja Venäjän suhteiden huononemista voinut välttää. Asian kruunasi vielä Suomen Nato-jäsenyys.
Helanterä pyrki pääsemään selville Venäjän päättäjien ajatusmaailmasta kutsumalla ahkerasti venäläisiä tärkeitä poliitikkoja, virkamiehiä, tutkijoita ja toimittajia vieraakseen keskustelemaan pienessä piirissä ”ajankohtaisista kysymyksistä”. Hän piti yhteyttä myös vallanpitäjien kriitikoihin. Näiden keskustelujen ja aktiivisen mediaseurannan avulla Helanterälle muodostui kuva Venäjän askelista kohti aggressiota ja lännenvastaisuutta.
Suurlähettilään teksti ei ole kovin vetävää vaan usein koukeroista ja turhankin akateemista. Johtopäätökset ovat kuitenkin teräviä ja ilmeisen osuvia. Kirjassa arvostellaan myös joitakin länsimaissa yleisiä käsityksiä Venäjästä. Kirjoittaja tekee tarkan eron toivotun ja todellisen kehityksen välille.
Suomi selviytyi taidolla ja onnella
Lasse Lehtinen: Läheltä piti, kansakunnan hurjat hetket, Otava
Tuottelias tietokirjailija Lasse Lehtinen on taas pyöräyttänyt tuhdin teoksen, joka tällä kertaa keskittyy Suomen historiaan. Kirjan idea on oivaltava: siinä kerrataan tapauksia, joissa Suomelle olisi voinut käydä paljon huonommin kuin mitä lopulta kävi.
Kirjan läpikäyvänä teemana on Venäjä. Oikeastaan melkein kaikki Suomen kohtalonhetket liittyvät tavalla tai toisella itäiseen naapuriimme. Kun olimme vielä Ruotsin vallan alla, kävimme monta mittelöä ”idän vainolaisen” kanssa. Sama jatkui itsenäistyttyämme. Monta kertaa olisi voinut käydä huonomminkin, vaikka aika huonosti kyllä muutaman kerran kävikin.
Lehtinen käy läpi ison vihan, nälkävuodet, punakapinan, talvi- ja jatkosodan, YYA-kauden ja lopuksi vielä EU- ja NATO-ratkaisummekin. Lehtinen on taitava kirjoittaja. Faktojen ohella hän maustaa tekstiä omilla mielipiteillään ja tulkinnoillaan.
Erityisesti Lehtinen nostaa esille kaksi historiamme suurmiestä, Urho Kekkosen ja Väinö Tannerin. Jälkimmäisestä Lehtinen on kirjoittanut muhkean elämäkerrankin. Lehtisen tunteville ei liene yllätys, että hän nostaa jalustalle Tannerin, mutta antaa Kekkoselle kyytiä. Jonkinlaista kaunaa Lehtinen näyttäisi tuntevan Erkki Tuomiojaa kohtaan, joka saa erikoiskäsittelyn kirjassa.
Suomen pitkä linja näyttäisi Lehtisen mukaan olevan selviytyminen pahoista paikoista. Joskus siinä on onnella ja sattumalla sijansa, joskus taitavalla politiikalla.
Esseistin pohdiskeluja
Mihail Shishkin: Tulevaisuus, Mihin Venäjä oikein on matkalla, WSOY
Sveitsissä asuva Mihail Shishkin on kuuluisa kirjailija tai oikeastaan esseisti. Hänen tämänkertaiseen teokseensa sisältyy lukuisia esseitä, joissa tutkaillaan niin Venäjän kehitystä – mennyttä ja tulevaa – kuin eräiden merkittävien kulttuurihenkilöiden tuotantoakin.
Shishkinin havainnot synnyinmaastaan ovat teräviä ja kertovat hänen suuresta perehtyneisyydestään aiheeseen. Hänen teksteissään näyttäytyy Venäjä, joka perusolemukseltaan on yksi ja sama, olipa maan johdossa sitten tsaari, puolueen pääsihteeri tai yksinvaltainen presidentti. Neuvostovallan kaaduttua kansa sai vapaudet ”liian helposti” ja niinpä se myös luopuikin niistä – liian helposti.
Kirjaan sisältyy joukko pohdiskelevia esseitä, joissa esitellään joukko kiinnostavia taiteilijoita. Kirjailija James Joycea tunnettiin jossain määrin Neuvostoliitossakin. Andrei Tarkovskin elokuvat olivat hänen kotimaassaan katveessa, mutta maailmalla hänestä tuli palvottu elokuvaohjaaja. Ernst Neizvestnyi oli kuvanveistäjä, joka uskalsi ainoana uhmata julkisuudessa itseään puoluejohtaja Hrushtshevia. Gontsharov loi legendaarisen löhöilijän Oblomovin. Franz Schiller tutki sukunimikaimaansa Friedrich Schilleriä.
Shishkinin esseiden teemat ulottuvat siis Venäjän olemuksen pohdiskelusta taiteilija-analyyseihin. Kirjaan sisältyy myös jakso, jossa tekijä kuvaa monimutkaista suhdetta veljeensä. Välähdyksenomaisesti kerrotaan myös neuvostoajan arjesta.